Roomalaiset ruokamuistot jatkuvat trilogian viimeisessä osassa. Ensimmäiset ravintolakatsaukset pääset lukemaan tästä ja toiset tästä. Ja taas syödään! Klikkaa kuvia, niin näet ne isompana!
En ole tainnut muistaa mainita pientä, mutta paljon kuvaavaa seikkaa italialaisista ravintoloista. Epämääräisen oloisissakin paikoissa on yleensä kangasliinat ja -servetit. On aina tapaus, kun Suomessa törmää sellaisiin. Kertoo paljon asiakkaan ja ruoan arvostuksesta. Viikon reissulla taisi kahdessa paikassa olla paperiservetit.
Tältä illalliselta odotimme hyvin paljon. Italiassa ei liiemmin tule vastaan fine dining -ravintoloita. Michelinin tähtitasoon emme halunneet ruokabudjettiamme kasvattaa. Löytäessäni TripAdvisorin neljänneltä sijalta Ad Hocin, jossa maistelumenu viineineen kustansi (nettivarausalennuksen kanssa) 71 euroa, laitoin heti alkumatkasta varauksen menemään ja sain pöydän. Olisi paikassa tosin ollut muutenkin tuolloin tilaa.
Palvelu oli ensisilmäyksellä jäykempää kuin aiemmissa rafloissa. Keittiöntervehdyksenä tuli jokin oliivimassamakupala. Lisäksi saimme neljää erilaista leipää. Otin roomalaisen menun, johon kuului alkuun ricottalla ja basilikalla täytettyä kesäkurpitsankukkaa, artisokalla ja buffalomozzarellalla täytetty nyytti sekä carpaccio pecorinolla. Vaimon merimenu alkoi merikrotti-carpacciolla, savulohella, parsalla ja briossilla sekä paistetuilla pikkumustekaloilla. Primi sisälsi Rooma-menussa pasta carbonaraa kolmella tavalla: perinteisenä sekä hunajaisilla herkkusienillä ja mustalla tryffelillä vauhditettuna. Merellisenä pastana tarjoiltiin kampela-parmesaani-sitruunapastaa sekä spaghettia pikkumustekalojen ja kesäkurpitsan kanssa. Roomalainen liharuoka sisälsi saltimboccaa artisokalla sekä Brunello-viinissä marinoitua, paahdettua ja hivenen rapeaksi leivitettyä naudanfileetä. Kalasaalis piti sisällään merikrottia sienien ja kesäkurpitsan kera sekä röstihenkisesti kuorrutettua vaaleaa kalaa, jonka lajia en tarkalleen muista. Jälkkäriksi saimme omenastruudelia vaniljajäätelöllä sekä crème brûlée kolmella tapaa: perinteisenä, kanelilla ja kardemummalla.
Ruoan taso oli hyvä, mutta ei fine diningiin asti. Vierastan lasilautasia. Ne eivät pysy lämpimänä ja vain harva ruoka näyttää niissä mielestäni hyvältä. Jälkkärit ja suupalan kokoiset annokset poikkeuksena. Pasta-annokseni oli jo pöytään tuotaessa sen verran jäähtynyt, että palautin sen välittömästi. Tarjoilija vakuutti, että seuraava tehdään kunnolla. Höyryävänä se saapuikin, mutta puolivälissä sekin oli jäähtynyt täysin. Lopussa meille (ja muille) iskettiin mukaan skumppapullo keittiön kiitoksena. Outoa. Palvelu oli jäykän fiiniä, mutta ei millään tavalla vakuuttavaa. Jäykkyys on hienoa, kun se osataan. Kun ammattitaito riittää normaalin tarjoilijan tasolle, se alkaa ärsyttää ja tekisi mieli pyytää tyyppiä relaamaan. Ruoat ja viinit selostettiin täysin ulkomuistista ilman vähäisintäkään aidon innostuksen tai ylpeyden tunnetta. Pilkkeestä puhumattakaan. Ad Hoc tekee kaikkensa näyttääkseen mahdollisimman fiiniltä. Taidot eivät vain riitä niin ruoan kuin palvelun puolella. Trattoriamiljöössä ja -hengessä tarjoiltuna sama ruoka olisi ollut fanfaarin paikka. Nyt mieleen jäi pettymys. Skumppapullokin tuntui epätoivoiselta mielistelyltä. Se jäi lopulta kiitokseksi hotellisiivoojalle. Laskua pitkän kaavan mukaan vedetty ilta teetti 142 euroa, joten sen suhteen ei jäänyt moitittavaa.
Ad Hoc
via Ripetta 43
Toiseksi viimeisenä matkapäivänä vuorossa oli vihdoin Trasteveren idyllinen kaupunginosa. Kapeita katuja, romanttisen raihnaisia taloja ja boheemi ilmapiiri ovat yksiä Rooman parhaista anneista. Pyörimme usean mukavanoloisen ravintolan ympärillä, kunnes puolisattumalta marssimme sisään Da Carloneen. Perinteinen perheravintola, jonka päivän menulla oli kuitenkin hiukan tavallista enemmän yritystä. Vaimo ihastui jo pelkkään ajatukseen mansikka-limoncello -risotosta. Itse halusin syödä ensimmäistä kertaa cacio e pepeä. Pistää väkisin hymyilyttämään, kun tarjoilija rientää huutamaan keittiöön mammaa ja kertoo tilauksen. Risotto oli hämmentävän hyvän makuista. Sitä on ehdottomasti kokeiltava mansikkakauden koittaessa. Italialaiset mansikat ovat varsin mauttomia, joten annos voi nousta huimiin sfääreihin suomalaisilla marjoilla. Koska alku oli lupaava, päätimme nauttia lounaan raskaamman mukaan ja otimme vielä secondit. Itse sain vihdoinkin saltimbocca alla romanaa. Kun lautasella lepäili pari pienen pientä leikettä, iski annoskateus. Vaimon edessä komeili valtava kulhollinen roomalaisittain haudutettua kanaa, jota pääsin nappailemaan omalle lautaselleni. Lisukkeena oleva paistettu sikuri antoi kitkerää vastapainoa messevälle kanalle. Iso kupillinen erinomaista tiramisua täytti molempien jälkkärintarpeen. Pullo Barberaa ja vettä, pari kuppia kahvia päälle ja laskuksi 80 euroa. Suosittelen.
Antica Trattoria Da Carlone Via della Luce 5
Olimme käväisseet jo pari kertaa lähistön mainiossa viinibaarissa, Cavour 313:ssa. Siellä keskiössä on viinit, joita kylmät annokset tukevat. Halusimme maistella tavallista parempia viinejä, joten emme voineet tilata juomaa pullottain. Laseittain myytävä lista oli myös loistava ja lasiin päätyi mm. Baroloa, Amarone della Valpolicellaa sekä Brunello di Montalcinoa sen tarkemmin yksityiskohtiin menemättä. Lautasilla oli tarjolla makoisan hapokasta sikuri-pecorino-saksanpähkinäsalaattia sekä lähiseutujen leikkeleitä ja juustoja (superhyvän maustetun hunajan kanssa). Jälkkäriksi tällä kertaa pistaasijäätelöä. Aiemmin saimme unelmahyviä jätskillä täytettyjä hedelmiä sekä kirpakan sitruunalakun makuista jäätelöä. Erinomainen palvelu, todella viihtyisä miljöö ja "rajaton" viinilista. Ei sitä voi kuin suositella. Kävimmehän siellä kolmesti. Seitsemän lasia erinomaisia viinejä ja ruoat kustansi 74 euroa.
Cavour 313
Via Cavour 313
Trattoria Melo Via Magnanapoli
