Kävin kesän lopussa Tampereella sisävesiristeilyjä seilaavan Hopealinjojen shampanjaristeilyllä. Ohjelmassa oli shampanjatalo Laurent-Perrierin tuotosten maistelua, pienimuotoisen tyylikästä hiukopalaa sekä Suomen oman shampanja-ladyn, Essi Avellanin, turinointia tuosta maailman arvostetuimmasta viinityylistä.
Hopealinjat tarjosivat illan, joten ajattelin ajoittaa postauksen lähelle seuraavaa shampanjakruisailua. Vastaavia ei enää tänä vuonna järjestetä, joten kerrotaan fiiliksistä nyt. Tuloillaan on vielä kuitenkin huurteinen Oktober-risteily Nordic Breweryn tuotteiden ja esittelyiden parissa 6. ja 7.10. sekä kauden makuihin ruoan ja viinin parissa aaltoileva Wine & Dine -risteily 27.10. Ja pikkujouluristeilyt sun muuta. Tarkemmat tiedot täältä.
Kun opetus-tasting tapahtuu järvellä, on päällimmäisenä kyse kokonaisvaltaisesta kokemuksesta, elämyksestä. Siksipä on hedelmällisintä miettiä, mitä tuosta elokuisesta illasta jäi mieleen 1,5 kuukauden päästä. Kun hintaa risteilylle kertyy 120 euroa, ei satamaan palatessa riitä, että kokee kierroksen ihan kivaksi. Vaadin sillä hinnalla muistijälkeä, joka on tietenkin vahvasti myös subjektiivinen asia.
Ja kyllähän siitä hyvät muistot jäi. Ei unohtumattomat, mutta mukavat. Kuten tastingeissa muutenkin (ainakin omalla kohdallani), sosiaalisuus nostaa kokemuksen arvoa. Haluan keskustella mauista ja kuunnella toistenkin näkemyksiä lasien sisällöstä. Ja tilanteen huomioiden, päästää myös pikkurilli laskeutumaan lasiin kiinni ja yrittää nauttia olostaan ilman liikaa pohtimista. Ei siinä, pidän tarkemmasta syynäämisestäkin.
Laurent-Perrierin La Cuveé Brutin, Millésimé Brut Magnum 2006 ja Cuveé Rose olivat tyylikkään herkullisia Champagnen alueen tuotoksia viimeistä eniten peukuttaen. Essi Avellan, Suomen ensimmäinen Maste of Wine -tutkinnon suorittanut asiantuntija, kertoili kuohuvan viinin historiasta ja nyansseista jouhevasti. Ainoa harmituksen aihe oli oma valmistautumattomuus. Olisi ollut kerrankin hyvä hetki kysyä mitä tahansa shampanjasta ja saada vastaus kenties maan parhaalta alan ekspertiltä.
Laivamuona kokattiin Hopealinjojen uuden ravintolatoimenjohtajan, Anette Mellin, johdolla. Odotin paljon aiemmin Ahlmanilla ravintolapäällikkönä toimineen ja samalla lähiruoka-ajattelua vahvasti esilletuoneen chefin tuomaa lisäarvoa sisävesiristeilyjen ajasta pahasti jälkeenjääneeseen ruokatarjontaan. Kuulin Viikinsaaren ravintolasta kesän aikana pelkästään positiivista palautetta, mutta en vain saanut aikaiseksi mennä paikan päälle maistelemaan.
Suupalat olivat juuri niin hyviä kuin voit kuvailuista kuvitella:
- Ravunpyrstöjä ja siianmätiä
- Kylmäsavukuhaa, tillimajoneesi ja kurkkua
- Savusärkeä, tryffelikreemiä ja ruissipsiä
- Kanttarellirisotto
- Prosciutto, parmesan ja mansikka
- Ahlmanin gabriel ja herkkujuustolan vilho
Pienet suupalat pistivät kaduttamaan, etten poikennut saariravintolassa. Pieniin kippoihin oli loihdittu suuret makumaailmat, jotka huusivat toista annosta tai edes shampanjaa kylkeen. Onneksi ainakin toista sai, toisinaan molempia. Ensi kesänä en jätä Viikinsaarta väliin. Lohduksi kuulin mahdollisista joululounaista Laukontorin satamassa.
Risteilyaluksena oli Hopealinjojen lippulaiva, uusi Silver Sky. Ensimmäiset 20 vuotta Pyhäjärven rannan tietämillä asuneena ja useasti lähisaariin soutaneena se suurin eksotiikka jäi uupumaan. Mutta se olen vain minä. Ja oli han se hieno nostalgiatrippi nähdä lapsuuden maisemat pitkästä aikaa järveltä käsin ja osoittaa tietämyksensä kaikesta, mitä rantaviivassa näkyi. Paljon oli toki rannat muokkaantuneet tällä vuosituhannella. Paatti seilasi Nokian Edenille asti ja kääntyi takaisin. Voisi vain kuvitella, miten fiiliksissä niin moni ulkomaalainen olisi näistä maisemista ja rauhallisuudesta. Tampere <3
