Kulttuuriteko. Kliseinen, mutta parhaiten Ravintola von Nottbeckia kuvaileva sana. Tampereen kaupungin viimein kunnostettua masentavaan tilaan rapistuneen Näsilinnan, löytyi tilan ravintoloita pyörittämään Tampereella parhaiten Miami Bar Grillistä, Hullu Porosta ja Gastrolaiva M/S Tampereesta tunnettu Koskiravintolat Oy. Entisestä häpeätahrasta kehkeytyi loistelias palatsi keskustan alueen korkeimmalle huipulle. Rakennuksen venäläisperäinen nimi Milavida tarkoittaakin kaunista näkymää. Itsenäistymisfiiliksissä kaupunki muutti nimen Näsilinnaksi.
Finlaysonin tehtaan kukoistukseen johtanut patruuna Wilhelm von Nottbeck asui itse vanhassa puisessa huvilassa Näsinpuistossa ja Näsilinnan rakennutti hänen poikansa Peter. Perheen historia on monisäikeinen ja traaginenkin ja siihen kannattaa uppoutua palatsin yläkerrassa, jossa von Nottbeckeille on omistettu oma museo. Jos tyypit ei kiinnosta, niin kylkeen saa aimo annoksen Tampereen syntyhistoriaa. Tähtää viikonlopun yleisöopastuksiin! Äläkä pelästy sisällissodan aikaisia marmoriin pinttyneitä veritahroja. Kipparin morsian kirjasi aiheesta enemmän (sekä omista annoksistaan). 
Nippu tamperelaisia, ruoasta kirjoittavia bloggareita kutsuttiin Chef Santerin välityksellä maistelemaan von Nottbeckin syyskauden listaa. Kymmenen hengen seurueessa Näsilinnan vahvuus nousikin parhaiten esiin. Palatsin ”katutaso” koostuu muutamasta huoneesta ja kahvilasta. Tämän kokoiselle porukalle tai monin verroin suuremmallekin hoituu oven sulkemisella intiimin juhlava tila kaikenlaiseen illastamiseen. Puitteet ovat sitä tasoa, ettei juhlan aihe voi olla liian ylevä. 
Päädyin istumaan hivenen kuumottavaan paikkaan iltaa emännöivää ja keittiöstä vastaavaa Silvia Castañoa vastapäätä. Oikein mukava nainen, ei siinä, mutta ruoan maistelua ajatuksella ja arvioimismielessä se hiukan hämää. Italialais-ranskalais-argentiinalaistaustan omaava keittiömestari on napsinut parhaita paloja kaikilta juuriltaan suurimman kivijalan iskeytyessä klassiseen ranskalaiseen keittiöön.
Nautimme alkuun yhtä parasta juomaani kuplivaa pitkään aikaan, Agrapart
Terroirs Extra Brut -shampanjaa (97,-/plo). Hienot kuplat, raikkaan hedelmäinen todella pitkällä jälkimaulla.
Valitsen alkuruoaksi Ankanmaksaa, calvadoksessa haudutetun omenan ja päärynän, ankanmaksa-macaronin sekä balsamicokaviaarin kera (15,-). Eteen tulee kertakaikkisen kaunis annos. Ankanmaksa on riskialtis alkupala. En siedä, kun sen makeutta ei onnistuta hallitsemaan. Nyt se on balanssissa. Hedelmät pyöristävät sen makua tarpeeksi. Hitunen lisää suolaa olisi ollut paikallaan täydellisen tasapainon saavuttamiseksi. Suklainen macaron toimii hauskasti ankanmaksan kera, mutta vie annosta vaarallisille vesille makeuden suhteen. Hedelmien päälle ripoteltu kumina antaa yllättävän hienon säväyksen. Maukas ja aikas stydi aloitus. 
Etenen lintuteemalla ja valitsen pääruoaksi Fasaania kahdella tapaa (32,-). Pekoniin käärittyä fasaaniterriiniä ja fasaanin rintaa, metsämarjakastiketta, karamellisoitua päärynää ja kastanjapyrettä. Annos huutaa viininpunaisuudessaan syksyn alkaneen. Ensimmäinen maistiainen fasaanin rinnasta muistuttaa raaka-aineen vaikeudesta. Ohuessa fileessä roseen ja kypsän paistoaikaero on hiuksenhieno. Tämä oli läpikypsä. Onneksi kastiketta oli sen verran runsaasti, että sillä sai kompensoitua kuivuutta. Terriini oli myös hivenen kuiva eikä sen verhonneen pekonin rasva liiemmin auttanut. Onneksi lautasella oli vielä karamellisoitua päärynää mehukkuutta tuomaan. Kaikki tämä yhdessä Chianti Castello d´Albolan (8,-/16 cl) kanssa iski ikeneitä irveen. Kun kaikkia osasia oli kerralla haarukassa, pystyin kuvittelemaan, miten hieno annos tämä olisikaan, jos kypsyydet olisivat kohdillaan.
Katselin annoskateellisena ympärilleni seurueen muiden annosten täydellisiä kypsyyksiä. Esim. poron sisäfilee näytti äärimmäisen mehevältä. 
Jälkkärivaihtoehtoja oli kaksi plus juustot. Valitsen Valkosuklaa-Marquisen praliinin ja tummasuklaa-amarettokastikkeen kera (12,-). Markiisi on saapuessaan ehtinyt hiukan sulaa ja ulkonäkö kärsinyt. Lautasen maut ja suklaat sekoittuvat hallituksi kokonaisuudeksi, joka koputtelee omia makeusrajojani. Mutta se on makuasia. Olisin ollut varsin tyytyväinen annoksen puolivälissä, mutta menin sitten syömään loppuun ja makeus pääsi taklaamaan, vaikka nokare omenahilloketta yrittikin kompata sen kanssa. 
Von Nottbeckin ruoista nousee esiin kaksi tekijää. Klassisen keittiön kunnioitus, jota näkee nykyään turhan harvoin. Ei yritetä liikaa kikkailla, mutta ei myöskään liata kokkitakin hihoja pölyisiin perinteisiin. Silvia Castaño pyyhkii keittiössään onnistuneesti niistä tomut pois, mutta jättää ydinopit kaiken pohjaksi. Ruoka on lähtökohdiltaan juuri sellaista, jota Näsilinnassa haluaisikin nauttia.
Toinen, yllättäväkin piirre olivat annoskoot. Olen itse enemmän pienempien lautasellisten perään, mutta monen mieltymykset ovat juurikin vastakkaisia. Kolmen ruokalajin menulle kertyy hintaa suurehkot kuusikymppiä ja ulkonäön perusteella ruoat näyttävät monen silmään piiperrykseltä. Voin kuitenkin taata, että tästä linnakkeesta et menun jälkeen poistu nälkäisenä.
PS. Silvia kertoi aloittavansa järjestää kokkikursseja vuoden alussa!
Ravintola von Nottbeck, Näsilinna, Tampere
(Hämeenpuiston Särkänniemen puoleisessa päädyssä)
