TikTokissa villitsee nyt sangen outo ruokatrendi, jossa Snickers-suklaapatukoita yhdistetään epätavallisen raaka-aineen kanssa.
Kerroimme MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla torstaina TikTokin tuoreesta villityksestä, jossa tavallisesta pastasta tehdään nerokkaalla tavalla sipsejä airfryer-konetta hyödyntämällä. Pastasipsit kuulostavat varsin syömäkelpoisilta, mutta samaa ei välttämättä voi sanoa TikTokin toisesta tämän hetken trendiherkusta.
Brittisivusto Mirror nimittäin kertoo, että videopalvelussa trendaa nyt herkku nimeltä ”Snickles”. Kyse on juuri niin oudosta herkusta kuin miltä se kuulostaakin. Snicklesit ovat käytännössä halki leikattuja suolakurkkuja, joiden välissä on Snickers-suklaapatukka. ”Herkun” nimi tulee siis sanoista Snickers ja pickles, eli Snickers ja suolakurkut.
– Kyllä, kuulostaa kertakaikkisen ällöttävältä – mutta saat itse muodostaa oman mielipiteesi, brittilehti Mirrorin artikkelissa veistellään.
Jos video ei näy, katso se täältä.
TikTokissa erikoista herkkua on testannut muun muassa William Craft -niminen käyttäjä. Miehellä on oma ”Yummu or Yucky” -videojuttusarja, jossa maistellaan erilaisia ruokia ja todetaan ne joko hiteiksi tai hudeiksi.
Snickles-konsepti ei täysin vakuuta Williamia, kuten videolta voi päätellä.
– Ei se ollut niin pahaa kuin olisin voinut kuvitella. Arvosanaksi antaisin 5/10.
Lue myös: Juha-Pekka, 32, teki Snickers- ja Mars-patukoita itse: "Jopa parempia kuin aidot"
1:29
Lähde: Mirror