Tuliset, pikkelöidyt valkosipulit ovat kevään aikana villinneet TikTokissa ja sosiaalisen median perusteella trendi on nyt rantautunut Suomeenkin.
Valkosipulivillitys lähti leviämään, kun TikTok-käyttäjä Lala jakoi videon aiheesta palveluun huhtikuussa. Videolla nähdään, miten Lala valmistaa pikkelöidyistä valkosipuleista tulisen herkun.
Jos video ei näy, katso se täältä.
– Rakastan syödä säilöttyjä valkosipuleita sellaisenaan, mutta nyt päätin hieman maustaa niitä ja lopputuloksesta tuli täydellinen, Lala kirjoitti videonsa ohjeen.
Vain neljä ainesosaa
Lala kertoo, että valkosipuliherkku on saanut inspiraationsa korealaisesta kimchistä. Aiemmin Lala sai kimchiä korealaiselta naapuriltaan, mutta hyvä ruokaetu loppui Lalan muuttaessa poikaystävänsä kanssa.
– Minun piti keksiä jotain, joten päätin kokeilla srirachan lisäämistä pikkelöityihin valkosipuleihin. Se ei kuitenkaan ollut tarpeeksi tulista, joten lisäsin chilihiutaleita ja kokeilin erilaisia ainesosia. Ja niin keksin sen. Nyt rakastan tätä. Ei se ole kimchiä, mutta se on parasta, mihin pystyn.
Lalan resepti vaatii siis vain neljä ainesosaa. Lala suosittelee valitsemaan kaupasta neutraalia säilykevalkosipulia öljyisten tai mausteisten versioiden sijaan. Valkosipulisäilykkeestä kaadetaan ensin viinietikka pois ja sitten joukkoon lisätään srirachaa, teelusikallinen korealaista Gochugaru-chilijauhetta ja lopuksi vielä hieman kuivattua timjamia. Purkki suljetaan ja sitä ravistetaan.
Jos video ei näy, katso se täältä.
– Syön aina koko purkillisen kerralla ja se on myös terveellistä! Lala sanoo.
Hänen mukaansa herkku ei aiheuta pahanhajuista hengitystä pikkelöinnin vuoksi.
Villitys levisi Suomeenkin
Pikkelöidystä valkosipuliherkusta muodostui todellinen viraalihitti ja hashtagia #pickledgarlic on katsottu TikTokissa jo lähes 200 miljoonaa kertaa. Monet käyttäjät ladanneet omia videoitaan aiheesta ja niistä on niin ikään muodostunut hittejä. Nyt pikkelöidyistä valkosipuleista kuhistaan myös suomalaisissa Facebook-ryhmissä. Moni on jo kokeillut herkkua ja jäänyt koukkuun sen makuun.
Lala itse ei voi uskoa, että hänen ohjeestaan kasvoi niin valtava ilmiö. Hän muistuttaa, että reseptissä tulee käyttää nimenomaan pikkelöityjä valkosipulinkynsiä tuoreiden sijaan, jotta lopputulos on hyvä.
– Sanon vain, että se on herkullista! Lala ylistää.
Lue myös: McDonald’sin jäätelön joukkoon sekoitetaan nyt yllättävä ainesosa – jakaa mielipiteet: "Miksi?"
Lähde: Today.com