Poliisi tutkii asiaa tällä hetkellä nimikkeillä kuolemantuottamus ja liikenneturvallisuuden vaarantaminen.
10-vuotias lapsi on kuollut Kauniaisissa jäätyään traktorin renkaan alle. Poliisi sai tiedon tapahtumasta tiistaina 23. huhtikuuta noin kello 14.
Yleisjohtajana toimivan komisario Hannu Kontolan mukaan kyseessä oli lumenauraustraktori, joka oli auraustöissä.
Kontolan mukaan tapahtumien kulusta on alustava käsitys.
– Alustavasti, kaksi lasta oli kävelemässä. Toinen lapsista oli joutunut tuntemattomasta syystä traktorin alle ja menehtynyt tapahtumapaikalla, Kontola kertoo STT:lle
Tapahtui lähellä koulua
Poliisin tiedotteen mukaan traktorin kuljettaja soitti hätäkeskukseen tapauksesta.
Poliisi tutkii asiaa tällä hetkellä nimikkeillä kuolemantuottamus ja liikenneturvallisuuden vaarantaminen, mutta nimikkeet tarkentuvat tutkinnan edetessä. Tapauksen tutkinta etenee muun muassa puhutuksin. Poliisi selvittää seuraavaksi, mikä on tarkka tapahtumankulku.
Poliisin lisäksi tapahtumapaikalla on myös ensihoito, pelastuslaitos sekä sosiaali- ja kriisipäivystys. Tapahtumapaikka sijaitsee lähellä koulua.
Tilanteen nähnyt sivullinen lapsi on poliisin mukaan ohjattu henkisen tuen piiriin. Sivullinen lapsi ei loukkaantunut.
Suruliputus keskiviikkona
Kauniaisten kaupunki tiedottaa järjestävänsä suruliputuksen keskiviikkona tapauksen takia.
– Tämä päivä on yksi kuntaurani surullisimmista päivistä, 10-vuotiaan lapsen menehdyttyä liikenneonnettomuudessa Kauniaisissa. Syvimmät osanottoni lapsen vanhemmille ja muille läheisille, kaupunginjohtaja Christoffer Masar sanoo tiedotteessa.
Poliisi kehottaa aikuisia keskustelemaan tapauksesta lapsien kanssa, mikäli tapaus mietityttää heitä.
Poliisi kertoo tiedottavansa asiasta seuraavan kerran keskiviikkona 24.huhtikuuta.
Juttua päivitetty kello 17.05 Yleisjohtajan STT:lle antamilla kommenteilla. Ja kello 19.55 kaupunginjohtajan kommenteilla.
Uusimmat
-
11:15
Pikaratikka kolarissa Helsingissä – auto pyörähti katon kautta ympäri
-
11:08
Posti aloittaa muutosneuvottelut – jopa 250 voi saada potkut
-
10:58
13-vuotias poika pakotettiin maksumieheksi Espoossa – viidakkoveitsellä aseistautunut ryöstäjä sai saaliksi neljä energiajuomaa
-
10:48
Nuoret kokevat laajasti häirintää asiakaspalvelutyössä – nämä alat nousevat esiin
-
10:45
Poliisi: Nuoret pahoinpidelleet toisiaan Espoossa
-
10:45
Helsingin kaupungin verkkosivuilla ongelmia – viime viikolla kerrottiin tietomurrosta
-
10:28
Salkkarit-tähti Axel Milliam ja Yasmin-rakas: Kihlat!
-
10:27
Putinin armeija harjoittelee taktisten ydinaseiden käyttöä
-
10:12
FT: Suomi vahvistaa valmiuttaan sotaan – "Taso vertaansa vailla"
-
10:00
Tiesitkö tätä hapankorpusta? Leipäasiantuntijat muistuttavat tärkeästä seikasta
-
09:53
Olkiluoto 2:n vuosihuolto venyy
-
09:52
Ratkesiko snookerin MM-finaali tähän? Massiivinen hetki päätti pelipäivän – "Paljon jännitystä"
-
09:46
Paljastus Jari Saarion leikkauksen kulisseista: amputaatio keskeytettiin viime hetkellä
-
09:42
Sarjavaras iski – kohteena postilähetykset
-
09:42
Israelin armeija haluaa 100 000 Rafahin asukkaan siirtyvän – maahyökkäystä kärsivään kaupunkiin odotetaan
-
09:26
Putin valvoi viime yön Moskovan pormestarin kanssa
-
09:22
Toronton NHL-tähti Tre Kronoriin
-
09:18
Ponsse vähentää yli 20 työpaikkaa Suomessa
-
09:15
Donald Trump otti kunniaa F1-kuskin uran avausvoitosta – tallilta kylmä tiedote ex-presidentin vierailusta
-
09:10
Hyvinvointialueet rikkovat lakia, kärsijöinä vanhukset
-
Lataa lisää