Itämeren norppien tekemisiä tai tekemättä jättämisiä voi seurata jälleen internetin Norppalivestä.
Saaristomeren norpat köllöttelevät tähän vuodenaikaan rannoilla, sillä niiden karvanvaihtoaika kestää toukokuun loppuun.
Kameran eteen Norppaliven tähdiksi osuvat norpat osallistuvat tietämättään myös tutkimukseen.
Turun ammattikorkeakoulu käyttää livelähetystä norppatiedon keräämiseen ja kannanseurantaan.
Norppalivessä saattaa parhaimmillaan nähdä kymmeniä eläimiä yhtä aikaa: toisin kuin erakkomaiset saimaannorpat, itämerennorpat harrastavat joukkokokoontumisia.
Viime keväänä Norppalive keräsi yli puoli miljoonaa katselukertaa.
Itämerennorpat ovat nähtävissä lähetyksessä Saaristomereltä tänä keväänä toistaiseksi viimeistä kertaa, ilmoittaa WWF Suomi.
Uusimmat
-
08:16
Israelin armeija "kannustaa" Rafahin asukkaita siirtymään – maahyökkäystä kärsivään kaupunkiin odotetaan
-
08:14
Kolme surffaria tapettu Meksikossa – ammuttiin päähän
-
08:12
Verottaja varoittaa kavalasta ansasta! "Pitää olla tarkkana"
-
08:09
Hoitotakuuheikennyksen pelätään nielevän rahaa säästöjen sijasta: "Ihmiset eivät jonoissa paljoa parane"
-
08:09
Kiinalaiset pääsivät pälkähästä – Matti Mattsson saattaa kohdata dopingista kärynneen ME-sensaation Pariisissa
-
08:01
Verottajalta tärkeä huomautus: Koskee 1,5 miljoonaa suomalaista
-
08:01
17-vuotias NHL-superlupaus pääsee MM-Leijoniin – Jere Lehtinen paljasti päätöksen takaa yhden ison syyn
-
07:42
Madonna esiintyi Rio de Janeirossa suurimmalle yleisöllensä koskaan
-
07:42
Asiat, jotka putkiasentaja kehottaa tarkastamaan kotona säännöllisesti – muuten luvassa voi olla iso lasku: "Puhutaan aika mittavista euroista"
-
07:26
Verstappen täräytti päin tolppaa – näin hollantilaisen varma voitto karkasi Norrisille
-
07:14
ISW: Venäjä siirtää eliittijoukkojaan – voi viitata Harkovaan hyökkäämiseen
-
07:11
FT: Ukraina valmistautuu vastahyökkäykseen
-
07:02
Kiihtelysvaaraan nousee uusi kirkko tuhopoltetun tilalle: "Ei maksettu pahaa pahalla"
-
06:55
Kalle Rovanperä makean triplan perässä – Portugalin MM-rallin ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
-
06:41
Sebastian Ahon tehoilta ei riittänyt – Rangers parempi
-
06:33
Dallas pusersi jatkoon täpärästi NHL:ssä – voiton ratkaissut tähtipelaaja: "Suuri helpotus"
-
06:29
Jos lankeat huijausviestiin työpaikallasi, toimi välittömästi näin: "Kaikkein keskeisin asia firman tietoturvan tasossa"
-
06:28
Jättirakeet voivat tappaa – Suomen suurimmat kuin omenoita
-
06:12
Jari Saario puhkesi kyyneliin veneessä – katso Sara Siipolan herkkä tulkinta soutajalegendalle
-
06:10
Lando Norris yllätysvoittoon Miamissa – Verstappen tunaroi
-
Lataa lisää