10 000 Finnairin asiakkaan lennot peruttiin – näistä asioista voi hakea korvauksia

7:38img
Video: Näin Finnairin matkustamohenkilökuntaa edustava Marianne Arteva kommentoi ulosmarssia sunnuntaina.
Julkaistu 21.11.2022 14:39

Iiris Korteniemi

iiris.korteniemi@mtv.fi

Finnairin lentojen peruuntumiset koskettivat yhteensä noin 10 000 asiakasta. Finnairilta kerrotaan, että joissakin tapauksissa tieto lennon peruuntumisessa ei ole tullut asiakkaalle. Lue tästä, mistä kuluista Finnairilta voi hakea korvauksia, jos lentosi jouduttiin perumaan.

MTV:lle on tullut yhteydenottoja, joissa kerrotaan, ettei tieto lennon peruuntumisesta ole saavuttanut Finnairin asiakkaita ennen lentokentälle saapumista, eikä asiakaspalveluun ole saatu yhteyttä.

Finnairin viestintäjohtaja Päivyt Tallqvistin mukaan valtaosa asiakkaista on saanut tiedon lennon peruuntumisesta hyvissä ajoin.

– On varmasti joitakin tapauksia, joissa tämä viesti ei ole mennyt perille. Silloin asiakas on valitettavasti tullut sinne lentoasemalle ja saanut siellä sen tiedon.

– Valitettavasti tällaisissa isoissa häiriötilanteissa asiakaspalvelu aina jonkin verran ruuhkautuu, Tallqvist selittää tilannetta.

Lue myös: Finnair peruu noin 100 lentoa työtaistelun vuoksi

– Jonkun verran on ollut jonoja erityisesti siinä tapauksessa, jossa tarjottu uudelleenreititys ei ole ollut sellainen, joka asiakkaalle syystä tai toisesta sopii.

"Asiakkaan kannattaa hoitaa ja hakea lipun takaisinmaksu"

Moni Finnairin asiakas miettii nyt, mistä ja miten korvauksia lennon peruuntumisen aiheuttamista lisäkustannuksista voi hakea. Lentoyhtiön tulee huolehtia asiakkaalle yöpaikka sekä tarvittavat ateriat ja juomat, mikäli uudelleenreititystä joutuu odottamaan esimerkiksi yön yli.

– Tietysti huolenpito on meidän vastuullamme sellaisissa tilanteissa, joissa korvaava lento on vasta jonkin ajan kuluttua, Tallqvist sanoo.

– Jos asiakas pitää yövyttää, meidän henkilökuntamme järjestää sen. Jos se jostain syystä ei ole mahdollista, niin asiakas voi myös itse hankkia majoituksen ja hakea yöpymisestä korvaukset lentoyhtiöltä jälkikäteen.

Hän kertoo, että Finnairilta voi hakea korvauksia myös silloin, kun lippu jää käyttämättä tai uudelleenreititys on viivästynyt huomattavasti.

– Lipun hinnan takaisinmaksu on luonnollisesti asia, jonka asiakkaan kannattaa hoitaa, ja hakea lipun takaisinmaksu meiltä. Jos uusi reititys on kovin paljon viivästynyt, niin voi hakea vakiokorvauksia EU-lainsäädännön mukaisesti. Ne käsitellään tapauskohtaisesti.

Finnairin nettisivuilta löytää yhteystiedot, joilla eri korvauksia voi hakea. Tallqvist ei pysty arvioimaan, kauan korvausten saamisessa mahdollisesti kestää.

Lue myös: Jonne kärtti vastausta Finnairilta kuukausitolkulla – korvaussumma kohosi yli kymmenkertaiseksi, kun asia oli tulossa julkisuuteen

– On selvää, että tällaisissa tilanteissa, jossa poikkeuksellisen suuri määrä lentoja joudutaan lentoyhtiöstä riippumattomasta syystä perumaan, niin silloin se valitettavasti ruuhkauttaa meidän palautetoimintojamme.

Liikenne palaa normaaliksi iltapäivällä

Finnair perui noin sata lentoa, kun lentoyhtiön matkustamohenkilökunta aloitti lakon sunnuntai iltapäivällä. Peruutetut lennot koskivat yhteensä noin 10 000 asiakasta. Useat heistä on joutunut yöpymään kohteessaan ennen korvaavaa lentoa. 

– Varsin suuri määrä asiakkaita valitettavasti joutui siihen tilanteeseen, että heidän matkansa piti uudelleen järjestää. Olemme tietysti hyvin pahoillamme siitä, että tästä on aiheutunut huolta ja vaivaa meidän asiakkaillemme, Tallqvist kertoo.

Hänen mukaansa kaikki peruutukset ja uudelleenreititykset on nyt saatu tehtyä. Liikenne palautuu arvioidusti normaaliksi tänään maanantaina kello 15 jälkeen, kun matkustamohenkilökunnan on määrä palata töihin.

Maanantain jälkeen muutoksia on vielä kahden lennon osalta. Bangkokin ja Dubain tiistain paluulennot on peruttu, koska maihin menevät lennot on jouduttu perumaan.

– Tässä vaiheessa ei ole nähtävissä suurempia vaikutuksia, Tallqvist arvioi tilanteen jatkumista maanantain jälkeen.

Katso myös: Finnairin henkilökunta protestoi vuorokauden ulosmarssilla Finnairin henkilöstöpolitiikkaa:

7:38img

Lue lisää: Finnairin matkustamopalvelua koskeva lakko jatkuu tänään

Finnair vähentää noin 150 työpaikkaa maailmanlaajuisesti, syynä Venäjän ilmatilan sulku

"Tämä on oikeasti tosi raskasta työtä, ja me teemme sitä kaikkina vuorokauden aikoina" – Finnairin työntekijät marssivat ulos, 100 lentoa peruttu

Tuoreimmat aiheesta

Finnair