Helsingin messukeskuksessa on käynnissä parhaillaan Assembly-tietokonetapahtuma. Nelipäiväinen digitaaliseen kulttuuriin ja taiteeseen keskittyvä festivaali kerää yli 10 000 kävijää.
32-vuotias Assembly Summer on päihteetön ja ikärajaton tapahtuma, joka kokoaa etenkin 15–30-vuotiaita kävijöitä.
Tietoturvaviranomaiset, kuten Traficomin Kyberturvallisuuskeskus sekä Keskusrikospoliisi, osallistuvat tapahtumaan pitämällä lapsille ja vanhemmille tietoturvallisuuteen liittyvää puheohjelmaa.
Tietoturvaviranomaisten järjestämissä puheohjelmissa keskusteluihin osallistuu muun muassa pelipoliiseja ja tietoliikenneverkkojen asiantuntijoita, sekä eettisen hakkeroinnin ammattilaisia, eli valkolakkeja.
– Tällä hetkellä noin puolet rikoksista tapahtuu netissä, ja näistä puolet pelimaailmassa. Jos ihminen on verkossa, poliisinkin pitää olla verkossa, vanhempi konstaapeli Minttu Pihlas sanoo.
Pihlas on Suomen ensimmäisiä pelipoliiseja. Pelipoliisitoiminnassa pyritään ennalta ehkäisemään ja estää peliyhteisöiden alustoilla tapahtuvia rikoksia. Toiminnan konseptointi on EU:n rahoittamaa hanketta, joka tehdään yhteistyössä Keskusrikospoliisin, poliisiammattikorkeakoulun ja Pohjanmaan poliisilaitoksen kanssa.
– Hankkeessa tutkitaan miten pelipoliisi voisi toimia Suomessa. Selvitämme, miten voisimme olla siellä, missä nuoret ovat, ja jossa tapahtuu paljon rikoksia, Pihlas täsmentää.
Lue lisää: Kyberrikolliset pyrkivät hyötymään Crowdstrike-kaaoksesta
Pelikulttuuria pienemmille
Assembly Summer kokoaa digitaalisen elämäntyylin harrastajia Helsingin messukeskukseen. Tapahtumaan on järjestty ensimmäistä kertaa lapsiperheille ja lapsille valmistettu alue. Sunnuntaille lapsille on myös luvassa suunniteltua erityisohjelmaa. Lasten alueella on paljon erilaisia kokeiltavia pelejä, pomppulinna sekä skuuttirata.
Messukeskuksen pelialueet ovat auki ympäri vuorokauden, ja siksi ohjelmatuottaja Jaana Vainikkala pitää erityisen tärkeänä sitä, että alue on kaikenikäisille turvallinen.
– Meidän kävijäkunta nuorenee vuosi vuodelta ja haluamme tuoda pelimaailmaa uusien kävijöiden tietoisuuteen.
Assemblyn verkkosivuilla kerrotaan vanhemmille tarkoitetussa tietopaketissa, että tapahtumassa on koulutetut häirintäyhdyshenkilöt, turvahenkilökunta, vapaaehtoiset sekä ammattitaitoinen ensiapuhenkilöstö.
– Vanhempien on pystyttävä luottamaan, että meillä on täällä turvallista ympäri vuorokauden, Vainikkala sanoo.
Lue lisää: Tästä on kyse "Assyissä"
Tietokoneharrastajien demoskene
Assembly -tapahtuman perinteisinpään sisältöön kuuluun niin kutsuttu ”demoskene”, eli tietokoneharrastajien digitaalisen taiteen alakulttuuri. Tietokoneharrastajien demoskene-kulttuuriin kuuluu muun muassa koodattu musiikki, taide ja pelikehitys. Demoskenen kilpailuja eli democompoja on Assembly -tapahtumassa laaja valikoima. Osallistujien teoksia tuomaroidaan tapahtuman aikana, ja lopullisen voittajan päättävät tapahtuman kävijät äänestämällä.