Kymmenet tuhannet ihmiset uhmasivat lauantaina viranomaisten koronakieltoja ja tungeksivat tunnetun muslimisaarnaajan hautajaisiin Sarailissa Bangladeshin itäosassa.
Poliisin antaman luvan mukaan Jubayer Ahmad Ansarin hautajaisiin olisi saanut ottaa osaa enintään 50 ihmistä.
Poliisit joutuivat kuitenkin seuraamaan voimattomina vierestä kun ihmismassat vyöryivät paikalle. Järjestäjien mukaan paikalla oli yli 100 000 ihmistä.
Lue myös: Afrikan mantereella raportoitu toistaiseksi noin tuhat koronaviruskuolemaa – todellinen tartuntamäärä hämärän peitossa
Bangladeshissa on ollut voimassa tiukat liikkumisrajoitukset uuden koronaviruksen vuoksi jo viime kuun lopusta. Tuoreet säännöt kieltävät muun muassa yli viiden ihmisen rukoushetket moskeijoissa.
Viranomaiset ovat niin ikään suositelleet, että ihmiset rukoilisivat kotona myöhemmin tässä kuussa alkavan muslimien pyhän kuukauden, ramadanin, aikana.
Bangladeshissa on todettu noin 2 200 koronatartuntaa, ja viruksen seurauksena on kuollut satakunta ihmistä. Todelliset luvut lienevät kuitenkin paljon suuremmat, sillä testejä on tehty hyvin vähän.