Jatkosodan veteraani, 100-vuotias Niilo Vunneli on seurannut viime viikot hämmentyneenä itärajan tapahtumia. Hän ei olisi halunnut enää nähdä elämässään tällaista vaihetta.
– Tämä panee ajattelemaan, että mihin se päättyy. Mieluummin ne olisi saanut olla tulematta, Vunneli huokaa kotonaan Outokummussa.
Onko se sellainen aihepiiri, joka pyörii mielessä?
–Kyllä sitä ajattelee, Vunneli myöntää.
Niilo Vunneli on yksi viidestätoista presidentin vastaanotolle kutsutusta veteraanista. Matka Outokummusta perheen luokse pääkaupunkiseudulle alkaa junalla tiistaina päivää ennen Linnan juhlia. Saattajaksi vastaanotolle lähtee pojantytär.
Kun tapaat presidentin, niin otatko (itärajan) asian puheeksi?
– No saa nyt nähdä, osaako sitä ruveta presidentille tällaisesta asiasta keskustelemaan. Eiköhän hän tiedä jo muutenkin ilman meidän puheita, Vunneli pohtii.
– Nythän hyvin moni sanoo, että ei olisi pitänyt liittyä Natoon, että juuri se aiheuttaa Venäjältä painostuksen tännepäin. En osaa sanoa onko se oikein vai väärin. Tähän on menty ja se on vain katsottava miten päästään eteenpäin.
Itsenäisyyspäivä on Niilo Vunnelille tärkeä juhlapäivä joka vuosi, koska siihen osuu paljon muistoja.
– Silloin on minun nimipäiväni, minut on vihitty itsenäisyyspäivänä ja minun vaimoni isä täytti 60 vuotta itsenäisyyspäivänä, ja samalla meidät vihittiin, Vunneli luettelee.
6.12. on tärkeä päivä Niilo Vunnelille monellakin tavalla.
Opettajaseminaari jäi haaveeksi
Vunneli syntyi 1923 isoon 11-lapsiseen perheeseen Impilahdella Laatokan pohjoispuolella. Koulu meni hyvin ja hän suunnitteli yhdessä opettajansa kanssa hakupapereiden lähettämistä Sortavalan seminaariin. Tähtäimessä oli opettajan ura.
– Seminaarin piti alkaa tammikuussa 1940, mutta sitten alkoi talvisota ja Sortavala miehitettiin. Alkoi evakkomatka Liperiin, Vunneli muistelee.
– Kyllä se jokaisella oli mielessä, että ei sitä ikuisesti lähdetä, mutta lähdetään nyt pois tästä jaloista. Meiltäkin oli taistelupaikoille Pitkärantaan 25 kilometriä, niin pitihän se pois lähteä.
Jatkosodassa Niilo Vunneli palveli jo 16-vuotiaana vapaaehtoisena sotilaspoikana. Vartiointitehtäviä oli Taipaleenjoen rautatiesillalla, Kirkkosärkän ammusvarastolla, Viinijärven asemalla ja ilmansuojelukomppaniassa Janakkalan vankileirillä.
Impilahdelta Vunnelin mieleen ovat jääneet luontoelämykset.
– Siellä oli hyvin kalaisat järvet meidän ympärillä. Oltiin innokkaita kalastamaan ja samoin metsästämään veljeni kanssa.
Sairastuminen Äyräpäässä
Perhe palasi asemasotavaiheen aikana vielä Impilahdelle, mutta toinen evakko ja lopullinen lähtö Karjalasta oli pian edessä.
Vunneli oli mennyt armeijaan tammikuussa 1942 ja siirtyi elokuussa 1942 suoraan Terijoelle Karjalan kannaksen rintamalle.
Jalkaväkirykmentti 46:n mukana tutuiksi tulivat myös taistelupaikat Kuokkala, Lempäälä, Lumisuo ja varsinkin Vuoksen taistelut Äyräpäässä.
Vunneli selaa sotamuistoja ja katsoo hiljaisena kuvaa taistelutovereista.
– Tässä on meidän puolijoukkue. Ainakin neljä näistä kaatui ja haavoittui vielä useampi. Äyräpäässä venäläiset yrittivät tulla Vuoksen yli ja siinä oli kovat taistelut.
Niilo Vunnelilla on useita kunniamerkkejä muistona saavutuksistaan sodassa.
Niilo Vunneli sairastui vakavaan keuhkosairauteen rintamalla heinäkuussa 1944 ja siitä alkoi pitkä sairaalakierre, ensin kenttäsairaalaan ja sitten Paimion parantolaan. Sairastelun aikana jatkosota loppui.
– Vettä tuli keuhkoihin ja se oli sitkeä tauti. Vuonna 1945 pääsin kotiin. Me saatiin Outokummusta asuinpaikka ja siinä ne menivät touhutessa ensimmäiset vuodet.
Kun opettajan ura kariutui, Vunneli kouluttautui metsäalalle. Pitkä ura meni pääosin isojen metsä- ja puutavarayhtiöiden leivissä metsätyönjohtajana. Viimeiset vuodet hän teki metsäsuunnitelmia.
Kolme kirjaa elämän varrelta
Eläkevuosina Niilo Vunneli kokosi oman ja perheen tapahtumat paksuun kirjaan. Toinen kirja syntyi suvun historiasta 1700-luvulle saakka ja kolmas teos omasta sotataipaleesta. Perheen kirjasta on otettu omat kappaleet lapsenlapsille. Teokset ovat olohuoneen pöydällä päivittäisessä käytössä.
Vunneli jäi leskeksi vuosia sitten ja asuu nyt 100-vuotiaana yksin omassa asunnossa Outokummun keskustassa. Hoivakoti on seinän takana turvana ja siellä järjestyvät myös päivittäiset ruokailut. Hoitajat käyvät useita kertoja päivässä varmistamassa, että veteraani pärjää.
Nuoruudessa heti sodan jälkeen elämäntavaksi tullut, ja 80-vuotiaaksi asti jatkunut urheiluharrastus lienee yksi pitkän iän ja henkisen vireyden salaisuus. Lajeja on pitkä lista, mutta mieluisimpia ovat olleet suunnistus, hiihto ja metsätaitokisat. Oma seura on Outokummun Partio.
– Suunnistus tuli ensin ja sitten metsätaito siihen mukaan.
Metsätaitoon kuului talvella hiihto ja tehtävät ja kesällä suunnistus ja tehtävät.
Urheilua ja kuorolaulua
Palkintokaapissa on satoja palkintoja, mitaleja, pyttyjä, pytinkejä ja lusikoitakin yli 40 kappaletta. Omaan asuntoon palkintohylly ei sovi mitenkään, ja se onkin hoivakodin nähtävyytenä päiväsalin seinällä.
– Metsätaito Lieksa, ensimmäinen palkinto, vuodelta 2000 on tuo, Vunneli kurkkii kaapin keskiriville.
Hän huomauttaa vielä, että kilpailuista tulleet muut palkinnot kuten sukset, radiot ja muut vempaimet ovat muualla.
Vunneli on myös laulumiehiä. Kuoroharrastus on kulkenut mukana läpi elämän. Yksi suosikeista on Veteraanin iltahuuto. Kuoron ykköstenori muistelee, että ääni oli parhaimmillaan kauan sitten 30-40 vuotiaana. Mutta on se ollut kunnossa myöhemminkin.
– Olin kahdeksankymppinen tätä laulaessa, Vunneli esittelee outokumpulaisen kuoron levytystä 20 vuoden takaa.
Veteraaneja runsaat 2000
Erilaisen veteraanitunnuksen haltijoita ja rintamalisän saajia on itsenäisyyspäivän tienoilla elossa noin 2150. Heidän määränsä on vähentynyt noin 25 kuukausittain. Kelan arvion mukaan viimeinen sotaveteraani nukkuu pois noin vuoden 2030 tienoilla.
Veteraanien keski-ikä on jo 98 vuotta. Enemmistö elossa olevista veteraaneista on naisia, heitä on noin 60 prosenttia. Sotaveteraanien puolisoita ja leskiä on elossa vielä noin 6500.
Mitä neuvoja 100-vuotias veteraani antaa nuoremmille?
– Reipasta tervettä elämää vaan ja ahkeruutta. Hyvä olisi, jos olisi kaikilla töitä, ettei joutuisi työttömäksi kukaan, Niilo Vunneli toivoo.