Pappamopokulkue ajoi tänään viimeistä kertaa keväisen kulkueensa Helsingin Kauppatorilta Kaunialan sotavammasairaalaan. Ajelu oli 15. kerta, kun mopokulkue ilahdutti ja samalla keräsi varoja sotaveteraaneille.
Kulkueen päätöspisteessä, Kaunialan sotavammasairaalassa, vastassa oli kirjava joukko. Oli sotaveteraaneja, sairaalan työntekijöitä ja paljon muuta yleisöä. Ihmisiä viihdyttivät muun muassa Halavatun papat; ja näläntunne karkotettiin yön yli kypsytetyllä rosvopaistilla.
1:29
105-vuotias sotaveteraani Kalle Rahomäki nautti tapahtumasta aurinkoisessa kevätsäässä. Rahomäki on elänyt kaikki Suomen sodat; ensimmäisen sodan aikaan hän oli seitsemänvuotias. Hän muistaa, kuinka ”kuulaa tuli molemmin puolin”.
– Siinä piti säilyttää itsensä. Ja säilyin, se oli vuonna 1918. Sitten talvisodassa jouduin ihan mukaan, se oli julma sota. Sielläkin säilyi henki ja vieläkin olen hengissä!
Rahomäki on palvellut Aunuksessa ja Syvärillä, muun muassa komppanian vääpelinä. Hänen perheensä kahdeksasta pojasta kuusi lähetettiin rintamalle. Nuorin ei päässyt ja vanhin oli kunnalla tärkeässä roolissa, joten häntä ei päästetty.
– Ja kaikki tultiin melkein ehjänä kotiin.
Rahomäki muistelee, kuinka osalla miehistä oli kamala kiire päästä ampumaan. Hän yritti varoitella, että päätä ei kannata nostaa, sillä sitten voi osua.
– Toiset olivat niin arkoja, että rauhoittelin: ei mitään hätää, kun pitää vaan vähän päätä piilossa. Koetin sillä tavalla rauhoitella, ja hiljakseen ne rauhoittuivatkin. Osa vaan halusi heti mennä; niille sanoin, että pitää olla tarkkana, kyllä teidänkin vuoronne tulee.
Nykyajan turvallisuustilanteesta hän sanoo sen verran, että "pää pitäisi pitää kylmänä, että ei mennä turhia laukomaan".
– Yhteyttä pitää pitää niin, että keskinäistä vihaa ei ole, vaan ystävyyttä ja luottamusta.
Mutta mikä on teräsvaarin pitkän iän salaisuus?
– Kun ei kovin riehu ja pitää itsensä kunnossa ja kunnioittaa myöskin naapuria.
Lisää videoita täällä.