Perusterveiden 12–15-vuotiaiden koronarokotukset alkavat Suomessa tänään. Ikäluokan riskiryhmiin kuuluvia on jo rokotettu.
Rokottamisten tarkka aloitusaika riippuu alueesta, eli kaikissa kunnissa rokotukset eivät ala vielä tällä viikolla.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan lapsi tai nuori voi itse tehdä päätöksiä hoidostaan, kun hänet on arvioitu päätöskykyiseksi. Suurimman osan nuorista odotetaan tekevän päätöksen rokotuksesta yhdessä vanhempiensa kanssa. Tällöin huoltajan allekirjoittama suostumus toimitetaan terveydenhuollolle.
Jos huoltajat eivät puolla nuoren haluamaa rokotusta, nuoren kykyä itsenäisen päätöksen tekemiseen arvioidaan terveydenhuollossa keskustelemalla ja antamalla nuorelle tietoa rokotteen mahdollisista sivu- ja haittavaikutuksista. Päätäntävallan saatuaan nuori voi myös itse päättää, haluaako hän tietoa hoidosta vanhemmilleen.
Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan lapsille ja nuorille tarjotaan Pfizerin–Biontechin tai Modernan kehittämiä rokotteita. Ne ovat tällä hetkellä ainoat Suomessa käytössä olevat koronarokotteet, joilla on ehdollinen myyntilupa 12 ikävuodesta ylöspäin.