Britanniassa 17-vuotias poika on saanut syytteet kolmen tytön murhasta ja kymmenen muun ihmisen murhan yrityksestä.
Syyttäjät kertoivat asiasta lausunnossa varhain torstaina. Syytetty joutuu oikeuden eteen Liverpoolissa myöhemmin torstaina.
Syytetyn epäillään tehneen maanantaina veitsihyökkäyksen Taylor Swift -teemaiselle tanssitunnille Luoteis-Englannin Southportissa. Hänen kerrotaan olevan Lancashirestä Banksin rannikkokylästä, joka sijaitsee noin neljä kilometriä Southportista koilliseen.
Hyökkäyksen seurauksena kuolleet tytöt olivat 6-, 7- ja 9-vuotiaita.
Southportin kaupungissa toivutaan maanantain järkyttävistä tapahtumista ja niitä seuranneista mellakoista.
Tiistaina Southportissa otettiin kiinni useita ihmisiä, kun satapäinen joukko hyökkäsi poliiseja päin, tuhosi rakennuksia, heitteli moskeijaa kivillä ja sytytti paikkoja tuleen. Poliisi syyttää tapahtuneesta äärioikeistolaista European Defence Leaguea (EDL), jonka se sanoo masinoineen ihmisiä paikalle kaupungin ulkopuolelta.
Poliisin mukaan mellakassa haavoittui 53 poliisia, joista kahdeksan vakavasti.