Helsingin käräjäoikeudessa alettiin viime viikolla puida suurta huumerikosvyyhtiä, jossa yhtenä syytettynä on luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja. Poliisin esitutkintamateriaalista löytyy miehen lähettämiksi väitettyjä viestejä, joiden sisältö on sangen rajua.
Helsingin käräjillä viime viikon maanantaina alkaneen laajan huumejutun on uutisoitu liittyvän espoolaislähtöiseen Mantaqa-jengiin. Syytettynä oleva lakimies ei kuitenkaan kuulu jengiin, kuten ei myöskään suuri osa muista syytetyistä, joita on kaikkiaan 20.
Jutussa on syyttäjän mukaan kyse siitä, että eräs suomalaismies olisi Ruotsista käsin järjestellyt Suomeen suuren määrän huumeita kuten amfetamiinia ja kokaiinia, ja että Suomessa muutama erillinen ryhmä olisi huolehtinut aineiden välittämisestä eteenpäin. Mantaqan uskotaan olleen yksi näistä ryhmistä.
Lakimiehen puolestaan syytetään toimittaneen huumerahoja Ruotsiin sekä junailleen tietoja käynnissä olevista poliisitutkinnoista Ruotsissa toimineelle miehelle, joka poliisin esitutkintamateriaalin mukaan käytti nimimerkkiä "Carlos".
Lakimies on toiminut oikeudenkäyntiavustajana ja ollut työnsä puolesta mukana huumerikosjutuissa. Hänellä on oma lakiasiaintoimisto ja hän on vaikuttanut Etelä-Suomen alueella.
Väitetyn tietojen välittämisen ja huumerahojen kuskaamisen osalta lakimiestä syytetään avunannosta törkeään huumausainerikokseen.
Lisäksi hän on saanut syytteet törkeästä huumausainerikoksesta, sillä hänen väitetään hankkineen tai yrittäneen hankkia 100 grammaa amfetamiinia, sekä ampuma-aserikoksesta, sillä hän syyttäjän mukaan piti hallussaan 9-millistä pistoolia.
Syyttäjä vaatii miehelle yli viiden vuoden vankeusrangaistusta.
Lue myös: Mantaqa-jengiin kytketyt huumekäräjät alkoivat – syytettynä myös lakimies, jonka väitetään ostaneen piriä ja kärränneen huumerahaa Ruotsiin
Karut viestit
Väitetyt todisteet lakimiehen tekemisistä nojaavat pitkälti SkyECC-viestipalvelusta hankittuun viestinvaihtoon.
SkyECC oli rikollisten piireissä suosittu viestisovellus, jonka kautta lähetettyjen viestien piti olla salattuja ja turvassa viranomaisten valvovalta silmältä. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan eri maiden viranomaiset ovat päässeet korkkaamaan palvelun ja käsiksi sen kautta lähetettyihin viesteihin. Suomen poliisi on saanut viestejä haltuunsa ainakin Ranskan viranomaisilta.
Lakimiehen lähettämiksi väitettyjä viestejä löytyy poliisin esitutkintamateriaalista runsain mitoin. Viesteissä "Adv-Advokat" nimimerkki, jonka poliisi ja syyttäjä uskoo kuuluneen lakimiehelle, pohtii muun muassa aseen hankkimista.
– Luulen että olis pari ysiä venäläistä oliko se sitten makarov se venäläinen tai, nimimerkki kirjoitti viime joulukuussa toiselle henkilölle, jota niin ikään epäillään huumevyyhdissä.
– Luulisin että kaks saa vähä alle 4 tonnia 3600 voisin tingata onko siinä järkeä noilla hinnoilla. Vai kannattaako ottaa vaa yks tarpeeseen 2 tonnilla. Tarve nimittäin on, pohdinta jatkuu.
Vain paria tuntia viestien lähettämisen jälkeen Adv-Advokat kertoo jo ostaneensa pistoolin.
– Ostin 9 millisen ja vein säilöön Beretta se kai oli toimi ilman moitetta testasin eikä toi kusettaja ole toi tyyppi vaan aika hintava 3 k.
Noin tuntia myöhemmin nimimerkki jatkaa vielä karua pohdintaa:
– .22 olis hyvä hitmanin ase läheltä korvan taakse sellasta oon koettanut katsella jos löytäis.
Poliisin esitutkintamateriaalissa kerrotaan, että Beretan myyjää ei saatu koskaan selville.
Lue myös: Millainen jengi on Suomessa toimiva Mantaqa, joka yhdistettiin käräjäoikeudessa käsiteltävänä olevaan laajaan huumejuttuun?
"Halojata onko meillä jätesäkkejä, ase, paksuja siivoushanskoja..."
Seuraavana aamuna nimimerkki jatkoi keskustelua yhtä synkissä merkeissä.
– Halojata onko meillä jätesäkkejä, ase, paksuja siivoushanskoja ja nippusiteitä, reppu ja lista velallisesta. Jos on nii mulla on aika hyvä olo tänään ja ei omia töitä. Eli haetaan vittu rahat pois.
Kyse oli siis viestien perusteella jonkinlaisesta perintäkeikasta tai useammasta.
– 10min per paikka menee aikaa ja nyt lyön heti sinä kattelet taustalla aseen kanssa jos jollain on jtn pyssyjä minä hakkaan ja vaadin rahat. Ensin pyydetään musiikkia kovemmalle sitten kerään puhelimet pois ja levitän omiin nimiin muovit lattialle ja sulla on sen aikaa mahdollisuus saada rahat sitte kun muovit on lattialla alkaa lyöminen…
– ...minua vituttaa kaikenlaiset rottailijat ja paskan puhujat jotka ottaa velkaa mutta ei maksa no nyt pitää maksaa heti ja kaikki.
Nimimerkki myös totesi, että töihin täytyisi lähteä "suht koht selvänä", sillä viime kerralla hommat olivat menneet hankalaksi, kun liikkellä oltiin "sekasin".
Lue myös: Kuvat ja video: Poliisi tutki 40 kokaiinikilon ja 100 amfetamiinikilon salakuljetusta Ruotsista – Mantaqa-rikollisryhmän epäillään olleen mukana
Lakimies kiistää kaiken, vaatii viestejä hyödyntämiskieltoon
Laajassa huumevyyhdissä syytetty lakimies on kiistänyt olevansa kyseinen nimimerkki tai ylipäätään syyllistyneensä mihinkään rikoksiin.
Kuulusteluissa hän sanoi, ettei ollut käyttänyt SkyECC-sovelluksella varustettua puhelinta ja ettei ylipäätään ollut mukana huumepiireissä.
Hän on myös vaatinut käräjäoikeudelta, että SkyECC-palvelusta hankitut viestit asetettaisiin käräjillä hyödyntämiskieltoon, jotta viestejä ei voitaisi käyttää oikeudessa todisteena.
Tätä hän on perustellut sillä, että viestit ovat hänen mukaansa telekuuntelulla hankittuja, ja että telekuuntelua olisi voinut tehdä vain laissa säädetty suomalainen viranomainen virallisella tuomioistuimen päätöksellä.