Cannonball-jengillä on viranomaisten käsityksen mukaan oma väkivaltaan erikoistunut erikoisjoukkonsa. Tämä käy ilmi tapauksen esitutkintamateriaalista, joka maalaa muutenkin synkkää kuvaa kovista huumerikoksista syytetyistä jengiläisistä.
Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa alkoi viime viikolla suuri Cannonball-jengiin liittyvä huumeoikeudenkäynti – niin suuri, että oikeudenkäynti pantiin alulle oikeustalon sijaan Lahden messukeskuksessa. Syytettyjä on kaikkiaan 22.
Jengi on viranomaisten käsityksen mukaan pyörittänyt mittavaa huumekauppaa ja diilannut jopa kymmeniä kiloja amfetamiinia ja kokaiinia sekä tuhansittain ekstaasipillereitä eri puolille Suomea.
Viranomaiset katsovat, että huumeet ovat olleet Cannonball-jengin pääasiallinen tulojen lähde.
Syyttäjä vaatii 16:lle vankeusrangaistusta ja lisäksi kolmelle muulle ehdollista vankeutta. Kovimpia rangaistuksia esitetään niille, jotka syyttäjän mukaan ovat tehneet rikoksia osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa.
Oikeudenkäynnin myötä tuli julkiseksi poliisin esitutkintamateriaali.
Se valottaa epäiltyjen rikollisten välistä viestinvaihtoa ja jengin toimintaa sekä piirtää kuvan hierarkkisesta, ylhäältä käsin johdetusta järjestöstä, joka on poliisin hurjimpien arvioiden mukaan varautunut voimankäyttöön jopa "yksityisarmeijan kaltaisesti" varustetulla erikoisjoukolla.
Samaan aikaan vireillä on myös toinen oikeusjuttu. Siinä viranomaiset vaativat koko Cannonball-jengiä ja sen alayhdistys Squad 32:ta lakkautettavaksi. Asiaa käsitellään oikeudessa myöhemmin tänä vuonna.
Molempien juttujen keskiössä on jengin johtajana pidetty Esko Olavi Eklund.
Lue myös: Massiiviset Cannonball-käräjät käyntiin Lahdessa: Pitkä syyteluettelo uuvutti yhden syytetyn – asianajaja huomautti kuorsaamisesta
Kaikki yhden miehen harteilla?
Niin poliisi kuin syyttäjätkin uskovat, että Eklund on ollut paitsi Cannonball MC:n Heinolan-osaston pomo, myös koko jengin ja jengiin kytkeytyvän huumeringin pää.
Syyttäjät väittävät, että Eklund toi itse Suomeen noin 20 kiloa amfetamiinia ja 15 kiloa kokaiinia sekä 30 000 MDMA-tablettia. Viranomaisten mukaan Eklund oli hoitanut huumebisneksiä ANOM-viestialustan kautta ja linjannut, että kaikki jengin huumeet tulisivat hänen kauttaan.
Eklundin uskotaan nousseen Suomen suurimpiin rikollisryhmiin lukeutuvan jengin ylimpään johtoon vuonna 2017. Eklund itse tuomittiin jengin kerhotiloissa tapahtuneesta väkivaltaisesta kiristysjutusta useamman vuoden vankeuteen edeltävänä vuonna.
Vuonna 2017 jengi kamppaili sisäisten ristiriitojen kanssa, ja sen uutisoitiin jo hajonneen. Asiat kuitenkin sovittiin kesällä järjestetyssä kokoontumisessa, ja jengi jatkoi toimintaansa lähes entiseen malliin.
Viranomaisten mukaan Eklundista tehtiin tuolloin presidentti. Samalla osa jäsenistä lähti tai häädettiin. Erotettujen joukossa oli esimerkiksi paljon julkisuudessa ollut ja sittemmin Katiska-juttuun kytketty entinen johtohahmo Janne "Nacci" Tranberg.
Radiohiljaisuus
MTV Uutisille kerrottiin kerhon sisältä vuonna 2017, että Tranberg erotettiin yksimielisesti. Mies oli aiheuttanut kerhon sisällä eripuraa ja hoitanut kerhon asioita lähteen sanojen mukaan "päin vittua".
Tranberg oli erottamistaan edeltäneinä vuosina Cannonball-jengin mediakasvo. Julkisuuteen ei hänen lähtönsä jälkeen noussut korvaajaa. Jengi mitä ilmeisimmin valitsi matalamman profiilin, ja vältti julkisuuden valokeilaa tietoisesti.
Jengi ei ole itse kertonut julkisuuteen, kuka sen johdossa on.
Vuonna 1991 perustettuun jengiin kuului poliisin tietojen mukaan viime vuonna 12 eri osastoa. Osastoista 10 oli Suomessa ja yhdet Thaimaassa ja Virossa. Jäseniä oli 190.
Jengi on siis yksi Suomen suurimmista. Se myös poikkeaa monesta muusta Suomessa tunnetusta liivijengistä siinä, että se on perustettu Suomessa.
Jengi on luokiteltu virallisesti rikollisryhmäksi korkeinta oikeutta myöten. Jengi on itse kiistänyt tämän jyrkästi. Jengi lähestyi MTV Uutisia asian tiimoilta laaditulla tiedotteella viime vuoden lopulla. Kyse oli jengin ensimmäisestä kannanotosta oikeudessa käsiteltävään lakkautusasiaan liittyen.
Lue myös: Lakkautettavaksi vaadittu Cannonball MC kiistää olevansa rikollisjärjestö – Tiedote: "Uusiutuneen kerhon ideologia perustuu moottoripyöräharrastukseen"
Pomona pidetty kiistää kaiken
Myös Eklund on kiistänyt oikeudessa kaikki häntä kohtaan esitetyt syytteet ja sen, että hän olisi Cannonballin presidentti.
Puolustuksensa mukaan Eklund ei ole syyllistynyt mihinkään rikoksiin ja on vetäytynyt pois kerhotoiminnasta jo joitain vuosia sitten.
– Eklund ei ole sekaantunut huumerikoksiin sen jälkeen, kun hänet tuomittiin vuosia sitten. Hänellä on ollut laillista auto- ja rakennusbisnestä, miehen asianajaja Tuomas Turunen kertoi oikeudenkäynnissä 5. päivä tammikuuta.
– Hän on myös jättäytynyt terveydellisistä syistä sivuun Cannonballista. Eklund vapautui vuonna 2018 vankilasta ja hänen terveydentilansa oli sellainen, että hän vetäytyi pois kerhotoiminnasta. Lopullisesti asia ratkaistiin vuonna 2019. Sen jälkeen hän ei ole enää ollut aktiivisesti mukana kerhon toiminnassa, asianajaja jatkoi.
Tämä siitä huolimatta, että esitutkinnassa löydettiin muun ohella valokuva, jossa mies poseeraa jengin johtajan tunnuksilla koristelluissa nahkaliiveissä. Viesti oli lähetetty WhatsApp-ryhmään viime kesänä.
Human animal
Viranomaiset eivät siis ole olleet Eklundin puolustuksesta vakuuttuneita.
Keskusrikospoliisin mukaan on kiistatonta, että Eklund käytti niin sanottua ANOM-puhelinta nimimerkillä Humananimal.
Nimimerkin tiedetään järjestelleen tai yrittäneen järjestellä suuria määriä huumeita Suomeen.
Humananimal kävi aktiivista viestinvaihtoa suomea puhuvan, mutta Espanjassa vaikuttaneen nimimerkki Spirulinan kanssa. Kaksikko hieroi kauppaa muun muassa "aliksesta" tai "aa:sta", eli amfetamiinista, sekä "yliksestä" ja "yy:stä", eli kokaiinista.
Alla olevat viestit ovat alkuperäisessä kirjoitusasussaan, kirjoitusvirheineen.
– Mut tpivon että ymmärrät sen että se yyn laatu on kaikkein tärkeintä. Sekä sulle että mulla. Jos tavara hyvää ja hinta kovtuullista niin saadaan tosi hyvät ja luotettavat toimijat tekemään meille ja varmaan ymmärrät että sun on turvallisinta ja luotettavinta toimii mun kaa ennemmin kuin noiden idioottejen kun niiden kaa menee massit ja tulee tuomioita, Humananimal viestitti maaliskuussa 2021.
Myös ekstaasista ja hasiksesta puhuttiin. Kuten myös aseista.
– Tarviiko 9mm? nimimerkki Spirulina kysyi maaliskuussa 2021 lähetetyssä viestissään ja lähetti kuvan aseesta, joka on Poliisihallinnon lausunnon mukaan pitkälti 3D-tulostettavissa oleva konepistooli FGC-9.
– Mulla on täysin samanlaisia. Mitä maksaa? Humananimal kysyi.
Spirulina kertoi, että aseita on jäljellä vielä ehkä 2 tai 3.
– Ok. Otan heti kaksi kpl. kiitos, kirjoitti Humananimal.
Kanta kuitenkin vaihtui, kun hinnaksi paljastui 4000 euroa kappaleelta.
– Liian kalliita mulle. Ostin noita samoja laatikoissa, laser tähtäimineen kaikkineen herkkuineen, Eklundiin liitetty nimimerkki kirjoitti.
– Ne oli ihan uusia ja kaikki mahdolliset lisävarusteet, laserit, panokset, jatketut lisälippaat ym. Paketeissa. Yksi juuri 4 sen, mut useimmista saa aina alea. Mä luulen että on samaa satsia jokatapauksessa, tämä jatkoi.
Humananimal kertoi ostaneensa aseet tukeakseen kaveriaan. Hän kuitenkin toivoi mahdollisuutta ostaa Spirulinalta "todella paljon" käsiaseita tulevaisuudessa, jos niitä vain saisi kohtuuhintaan.
– Otin vähän sen takia kun kaveri myi, ja vähän niin kuin kannatuksen, suhteiden ylläpidon vuoksi omien erikoismiesteni käyttöön, Humananimal selitti.
Erikoismiesten erikoisjoukko
Poliisi tarttui esitutkinnassa puheisiin erikoismiehistä, kuten myös moneen muuhun ilmi tulleeseen yksityiskohtaan.
Esitutkintapöytäkirjaan on kirjailtu kokonainen oma lukunsa aiheeseen liittyen.
Sen mukaan Cannonball-jengillä on erillinen väkivaltaan valmistautunut ja varustautunut osasto. Tästä todisteena ovat poliisin mukaan ainakin Humananimal-nimimerkin puheet. Poliisi kertoo myös, että jengiläiset kävivät harjoittelemassa erilaisten aseiden käyttöä.
Poliisin näkemys on, että "erikoismiehiin" lukeutuvat jengiin security-statuksella kuuluvat jäsenet. Turvaryhmään kuulumista on poliisin mukaan osoittanut erillinen liiveihin ommeltu tunnus.
Poliisin mukaan erikoismiehet ovat olleet valmiustilassa vuorokauden ympäri ja heidän tehtäviinsä on kuulunut esimerkiksi erilaisissa konflikti- ja turvaamistilanteissa toimiminen aseistettuna.
Poliisin mukaan miehillä on ollut jopa konetuliaseita.
– Varustautuminen, harjoittelu, valmius väkivallan käyttöön, hierarkia ja ulkoiset tunnukset viittaavat siihen, että Cannonball MC:n yksi osa (Security/Secu) on yksityisarmeijan kaltaisesti organisoitu ja varustettu, esitutkintamateriaalissa selostetaan.
Näin viesteihin päästiin käsiksi
Esitutkinnassa täikammalla ruoditut ANOM-viestit on saatu ulkomaalaisilta viranomaisilta.
Niin sanotut ANOM-puhelimet olivat aiemmin rikollisten suosiossa, sillä niitä pidettiin tietyissä piireissä tietoturvan ja salatun viestinnän takeena. Puhelimissa oli viestisovellus, jonka väitettiin suojelevan käyttäjiään viranomaisten ja muiden tahojen urkinnalta.
Eipä suojellut.
Koko sovellus oli Yhdysvaltojen liittovaltion poliisin FBI:n salajuoni. FBI oli ollut mukana kehittämässä järjestelmää ja ujuttanut murretun viestialustan alamaailman tietoisuuteen. Sovellus oli siis ansa.
Moni päätyi kirjoittelemaan sovelluksen kautta viestejä, jotka eivät ole kestäneet päivänvaloa. Viranomaiset ovat päässeet käsiksi näihin viesteihin.
Suomalaisviranomaisomaiset ovat hyödyntäneet ulkomailta saatuja tietoja myös useiden muiden eri rikosjuttujen tutkinnoissa.
Lue myös: Tämä oli Suomen rooli maailmanlaajuisessa rikosoperaatiossa – lähes sata kiinni, takavarikkoon asetulostimia, satoja kiloja huumeita ja valtavasti käteistä
Saako tietoja käyttää?
Joissain oikeuteen asti päätyneissä tapauksissa syytetyt ovat katsoneet, ettei ANOM-operaatiosta peräisin olevia tietoja saisi hyödyntää todisteena lainkaan, sillä niitä ei ole kerätty Suomen pakkokeinolain edellyttämällä tavalla, eli suomalaisen oikeusistuimen luvalla.
Joissain tapauksissa vaatimus on mennyt läpi – ainakin käräjäoikeudessa.
Viranomaiset puolestaan usein pitävät viestejä tärkeänä ja oleellisena näyttönä.
Molemmat kannat ovat edustettuina myös Cannonball-jutussa.
Jo huumeoikeudenkäynnin ensimmäisenä päivänä, 5. tammikuuta, syytettyjen puolustusasianajajat vaativat ennen ruokataukoa, ettei ANOM-viestejä saisi käyttää todisteina ollenkaan.
Lue myös: Räppäri Williamin oikeudenkäynti kesti vain viisi minuuttia – oikeus tyrmäsi syyttäjän todisteiden käytön
"Possut ajaa droneilla mun perässä 24h vuorokaudessa"
ANOM-viestien lisäksi viranomaiset ovat keränneet näyttöä muun muassa televalvonnalla ja perinteisemminkin keinoin, kuten jengin jäseniä kentällä väijymällä.
Jengiläiset tallentuivat poliisin tiedustelijoiden kameroihin esimerkiksi huoltoasemilla. Samaan aikaan liikkeitä seurattiin puhelinten tukiasemista. Samat puhelimet olivat tietysti salakuuntelussa.
Seurannasta saatettiin olla vihillä myös seurattavien keskuudessa. Myös tämä käy ilmi ANOM-viesteistä.
– Mä en oo kovin arka kaveri mut possut ajaa droneilla mun perässä 24h vuorokaudessa. SaAN NE KYL jätettyä mut on erittäin vaarallista nyt, nimimerkki Humananimal kirjoitti Spirulinalle viime huhtikuussa.
– Voin sanoa että tilanne on todella tukala. Jos ei olis näin hyviä äijiä töissä niin oltaisiin jo kaikki kiinni. Possut teki tosi pätevän ansan jo meille, mut selvittiin vain hänen ansiosta, nimimerkki jatkoi aiheen parissa hieman myöhemmin.
Ylipäätään nimimerkkien toimintaa tuntui ANOM-puheiden perusteella välillä rajoittavan pelko paljastumisesta. Tekniikan tai operaatioturvallisuuden pettämisestä.
Kuumotuksia koettiin esimerkiksi viime vuoden keväällä, kun rikollisten niin ikään suosima viestisovellus SkyECC murrettiin kansainvälisten viranomaisten toimesta. Asiasta uutisoitiin maaliskuussa.
– Oli kai toi odotettavissa että aukovat kaikki puhelimet aikanaan. Siksi näissä pitää tarkkaan miettii mitä kirjoittaa, Humananimal viestitti tuolloin.
Satoja tuhansia euroja käteistä
Seurailun lisäksi poliisi teki ratsioita, joissa takavarikoitiin muun muassa lukuisia luvattomia aseita sekä suuria määriä käteistä rahaa.
Keskusrikospoliisin esitutkintamateriaalin mukaan Eklundin käteisvaroja löydettiin eri paikoista yhteensä yli 470 000 euroa. Lisäksi takavarikoitiin 160 000 euroa, joiden epäillään olleen varattuina huumekauppoja varten.
Muilta huumerikoksista epäillyiltä jengiläisiltä puolestaan löytyi vain joitain tuhansia euroja.
Poliisin mukaan tämä puhuukin sen puolesta, että aineita pyöriteltiin nimenomaisesti Cannonball-jengin lukuun, sillä olisi epäuskottavaa, että jengiläiset olisivat osallistuneet huumebisneksiin ainoastaan osallistumisen ilosta tai kerätäkseen rahaa jengin johdolle.
"Sotilaallinen linjaorganisaatio"
Jengin johdon epäiltyjen touhujen lisäksi poliisin esitutkintamateriaalissa on avattu laajemmin Cannonball-jengin organisaatiota ja erityisesti poliisin näkemyksiä siitä, miten jengin muu jäsenistö oli järjestetty huumebisneksen pyörittämiseen.
Poliisin mukaan jengi toimi hyvin hierarkkisesti. Poliisin näkemyksen mukaan kerhon rakenne sekä Eklundin itsevaltainen asema mahdollistivat huumebisneksen pyörittämisen.
Jengin johdon alaisuudessa on valtakunnallisesti toimiva upseeristo, ja näiden alla paikallisosastot.
Jäsenten välinen komentoketju on selkeä: korkeampiarvoista on pakko totella.
– Kyseessä on sotilaallinen linjaorganisaatio, jossa alempiarvoisella on ehdoton tottelemisvelvollisuus. Sovittujen sääntöjen rikkomisesta tai annettujen tehtävien laiminlyönnistä seuraa sanktio, joka voi olla kerhosta erottaminen ja siihen liittyvä rahallinen korvaus tai jopa vakavasti pahoinpidellyksi joutuminen, KRP:n esitutkinnassa kerrotaan.
Kurinpidossa valtaa on käytetty paitsi omiin, myös jengin ulkopuolisiin.
Paikallisosastoissa huumeiden jälleenmyynti oli esitutkinnan mukaan ulkoistettu pääasiassa jengin ulkopuolisille.
– Rikollisjärjestön sisäisen väkivallan lisäksi erityisesti yhteiskunnan vähempiosaiset riippuvuudesta kärsivät ovat olleet alttiina kiristykselle, hyväksikäytölle ja muulle epäinhimilliselle kohtelulle, KRP:n esitutkintapöytäkirjassa selostetaan.