5-vuotias sai itkukohtauksen nähtyään äitinsä passin avaruuskuviot.
Avaruuselokuvan katsominen oli virhe. 5-vuotiaan tytön passilöydös sai aikaan itkukohtauksen, jonka aiheuttajaksi äiti nimesi Men in Black – Miehet mustissa -elokuvan, kertoo Buzzfeed News.
Lue myös: Äidin video naurattaa: 2-vuotiaan kiukkukohtaus laantui alta aikayksikön
Passin avaruuskuva aiheutti järkytyksen
5-vuotias Nala-Joye oli äitinsä Kira J:n passin löydettyään ihmetellyt sen kuvaa. Eri maiden passeissa on erilaisia kuvituskuvia; Suomen passista löytyy muun muassa joutsen.
Nala-Joyen järkytykseksi Kiran passissa kuitenkin oli avaruusaiheinen kuva. Yhdysvaltain passin takasivulla nimittäin ovat kuvattuina maapallo, kuu ja avaruusasema.
– Tyttäreni löysi passini tänään ja luuli sen olevan paperi, joka kertoo, että olen avaruusolio. Ei olisi pitänyt antaa hänen katsoa Men in Blackia, Kira nauroi Twitterissä.
Lue myös: Äiti pyysi tytärtään laittamaan maskin kasvoilleen – tätä hän ei osannut odottaa
Aluksi äiti vitsaili aiheella, mutta pilailu "johtikin romahdukseen"
Kiran mukaan perhe oli kolme päivää sitten katsellut avaruusolentoja sisältävän MiB-elokuvan. Nala-Joye piti passin kuvaa osoituksena siitä, että äiti onkin avaruudesta.
Kira päätti kuvata keskustelun, jonka uskoi muodostuvan hauskaksi: Nala-Joye kyseli äidiltään, onko tämä avaruusolio.
– Vastasin aluksi "kyllä, mutta se on salaisuus, et saa kertoa kellekään", koska vitsailin hänen kanssaan. Mutta se johtikin romahdukseen, Kira kuvailee.
Nala-Joye alkoi itkeä, koska hänen äitinsä onkin avaruudesta. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Lue myös: Taapero hyväksyttiin Mensan jäseneksi – 2-vuotiaan ÄO on 146!
"Jos tämä olisi oma lapseni, olisin alkanut puhua keksityllä kielellä..."
Kiran mukaan perheessä tiedetään jo, että Nala-Joye on toisinaan tunneilmauksissaan melko dramaattinen. Lapsen reaktio kuitenkin yllätti. Passista hetkeä aiemmin hyvin kiinnostunut Nala-Joye alkoi itkeä silmittömästi kuultuaan äitinsä olevan avaruudesta.
Jo 2,6 miljoonaa katsojaa on nähnyt purkauksen.
– Katsokaa nyt, en minä voi hankkia lapsia, koska teeskentelisin vain mukana. Kertoisin, että hän selvitti salaisuuden ja hän itsekin on osittain avaruusolio, osittain ihminen, yksi kommentoija tunnustaa.
– Jos tämä olisi oma lapseni, olisin alkanut puhua keksityllä kielellä ja kävellä hassusti, toinen myöntää.
– Vanhempana kysyn, mikset jo pilaile hänen kanssaan, kolmas videon nähnyt kyselee.
Lue myös: Pikkuveli oli saamassa raivarin – 6-vuotiaan isoveljen toiminta tilanteessa sai äidin ällistymään
"Joo, toki hän varmaan tarvitsee terapiaa"
Moni on jo kehottanut Kiraa pukeutumaan avaruusolioksi.
– Sinulla on nyt mahtava tilaisuus kuvata hänen reaktionsa, pukeudu avaruusolioksi meikein ja asustein ja käske hänen tulla katsomaan sinua, kun "valmistelet itseäsi". Joo, toki hän varmaan tarvitsee terapiaa, mutta hyvä somesisältö on hyvää somesisältöä, kolmas vitsailee.
Lue myös: Hauskaa vai ei? Ryan väitti tyttöystävälleen, että koira on niellyt vinkulelun – näin hän "vingutti" koiraa todisteeksi
Selitti passin toiminnan tyttärelle
Itkukohtauksen edetessä Kira päätti lopettaa kuvaamisen. Hän selitti tyttärelleen, mitä passit ovat, ja he katselivat yhdessä passiin kertyneitä leimoja.
Passissa oli kuvituksena myös lehmiä, joiden avulla Kira onnistui selittämään tilanteen – lehmien kuvathan eivät tarkoittaneet, että hän on lehmä. Myöhemmin Kira jakoi useita videoita 5-vuotiaastaan itkemässä moninaisista syistä.
– Terkut kaikille vanhemmille, jotka tuntevat tuskani, hän vitsaili.
Lue myös: Näin toimii "äitijäähy" – Sydni ei pane jäähylle vain lapsia, vaan myös itsensä: "Muuttaa potentiaalisesti stressaavan tilanteen positiivisemmaksi"
Lue myös: Onko ilman sisaruksia elänyt lapsi itsekäs? Tutkimus paljasti, pitääkö myytti paikkansa
Katso myös: Tuttua jokaisen uhmaikäisen vanhemmalle: 21 syytä, joiden vuoksi lapsesi raivosi yhden päivän aikana!
1:17
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähteet: Buzzfeednews.com, Twitter.com/IamKiraJ