Yhdysvaltalainen tähtigolfari Scottie Scheffler onnistui vihdoin voittamaan PGA-kiertueen mestaruuden Atlantassa sunnuntaina.
Kauden päätöskisaan rankingykkösenä, tilanteesta –10 lähtenyt Scheffler, 28, kohtasi kilpailun 4. kierroksella muutamia haasteita, mutta voitti tuloksella –30 ja neljän lyönnin erolla maanmieheensä Collin Morikawaan.
Schefflerin heikko hetki osui väylille 7–8, kun ensin hän kärsi heikosta avauksesta ja seuraavalla väylällä hän epäonnistui täysin bunkkerilyönnissä. Hän käänsi kuitenkin kaksi peräkkäistä bogeyta kolmen birdien putkeksi. Lopullinen mestaruussinetti oli eagle 14. viheriöllä.
LUE MYÖS: Tämä mailapoika nauraa matkalla pankkiin – valtaosa NHL-miljonääreistä jää taakse
Maailman ykköspelaaja oli lähtenyt kauden päätöskisaan kuskin paikalta myös kahtena edellisvuonna. Nyt täysosuma tuli vihdoin muutenkin huikean kauden kruunuksi.
– On melko erityinen tunne pitää vihdoin tätä pokaalia käsissä, Scheffler maiskutteli.
Pariisissa olympiakultaa ottanut Scheffler voitti PGA-kauden aikana kaikkiaan seitsemän kilpailua, joukossa muun muassa major-kisa Masters ja erittäin arvostettu Players Championship. Edellisen kerran seitsemän voittokisan kauteen oli yltänyt Tiger Woods vuonna 2007. Woods kahmi parhaalla kaudellaan (2000) yhdeksän titteliä.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Kun PGA-kiertueen palkintorahat ovat nousseet viime vuosina, Scheffler rikkoi nyt rahaennätyksen kolmantena kautena peräkkäin. Hän ansaitsi 29 228 357 dollaria, mihin tulee päälle vielä PGA-kauden mestaruudesta jaettava 25 miljoonan dollarin bonus.
Se tekee yhteensä reilut 54,2 miljoonaa dollaria eli noin 49 miljoonaa euroa kahdeksan kuukauden ajalta.
– Tuntuu, että olen elänyt eliniän tämän kuluvan vuoden aikana, myös esipoikansa toukokuussa saanut tähtigolfari summasi.
Yhdysvaltalainen Sahith Theegala oli kilpailun kolmas tuloksella –24.