Islamilainen yhteistyöjärjestö pitää ensi viikolla ylimääräisen kokouksen Ruotsissa ja Tanskassa poltettujen tai muuten turmeltujen Koraanien vuoksi. Ruotsissa ulkoasianvaliokunta kokoontuu keskustelemaan tilanteesta jo huomenna. Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo arvioi tänään, että turvallisuustilanne Ruotsissa on heikentynyt.
Kesän mittaan Ruotsissa turmellut Koraanit ovat johtaneet tilanteeseen, jossa Ruotsista on tulossa hylkiö monen valtion maaperällä. Ruotsia vastaan on osoitettu mieltä rajuin sanankääntein ympäri islamilaista maailmaa. Säpo sanoi tänään, että tilanne heijastuu Ruotsiin.
Susanna Trehörning terrorismin vastaisen toiminnan apulaisjohtaja Ruotsin turvallisuuspoliisista arvioi, että kaikki edellä mainittu heikentää Ruotsin turvallisuustilannetta ja tilanne on vakava.
Turvallisuuspoliisi on säilyttänyt terrorismin virallisen uhan viisiportaisella asteikollaan ennallaan, eli tasolla kolme. Yleisesti Ruotsiin kohdistuvien uhkien kerrotaan lisääntyneen.
– Se ei tarkoita, että hyökkäysten uhka on suurempi vaan se tarkoittaa, että meillä arvioitaviksi ja hoidettaviksi tulevien uhkatapausten määrä on kasvanut.
Turvallisuuden lisäksi Ruotsin maine maailmalla on rapistunut. Ennen suvaitsevaisena tunnettu maa, tunnetaan maailmalla islamofobisena. Ruotsin mukaan maata vastaan on käynnissä loka- ja disinformaatiokampanja. Johtotähtenä nähdään Venäjä.
– Näemme, kuinka Venäjän tukemat toimijat aktiivisesti vahvistavat virheellisiä väitteitä, kuten että Ruotsin valtio on pyhien teosten häpäisyn takana, sanoi Ruotsin väestönsuojeluministeri Carl-Oskar Bohlin.
Terrorismitutkija Hans Brun ei pidä Venäjä-arvioita poikkeuksellisina, koska Ruotsi odottaa yhä pääsyä Naton jäseneksi.
– Se ei ole mitenkään erityistä sen valossa, että taustalla on jatkuva tukemme Ukrainalle ja Nato-hakemuksemme. Venäjälle on eduksi pistää kapuloita Ruotsin rattaisiin.
Ruotsissa ja Tanskassa tuhottujen Koraanien vuoksi 57 muslimimaan ulkoministerit pitävät virtuaalikokouksen maanantaina.