Ruotsissa poliisi on vastaanottanut useita uusia hakemuksia julkisista kokoontumisista, joissa on tarkoitus polttaa islamin pyhä kirja Koraani.
Tukholman poliisi on saanut Svenska Dagbladetin mukaan kolme hakemusta, joiden takana on Salwan Momika. Momika poltti kesäkuussa Koraanin sivuja moskeijan ulkopuolella Tukholmassa ja talloi aiemmin tässä kuussa Koraania Irakin Tukholman-suurlähetystön luona.
Yksi uusista hakemuksista koskee lupaa polttaa Koraani Iranin suurlähetystön ulkopuolella 3. elokuuta. Kaksi muuta koskevat Koraanin polttamista 10. elokuuta Tukholman keskustassa sekä Norsborgissa Tukholman eteläpuolella.
Lisäksi kaksi muuta ihmistä on tällä viikolla hakenut lupaa polttaa turbaani, Koraani ja Iranin lippu Iranin suurlähetystön luona.
Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson sanoi eilen, että Ruotsilla on edessään "formatiivisia päiviä" ensi viikon alussa, sillä useat ihmiset ovat hakeneet lupaa julkisille kokoontumisille, joissa on suunniteltu pyhien kirjoitusten häpäisemistä.
– Poliisi on se, joka ne päätökset tekee, en minä. Jos ne myönnetään, meillä on edessämme päiviä, jolloin on ilmeinen riski, että vakavia asioita tapahtuu, hän sanoi uutistoimisto TT:lle.
– Olen erittäin huolissani siitä, mitä se voi panna käyntiin.
Poliisi on myöntänyt luvan polttaa juutalaisten Toora Israelin Tukholman-lähetystön ulkopuolella tänään. Lupaa hakenut nainen kertoi haluavansa järjestää mielenosoituksen lasten oikeuksien puolesta.
Poliisille on tehty hakemus myös Raamatun ja virsikirjan polttamisesta Tukholman keskustassa sijaitsevan kirkon ulkopuolella. Hakemuksen mukaan tarkoituksena on "de-eskaloida Koraanin polttoa, joka asettaa kaikki ruotsalaiset ja Ruotsin hallituksen vaikeaan asemaan muslimimaailmassa".
Useat islamilaiset maat ovat muun muassa kutsuneet Ruotsin ja Tanskan diplomaatteja puhutteluun Koraania häpäisseiden tekojen vuoksi.
Säpo: Ruotsin turvallisuustilanne on heikentynyt
Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo arvioi eilen maan turvallisuustilanteen heikentyneen viimeaikaisten Koraanin häpäisyjen myötä.
Ruotsi on muuttunut "varteenotettavasta" kohteesta "ensisijaiseksi" kohteeksi terroristi-iskuille, Säpon johtaja Charlotte von Essen sanoi torstaina pidetyssä lehdistötilaisuudessa.
Ruotsiin kohdistuva terroriuhka on ollut vuodesta 2016 lähtien viiden pisteen asteikolla kolmannella tasolla, mikä tarkoittaa lisääntynyttä uhkaa. Se ei ole muuttunut viimeaikaisten tapahtumien jälkeen.
Von Essen kuitenkin sanoi Säpon "vähän tasapainoilevan" tasojen välillä.
– Näen, ettei paljon enempää tarvita, jotta voisimme korottaa tasoa, hän sanoo.
Von Essen ei kertonut, mitä tason nousu tarkalleen ottaen vaatisi.
0:18
Lue myös: Saudi-Arabia kutsui tanskalaisdiplomaatin puhutteluun Koraanin häpäisemisen vuoksi
Koraanikohu jatkuu Ruotsissa: Säpo arvioi turvallisuustilanteen heikentyneen – näin kommentoi maan ulkoministeri
Juttua päivitetty kauttaaltaan kello 14.45.