5G voi mullistaa autokorjaamoiden arjen – "Ehdittiin jo ajatella, että siihen loppuvat työt"

3:58img
5G-verkoista on monenlaista hyötyä, mutta sääennusteiden tekemistä ne voivat jopa hankaloittaa.
Julkaistu 02.02.2021 14:55

Ville Järveläinen

Nopeat 5G-yhteydet vaikuttavat kaikkeen teknologiaan puhelimista autoihin. Seuraavan sukupolven yhteyksillä on mahdollisuus parantaa liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta, mutta joutuvatko sen seurauksena esimerkiksi autokorjaamot pelkäämään töiden loppumista?

Suomalaistenkin kuluttajien saatavilla oleva 5G näkyy tällä hetkellä laajasti älypuhelimien markkinoinnissa ja toiminnoissa, mutta seuraavan sukupolven verkkoteknologiassa on potentiaalia myös autoilun mullistamiseen.

Tämän hetken kehittyneimmissä henkilöautomalleissa on tarjolla rajoitettuja automaattiohjaustoimintoja, joilla auto voi esimerkiksi jatkaa matkaa valitulla tiellä, tarkkailla liikennettä ja vaihtaa tarvittaessa kaistaa itsenäisesti.

Toistaiseksi tällaiset toiminnot vaativat vielä kuljettajan läsnäoloa ja ajovalmiutta, mutta alalla työskennellään kovasti myös kohti täysin itsenäisiä eli autonomisia ajoneuvoja, joiden toiminnalle 5G-yhteyksien suuret nopeudet ja pienet viiveet tulevat olemaan elintärkeitä.

Lue myös: Teini ei tunnistanut auton kasettisoitinta – katso, mitä hän tunki laitteeseen!

Loppuvatko korjaamoilta työt?

Autonomisten autojen ohella 5G voi auttaa myös ratin takana olevaa kuljettajaa. 5G-verkossa autot voisivat esimerkiksi viestiä suoraan toisilleen teillä havaituista vaaroista tai saada tietoa lähestyvien liikennevalojen ja ruuhkien tilanteista reaaliaikaisesti.

Eräs 5G:hen nojautuvien modernien auto- ja liikenneratkaisujen päätavoitteista on liikenneturvallisuuden parantaminen.

– Tulevaisuutta on tietysti mahdotonta tietää varmasti, mutta mikäli ruuhka- ja vaarailmoitukset 5G:n myötä tehostuvat, tämä voisi kyllä näkyä korjaamoiden arjessa muun muassa vähenevinä peltikorjaustapauksina. Sen sijaan kiveniskemien kaltaisia lasivaurioita on hyvin vaikea ehkäistä verkkopohjaisten aputoimintojen avulla, Autoklinikan Marko Tuokko toteaa yhtiön tiedotteessa.

– Toisaalta, kun pysäköintitutkat ja peruutuskamerat tulivat ensimmäistä kertaa autoihin, monessa kolarikorjaamossa ehdittiin jo ajatella, että siihen loppuvat myös työt. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, vaan parkkipaikoilla ja teillä kolahtelee edelleen. Esimerkiksi useimmat vaihtamamme puskurit ovat tänä päivänä tutkallisia. Nähtävästi ihmiset joko turtuvat auton erilaisiin varoitusääniin tai vaihtoehtoisesti luottavat aputeknologiaan liikaa, jolloin vahinkoja sattuu edelleen, Tuokko jatkaa.

5G:n vaikutukset saattavatkin kolari- ja muiden korjaamojen arjessa näkyä yleistyvinä etäkorjauksina, kuten koodauksina, kalibrointeina ja vianhakuina, jotka ovat jo nyt uusimpien autojen kohdalla tätä päivää.

– Kun auton tietokone ilmoittaa viasta, ongelman syy voidaan esitutkia ja ohjelmisto-ongelmien tapauksessa jopa korjata etäyhteydellä, Tuokko selventää.

Kansainvälinen ICT-alan tutkimus- ja konsultointiyhtiö Gartner on arvioinut, että autoteollisuus nousee vuonna 2023 suurimmaksi 5G IoT (internet of things) -teknologiaa hyödyntäväksi alaksi.

Lue myös: Nainen vei autonsa korjaamolle, järkyttyi vain hetkeä myöhemmin: "Hänellä on täysi oikeus olla vihainen – minua hävettää"

Lähteet: Insurance Thought Leadership, Autoklinikka, ZDNet

Tuoreimmat aiheesta

Autot