7-vuotias Aatu Kuosmanen kuoli pakettiauton alle koulumatkalla viime tammikuussa Kuopiossa. Äiti aikoo mennä paikalle oikeuteen ensi keskiviikkona, jotta hän pystyisi edes joltain osin ymmärtämään, miksi auton kuljettaja ei huomannut Aatua.
Silloin oli maanantai, talvinen pakkaspäivä. Laura Kaasinen oli viettänyt päivän kaksivuotiaan Jimin kanssa kotona, siivoillut ja ollut hyvällä tuulella kivasti sujuneen viikonlopun jälkeen.
9-vuotias Julia, perheen kahdesta koululaisesta vanhempi, saapui ensimmäisenä kotiin. Kello oli silloin vartin yli yksi.
– Aatu ja Julia tulivat yleensä kotiin samaa matkaa, koska he kävivät samaa koulua. Aatua ei ruvennut kuulumaan, ja minulle tuli jotenkin jännä olo, jopa vähän hysteerinen. Se ei ollut normaalia, sillä Aatu olisi voinut hyvin olla vielä koulumatkalla.
"En osannut toimia"
Aatun isosisko Julia oli 9-vuotias, kun pikkuveli kuoli. Vuosi on ollut raskas koko perheelle. KUVA: Laura Kaasisen kotialbumi
Puoliso oli myös kotona ja huomasi Lauran hätääntymisen. Hän lähti etsimään Aatua.
Kymmenen minuutin kuluttua mies soitti. Oli käynyt pahasti. Aatua elvytettiin.
– Se pakokauhun tunne, joka tuli sillä hetkellä, se oli aivan järkyttävä. Se hätä. Siinä hetkessä aloin pukea lapsia. En löytänyt oikein vaatteita. En osannut toimia enää. Kaikki ajatukset hävisivät. Olin vaan niin kauhuissani.
Laura lähti jalan onnettomuuspaikalle lasten kanssa. Matkaan kului ylimääräisiä minuutteja, kun kolmikko hortoili tutuilla kaduilla yrittäen löytää perille. Reittiä ei tuntunut löytyvän. Jalat tuntuivat raskaille, happi ei ollut kulkea.
Lopulta onnettomuuspaikalla oli vastassa kaksi poliisia. Piti lähteä Kuopion yliopistolliseen keskussairaalaan, sillä Aatu oli viety ambulanssilla sinne.
Onnettomuuspaikalle saapunut sisko lähti viemään Lauraa ja lapsia Aatun luo.
– Poliisit tarjosivat kyytiä, mutta minulla oli sellainen olo, että minun piti mennä siskon kyytiin. Olisi varmaan ollut fiksumpaa mennä poliisien kyytiin, ja varmaan nopeampaakin.
Tien toiselle puolelle kerääntyneet ihmiset tarjosivat perheelle lastenhoitoapua, mutta Laura halusi lapset mukaansa.
– Tuommoisella hetkellä ei tule mieleen antaa lapsia kenellekään.
Vanhemman pahin pelko
Sairaalaan kerääntyi nopeasti myös muita perheen läheisiä. Omaiset kutsuttiin kokoustilaan. Siellä heille kerrottiin, että Aatu on kuollut.
Laura tipahti lattialle. Muistikuviensa mukaan hän oli siellä pitkään. Hän ei kyennyt kuulemaan tai näkemään mitään.
Vielä aamulla ekaluokkalainen Aatu oli lähtenyt kouluun iloisin mielin. Yhtäkkiä häntä ei enää ollut.
– Se hetki, jossa sanotaan, että oma lapsi on menehtynyt. Se tunne, se tyhjyys, mikä valtaa. Se on järkyttävää. Tässäkö tämä on, näinkö elämä nyt on, pahin pelkoni?
"Elämänkuva kaventuu"
Aatun kuolemasta on kulunut vuosi ja kaksi kuukautta. Äidille aika on ollut selviytymistaistelua päivästä toiseen.
– Ei voi toivoa eikä uskoa liikaa. Ei voi ajatella, että kuukauden päästä olen jonkunlainen, teen tiettyjä asioita. En voi koskaan tietää, mikä mielentilani on. Elämänkuva kaventuu.
Alussa järkytys vei voimat kokonaan, mutta vuoteen ja kahteen kuukauteen on mahtunut myös parempia päiviä.
– Paremmat päivät antavat voimaa, kun voi vähän huokaista. Esimerkiksi nyt minulla on hetken ihan suhteellisen normaali olo. Sitten voi tulla ihan järjetön takapakki.
Pikkuveli Jimi, josta Aatu aina piti niin kovasti huolta, on nyt kolmevuotias.
– Jimillä tämä on vaikuttanut niin, että puheen kehitys on tullut vähän myöhemmin. Ilmapiiri kotona on ollut aika ajoin stressaava.
Vanhinta lastaan Juliaa äiti kuvailee ulospäinsuuntautuneeksi ja spontaaniksi. Nämä luonteenpiirteet ovat onneksi auttaneet surun käsittelyssä.
– Totta kai Julia on surullinen. Mutta hän on onneksi pystynyt puhumaan.
Traumaperäinen stressihäiriö
Lauralla on diagnosoitu traumaperäinen stressihäiriö, mikä aiheuttaa vaikeuksia muistissa ja keskittymisessä. Etenkin stressin kasvaessa pasmat menevät täysin sekaisin. Välillä ahdistus on sietämätöntä. Tulee paniikkikohtauksia ja pakokauhu yllättää nukahtaessa. Silloin tuntuu, kun ei pystyisi hengittämään.
Kuopion kaupungille Laura antaa kiitosta. Häntä on autettu tarpeeksi.
– Minulla on todella hyvä terapia. Se on auttanut ihmeen paljon. Ja kriisiapua järjestettiin myös, pääsin heti pelastuslaitokselle juttelemaan lääkintäesimiesten kanssa tapahtuneesta.
Myös lähipiiri on auttanut perhettä. Esimerkiksi Lauran vanhemmat ovat auttaneet lasten hoidossa, vaikka ovat olleet surun murtamia myös itse.
Tärkeä oikeudenkäynti
Äiti kuvailee Aatua fiksuksi ja huolehtivaiseksi pojaksi. KUVA: Laura Kaasisen perheen kotialbumi
Ensi viikolla alkavassa oikeudenkäynnissä Laura haluaa kuitenkin saada selvyyden siihen, miksi Aatu jäi auton töytäisemäksi sellaisessa paikassa, jossa autoilijan pitäisi noudattaa erityistä varovaisuutta. Äidin mukaan Aatu oli luultavasti tien reunassa polvillaan penkan reunalla noin metrin päässä jalkakäytävästä. Miksi autoilija ei huomannut lasta?
Oikeudenkäynnin odottaminen yli vuoden ajan on tuntunut Laurasta kohtuuttomalta.
– Kun olen koko ajan tiennyt, että oikeudenkäynti on edessä, sitä on odottanut ja odottanut. Kaikki asiat ovat pyörineet sen ympärillä. Ja varmasti, kun tämä saa päätöksen, pystyn enemmänkin alkaa ajatella asiaa. Luulisin, että suru nousee sen jälkeen enemmän pintaan, suruna.
Tällä viikolla Laura on käynyt esitutkintaa läpi asianajajansa kanssa. Pakettiautoa kuljettanutta miestä syytetään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta.
Laura kertoo haluavansa pystyä ymmärtämään, miksi kuljettaja ei huomannut Aatua, kun hän ylitti autollaan jalkakäytävän huoltotielle kääntyessään. Tärkeitä ovat yksityiskohdat siitä, miten kaikki tapahtui. Näkikö kukaan, kuka soitti hätänumeroon.
Vasta sitten hän pystyy käymään läpi tapahtumaa läpi mielessään.
Fiksu ja kiltti poika
Äidin poika. Kiltti, empaattinen. Huolehtivainen. Tosi fiksu, hyvä koulussa. Näillä sanoilla Laura kuvailee vuosi ja kaksi kuukautta sitten kuollutta Aatua.
Hän kertoo, ettei ole vielä oikeastaan täysin edes ymmärtänyt, mitä on tapahtunut.
– Omalla tavallaan olen tehnyt surutyötä, tuntuu että teen sitä aina kun puhun asiasta. Mutta että olisin itkenyt ajatellen, että tämä on käynyt omalle kohdalleni, omalle lapselleni.