Laulaja-näyttelijä Pirkko Mannola sai keväällä 2024 kasvohalvauksen. Hän arvelee sen olevan Malagan joogamatkan olosuhteiden syytä.
Laulaja-näyttelijä Pirkko Mannola, 85, kärsi keväällä 2024 kasvohalvauksesta, eli Bellin pareesista. Mannola joutui omalta osaltaan perumaan tuolloin kaikki viisi konserttia hänen ja Eino Grönin Aikalaiset-kiertueelta.
Mannola huomasi yhtenä aamuna, että toinen puoli hänen kasvoistaan on ikään kuin tippunut.
– Olin ollut joogaleirillä maaliskuussa Malagassa, ja siellä oli hirveän kylmä ja kova tuuli sekä Saharan hiekkamyrskyt. Joogasimme aamuin ja illoin ulkona. Minulle kyllä sanottiin, että täytyy suojata pää ja niska, mutta minä en sitä tietysti tehnyt. Viikko sen jälkeen, kun tulin kotiin, kasvohalvaus iski. Se tulee kuulemma vedosta. Varmaan sain siitä reissusta sen, Mannola arveli MTV Uutisille Moulin Rouge! -musikaalin kutsuvierasnäytöksessä 29. elokuuta.
Halvaus parani kuukaudessa, vaikka lääkärit ennustivat paranemisajaksi kolmea kuukautta. Hän perui konserttejaan kuukautta pidemmältä ajalta, koska liian myöhään ei enää olisi välttämättä saatu korvaajaa hänen tilalleen.
Mannola oli odottanut kiertuetta pitkään, koska olisi saanut tuoda esiin taitojaan uudella tavalla.
– Itse asiassa olisin voinut hoitaa kolme viimeistä konserttia itse, mutta se oli jo liian myöhäistä. Kävin kuitenkin kuuntelijana omissa konserteissani, kun Annimaria Rinne lauloi kappaleitani. Yhden kappaleen kävin laulamassa Eino Grönin kanssa ja kerroin ihmisille, että tällainen oli tapahtunut, Mannola kertoi.
Terveyskirjaston mukaan kasvohalvaus on kasvohermon toiminnan häiriö, jolloin saman puolen kasvojen lihastoiminta heikkenee tai häviää. Tavallisesti kasvohalvaukseen ei ole osoitettavissa mitään erityistä syytä, jolloin halvausta kutsutaan Bellin pareesiksi.