Poliisin mukaan mies peitti lapsen kasvot ja sitoi tämän nippusiteillä. Poika pääsi tilanteesta omin neuvoin pakoon.
Helsingin käräjäoikeus antaa tänään tuomionsa Helsingin Kulosaaressa tapahtuneesta lapsen sieppauksesta. 54-vuotiasta miestä syytetään panttivangin ottamisesta ja törkeästä ryöstöstä.
Yhdeksänvuotias lapsi siepattiin huhtikuisena aamuna tämän koulumatkalla. Poliisin mukaan teosta epäilty mies pakotti pojan aseella uhaten autoon. Huoltajat saivat kiristysviestin pojan puhelimesta pian sieppaamisen jälkeen. Pojasta ei kuitenkaan poliisin mukaan maksettu lunnaita.
Sieppauksen jälkeen teosta syytetty mies lähti ajamaan pois Kulosaaresta. Hän pysähtyi poliisin mukaan myöhemmin sitomaan pojan nippusiteillä kiinni auton jalkatilaan. Samalla hän peitti pojan kasvot kankaalla ja teipillä.
Lue myös: Syyttäjä Helsingin Kulosaaren lapsisieppauksesta: "Poikkeuksellisen häikäilemätön"
Syytetty ajoi poliisin mukaan autolla Sipooseen, jossa hän jätti pojan metsään. Hän sitoi pojan kiinni puuhun nippusiteillä. Myös pojan jalat olivat kiinni nippusiteillä ja kasvot edelleen peitettyinä.
Syytetty poistui paikalta, ja pian tämän jälkeen poika sai itsensä irrotettua nippusiteistä. Poliisin mukaan poika käveli läheiselle tielle, josta sivullinen henkilö löysi hänet. Poliisi on aiemmin kuvaillut lapsen toimintaa poikkeuksellisen rohkeaksi.
Tuomittu aiemmin useista rikoksista
Poliisi on epäillyt, että mies suunnitteli sieppauksen ennakkoon ja että teko oli suunniteltu nimenomaan kyseistä poikaa kohtaan. Poliisin mukaan motiivi oli taloudellisen hyödyn tavoittelu.
Asia käsiteltiin käräjäoikeudessa oikeuden päätöksestä salaisena ja suljetuin ovin, eli media ei päässyt seuraamaan istuntoa.
Lue myös: Kulosaaren kidnappaajaksi syytetty huijasi Heidin mieheltä pienen omaisuuden: "Täydellinen henkinen raiskaus"
Käräjäoikeus perusteli salaamispäätöstä muun muassa sillä, että asiassa esitetään esimerkiksi arkaluonteisia tietoja henkilön yksityiselämään liittyvistä seikoista ja sillä, että asian julkinen käsittely saattaisi aiheuttaa vahinkoa asianosaisille. Käräjäoikeus ottaa kantaa tuomion salassapitoon, kun se annetaan.
Syytetyllä on aiempaa rikostaustaa. Vakavin miehen rikoksista on tappo, josta hänet tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa 2000-luvun alussa. Samassa yhteydessä hänet tuomittiin myös törkeästä ryöstöstä ja törkeästä ampuma-aserikoksesta. Lisäksi mies on tuomittu useista erilaisista petosrikoksista.
Syytetty on vaihtanut nimeään useasti.