Aakkosdeitti-illat voivat pelastaa kipinättömän suhteen – näin ne toimivat
Lähenny etääntynyttä kumppaniasi järjestämällä yhteisiä treffi-iltoja aakkosten kirjaimia seuraillen.
Indy100 vinkkaa treffikonseptista, joka voi pelastaa kalseaksi kääntyneen parisuhteen. Kyseessä ovat aakkosdeitti-illat, joita moni kehuu hyväksi tavaksi tuoda iloa ja pientä jännitystä pitkäaikaiseen parisuhteeseen.
Aakkosdeitti-iltojen tarkoituksena on viettää laatuaikaa kumppanin kanssa. Monelle pariskunnalle voi olla vaikea löytää tapoja pitää yhdessä spontaanisti hauskaa, varsinkin jos parisuhde on kestänyt jo vuosia.
Alkuaikojen kiihkeät kuherruskuukaudet voivat tuntua kaukaiselta unelta, kun alun into on laimentunut ja arjen rutiinit pitävät osapuolet kiireisenä.
Kirjain kirjaimelta…
Aakkosdeittien ideana on järjestää treffi-iltoja, joiden teemat ja aktiviteetit seurailevat aakkosten kirjaimia.
Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.
Sisällöntuottaja Stephanie Booe on kokeillut aakkosdeitti-iltoja sytyttääkseen liekin uudestaan omassa parisuhteessaan.
Booe kertoo, että hän oli kumppaninsa kanssa varannut A-kirjaimen kohdalla ravintolasta pöydän ja käynyt syömässä alkupaloja. B-kirjaimen kohdalla voi esimerkiksi käydä kumppanisi kanssa brunssilla. K-kirjaimen kohdalla vaikkapa kirveenheitto voisi olla hauska ja erilainen yhteinen kokemus pariskunnalle.
– Treffi-illat ovat helppo ja yksinkertainen tapa herätellä meitä mukavuusalueeltamme kokeilemaan jotain, mitä emme ehkä normaalisti tekisi, Booe kehuu aakkosdeitti-konseptia.
Yhdessä voi pitää hauskaa edullisestikin
Parisuhteen ylläpitäminen ei ole aina ruusuilla tanssimista ja se vaatii panostusta ja työtä kummaltakin osapuolelta. Sen takia treffien suunnitteluvastuuta kannattaa vuorotella partnerin kanssa.
– Treffien ei tarvitse olla monimutkaisia, hienoja tai kalliita. Se on vain osa haastetta.
– Ulos ei tarvitse mennä joka viikko, teemoitettuja treffi-iltoja voi myös suunnitella kotona toteutettaviksi, Booe pohtii.
Booen seuraajat ovat tykästyneet konseptiin.
– Pidän tästä ideasta. Tämän pystyy myös helposti kääntämään herkuttelu- ja leffaillaksi kunkin kirjaimen mukaan, kommentoi eräs.
J-kirjaimen kanssa voi esimerkiksi valita yhteisen koti-illan herkuksi jäätelöä ja elokuvan genreksi jännityksen. V-kirjaimen kohdalla taas vanhat suomifilmit ja viinin.
Lähteet: Indy100,@Stephanie.booe/Instagram ja @abbymbenson/TikTok
Uusimmat
-
09:58
Adlercreutz MTV:n Uutisextrassa: Perussuomalaisten irtiotot vaikeuttavat hallitusyhteistyötä – tästä syystä hallitus on yhä pystyssä
-
09:49
Hyinen käänne: Hallaa etelää myöten, Saanan lumihuntu tallentui kuvaan
-
09:43
Loistava sipsipussikikka yllätti Jeren: "Huhhuh!"
-
09:34
Jaromir Jagr, 52, räväytti – maalitili auki suomalaisten kustannuksella
-
09:33
Legendaarinen The Cure julkaisee uutta musiikkia – yhtye ilmoitti asiasta erityisellä tavalla
-
09:21
"Kuin ydinräjähdys" – Putinin sotakoneen kuukausien ammukset tuhoutuneet
-
09:12
Mitä ihmettä -osastoa Turkuhallissa: Jokerit "piipahti" SM-liigassa
-
09:06
Supo: Venäjä voi kiristää Suomea panttivangeilla
-
08:58
Max Verstappenilta suorat sanat erikoisesta rangaistuksestaan
-
08:39
Jalkapallon suomalainen erityisosaaja teki historiaa – ovia aukeaa nyt tiheään tahtiin: "Se on tärkeä työ"
-
08:35
Baby blues jopa 80 prosentilla synnyttäneistä: Näin se eroaa raskauden jälkeisestä masennuksesta ja lapsivuodepsykoosista
-
08:30
Ensitreffit-Tainan äiti oli aluksi jopa peloissaan kuullessaan tyttärensä aikeista avioitua tuntemattoman kanssa: "Tuli kyllä aika yllätyksenä"
-
07:55
Huolestuttava tieto Suomen NHL-lupauksesta – "Vakavampi kuin luulimme"
-
07:35
Kommentti: FIA pitää päätähtiään pilkkanaan - kohutussa MM-ralliratkaisussa käsittämätön yksityiskohta
-
07:29
Maarit tuskaili banaanikärpästen kanssa, kunnes ystävä näytti nerokkaan niksin
-
07:28
Kaksoismurha Australiassa: 47 vuotta vanhassa tapauksessa pidätys
-
07:20
Jucci Hellströmilla on vaikea vaiva, joka hankaloittaa hänen jokapäiväistä elämäänsä: "Kivun kanssa 24/7 koko ajan"
-
07:17
Petri Kontiolalta jäätävä paljastus Veli-Matti Savinaisesta
-
07:10
Ylilääkäri: Osa suomalaisista voi syödä tiettyä lääkettä turhaan ja siinä on vakavia riskejä
-
07:00
Kirja-arvio: Näin aatteiden kilpailu muuttaa Amerikkaa
-
Lataa lisää