Yhdysvalloissa poliittiset ja yhteiskunnalliset mannerlaatat liikahtelevat maan korkeimmassa oikeudessa, joka on toukokuun alussa Politico-lehdelle vuodetun päätösluonnoksen mukaan kaatamassa historiallisen vuoden 1973 Roe vastaan Wade -päätöksen. Tämä päätös on vuosikymmenten ajan turvannut aborttioikeuden liittovaltion tasolla, minkä vuoksi yksittäiset osavaltiot eivät ole pystyneet kieltämään aborttia kokonaan. Roe vastaan Waden mahdollinen kaatuminen ei tule yllätyksenä Yhdysvaltojen politiikkaa tutkineelle Maria Annalalle, jonka mukaan ennusmerkit olivat ilmassa jo ennen vuotoa.
– Toki tämä ei ole lopullinen totuus, luonnokset voivat muuttua paljonkin vielä matkalla, ja huhujen mukaan konservatiivituomareiden kesken on ollut asiasta erimielisyyttä, Ulkopoliittisen instituutin tutkija Annala kertoo STT:lle.
Korkeimman oikeuden päätöstä asiassa odotetaan kesäkuussa. Päätöksen kaatuminen olisi jalokivi, joka kruunaa konservatiiviaktivistien ja republikaanipoliitikkojen pitkään ja hartaasti tekemän työn. Aborttivastaisuus on ollut Yhdysvaltain uskonnollisen oikeiston poliittisen ideologian kulmakivi jo vuosikymmenten ajan.
Liittovaltioon lakiin aborttioikeutta ei ole erikseen kirjoitettu, vaan se on syntynyt tulkintana perustuslain yksityisyyden suojaa koskevasta osasta. Vuonna 1787 miesten kirjoittamassa perustuslaissa aborttia ei mainita.
Lue myös: Kommentti: Aborttioikeuden kumoamisesta seuraisi lumipalloefekti, jonka jäljet voivat johtaa yllättävään suuntaan
Kahtia jakautunut kansakunta
Yhdysvallat jakautuu lähes välittömästi kahteen leiriin aborttikysymyksessä, jos Roe vastaan Wade kumotaan maan korkeimmassa oikeudessa. New York Timesin mukaan yhteensä 13 osavaltiolla on aborttikiellosta säädettynä valmiit "liipaisinlait", jotka astuvat voimaan joko heti tai nopealla aikataululla korkeimman oikeuden kumotessa päätöksen. Esimerkiksi republikaanien vankasti hallitsemissa Kentuckyssa, Louisianassa, Oklahomassa ja Etelä-Dakotassa aborttikielto astuisi voimaan saman tien.
– Arvokonservatiivisista osavaltioista monet ovat säätäneet valmiiksi lain, joka astuu voimaan sillä sekunnilla kun Roe vastaan Wade kumotaan, eli ne ovat jo käyneet läpi lainsäädäntöprosessin, Annala kertoo.
Louisianassa ollaan menossa pelkkää kieltoa pidemmälle, sillä abortista oltaisiin myös tekemässä henkirikosta, kertoo Washington Post.
Lisäksi viidellä osavaltiolla on yhä lakikirjoissaan aborttikielto, joka on vanhempaa perua kuin vuoden 1973 päätös ja voidaan ottaa jälleen käyttöön. Kaikkiaan New York Timesin arvion mukaan aborttioikeus voi kadota kokonaan tai rajoittua tiukasti jopa 28 osavaltiossa kuluvan vuoden aikana. Aborttioikeus säilyisi varmuudella tai laajenisi vain 22 osavaltiossa.
Aborttia tarvitsevien naisten pitäisi siis jatkossa vähintäänkin matkustaa toiseen osavaltioon toimenpidettä varten, jos he asuvat konservatiivisessa osavaltiossa. Joillekin konservatiiviosavaltioiden liberaaliasukkaille voi olla edessä muutto. Asuinpaikan vaihtamismahdollisuus on kuitenkin luksusta, johon monella ei ole varaa.
– (Roe vastaan Waden kaatuminen) tarkoittaa sitä, että 36 miljoonaa lisääntymisikäistä naista elää osavaltioissa, joissa ei ole aborttipalveluita, kertoo aborttioikeuksia Yhdysvalloissa edistävän Guttmacher-tutkimuslaitoksen asiantuntija Elizabeth Nash sähköpostitse STT:lle.
Nashin mukaan Roe vastaan Wade -päätöksen tulkinta yksityisyydensuojasta turvasi osaltaan myös ehkäisyvälineiden saatavuuden sekä seksuaalivähemmistöjen oikeuksia, jotka voivat nyt myös olla vaarassa.
Lue myös: Aborttioikeus on politiikan väline USA:ssa – keskusteluun liittyy oleellisesti ex-presidentti Donald Trump
Tuomari: "Aborttioikeus ei ole syvästi juurtunut kansakunnan historiaan"
Aborttioikeuden kaatuminen tietäisi vähemmistön saneluvaltaa aborttioikeudessa. Yhdysvaltalaisista selvä enemmistö kannattaa Roe vastaan Wade -päätöksen säilyttämistä voimassa, mutta lopulta asiasta päättävät vain korkeimman oikeuden yhdeksän tuomaria. Näistä tuomareista kuusi on nyt republikaanipresidenttien nimittämiä konservatiiveja. Republikaanien jättipotti nähtiin presidentti Donald Trumpin kaudella, jonka aikana Trump pääsi nimittämään peräti kolme uutta tuomaria.
Aborttioikeuden kumoavan mietinnön kirjoittaja on korkeimman oikeuden tuomari Samuel Alito, jota pidetään tuomioistuimen konservatiivisimpiin kuuluvana. Aliton katsotaan edustavan "originalismia" eli oppisuuntaa, jonka mukaan perustuslakia tulkittaessa on aina pyrittävä mahdollisimman lähelle kirjoittajien tarkoitusta. Tähän pysyvyyteen Alito myös vetoaa tuoreessa mietinnössä. Koska aborttia ei mainita perustuslaissa, sen säätely ei tuomarin mukaan kuulu liittovaltiolle.
– Perustuslaki ei kiellä eri osavaltioiden asukkaita säätelemästä tai kieltämästä aborttia. Vääjäämätön lopputulos on, että aborttioikeus ei ole syvästi juurtunut kansakunnan historiaan ja traditioihin, Alito kirjoitti.
Lue myös: Angelan kohtuun asetettiin likaisessa vajassa letku, jonka piti käynnistää abortti – aborttioikeuden tiukentuminen uhkaisi naisten ja tyttöjen henkeä Yhdysvalloissa
Abortin kansallinen täyskielto konservatiivien haaveena
Konservatiivit ja republikaanit tuskin tyytyvät pelkästään Roe vastaan Waden kaatamiseen, katsoo Annala.
– Päällimmäinen asia, jota haetaan, on valtakunnallinen abortin täyskielto. Ei (Roe vastaan Waden) kumoaminen riitä, koska osa osavaltioista silti säätää abortille myönteisiä lakeja, Annala sanoo. Hän ei kuitenkaan pidä mahdollisena, että konservatiivit koskaan onnistuisivat abortin kansallisessa kiellossa.
– Kongressissa ei saada oikein mitään aikaan. Jos republikaanit eivät saaneet edes terveydenhuoltouudistusta kumottua, niin tämä on aivan mahdoton.
Euroopasta katsottuna voi tuntua oudolta, että Yhdysvalloissa koko kansakuntaan vaikuttavat poliittiset päätökset syntyvät usein tuomioistuimissa. Se on kuitenkin kuulunut Yhdysvaltain järjestelmään jo ajalta ennen maan itsenäistymistä Britanniasta.
– Sehän ei ole mikään tuore ilmiö, vaan kuuluu Yhdysvaltain systeemiin. Ajatuksena oli siirtomaa-aikana, että tuomioistuimilta haluttiin tukea Englannin kruunua vastaan, ja tuomioistuin viime kädessä oli kansalaisen puolella pahaa valtiota vastaan, kertoo Helsingin yliopiston akatemiaprofessori Heikki Pihlajamäki.
9:58
Yleinen mielipide ei kasaudu ääripäihin
Mediassa ja politiikassa Yhdysvallat näyttää jakautuneen täysin vastakkaisiin leireihin muun muassa aborttikysymyksessä, mutta yleinen mielipide ei todellisuudessa ole jakautunut jyrkkiin ääripäihin.
– Jos amerikkalaisten aborttikantoja katsotaan, on jako "pro-choiceen" ja "pro-lifeen" hirveän keinotekoinen. Suurin osa ihmisistä ei ole vain jompaakumpaa. Ne amerikkalaiset, jotka haluavat kieltää abortin kaikissa tilanteissa, ovat pieni vähemmistö. Samoin ne, jotka haluavat sallia sen kaikissa olosuhteissa, Annala sanoo.
Pew-tutkimuslaitoksen maaliskuussa teettämän kyselytutkimuksen mukaan sekä abortin kielto kaikissa olosuhteissa että täysin vapaa aborttilinja ovat selvästi vähemmistökantoja. Yli 40 prosenttia kansasta kannattaa abortin laillisuutta useimmissa yhteyksissä ja vajaat 30 prosenttia kieltäisi sen useimmissa tilanteissa. Abortin laillisuutta kaikissa olosuhteissa kannatti 19 prosenttia ja täyskieltoa vain 8 prosenttia. Kaikista vastaajista 61 prosenttia kallistuu enimmäkseen laillisuuden ja 37 prosenttia laittomuuden kannalle. Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 11 687 aikuista panelistia Yhdysvalloissa.
Lue myös: Edes raiskaus tai insesti ei olisi peruste abortille – näin kävisi, jos USA:n korkein oikeus päätyisi "pöyristyttävään" ratkaisuun
Vuotajana arvokonservatiivi, uskoo tutkija
Korkeimman oikeuden luonnoksen vuotajaa ja hänen motiiviaan on arvuuteltu Yhdysvaltain mediassa. Annala pitää todennäköisempänä, että vuotaja edustaa arvokonservatiivista linjaa ennemmin kuin liberaaleja näkemyksiä.
– On mahdollista, että vuoto sinetöi konservatiivituomarien leirin, eli he eivät kehtaa enää sitä lieventää. Olen miettinyt asiaa siltä kannalta, että mitä hyötyä (vuodosta) voi olla. Pidän epätodennäköisenä, että vuotaja olisi liberaali, koska perustelut sille ovat niin naiiveja, Annala sanoo.
Luonnoksen aiheuttama järkytys liberaalien parissa ei varmasti tule konservatiivituomareille yllätyksenä eikä vaikuta heidän päätöksentekoonsa, tutkija arvioi. Sen sijaan vuoto voi painostaa tuomareita pitämään kiinni nykyisen luonnoksen tiukoista muotoiluista, sillä liennytysten tekeminen voitaisiin nähdä konservatiivien parissa arvovaltatappiona.
– Vuotaminen hyödyttäisi enemmän konservatiivitahoa, joka toivoisi, ettei sitä lievennetä.
Vaikka Yhdysvalloissa eletään vaalivuotta, vuoto ei välttämättä hyödytä demokraatteja puolueena, sillä lähempänä vaaleja kesäkuussa paljastunut päätös olisi enemmän pinnalla äänestäjien mielissä näiden painellessa vaaliuurnille, Annala katsoo. Yhdysvaltain välivaalit pidetään marraskuussa.
– Siinäkään ei ole liberaaleilla voitettavaa. Käy järkeen, että vuotaja olisi arvokonservatiivi, joka ei halua, että päätöstä lievennetään.
Lue myös: Korkein oikeus vahvisti ennennäkemättömän vuodon: Päätös aborttioikeuteen ollaan kumoamassa USA:ssa – oikeus aikoo tutkia vuodon
Aborttioikeutta ei koskaan saatu kirjattua liittovaltion lakiin
Asiaansa sitkeästi ja aggressiivisesti ajaneiden konservatiivien ja republikaanien rinnalla demokraatit ovat monien arvostelijoiden mukaan näyttäneet hampaattomilta aborttioikeuden puolustamisessa. Vaikka puolueella on monesti ollut hallussaan sekä Valkoinen talo että kongressi, se ei ole saanut aikaiseksi aborttioikeuden sinetöimistä liittovaltion lakeihin. Aborttilaki oli yksi Barack Obaman rikotuista kampanjalupauksista.
– Luulen, että kyse oli tästä arvoliberaalista harhasta. Kuviteltiin, ettei (aborttioikeus) ole uhattuna, että on paljon kiireellisempää lainsäädäntötyötä, koska ei (Roe vastaan Wade) voi kumoutua, Ulkopoliittisen instituutin tutkija Annala sanoo.
Yhdysvaltain nykypolitiikassa aborttilainsäädännön aikaansaanti on kaukainen haave, sillä edes yksinkertaisten lakipakettien läpivienti kongressista on työn ja tuskan takana. Demokraattien hiuksenhienon enemmistön on ollut vaikea saada uudistuksia läpi, sillä ne vaativat vähintäänkin kaikkien oman puolueen edustajien tuen. Republikaanien leiristä tukijoita demokraattien lakiehdotuksille on nykyisin lähes mahdotonta saada.
Aborttioikeuksia yritettiin suojata viime hetken lakipaketilla korkeimman oikeuden vuodon jälkeen toukokuussa, mutta republikaanit kaatoivat esityksen senaatissa.
2:18