Adalmiina Laine haluaa kertoa tarinansa, jotta kävisi ilmi, miten monin tavoin koulukiusaaminen voi vaikuttaa ihmisen elämään. Hänet sijoitettiin koulukotiin peruskoulun lopulla. 16-vuotiaana hän sairastui psykoosiin ja joutui viettämään suuren osan nuoruusvuosistaan suljetulla osastolla.
– Olin aina se luokan isoin, lihavin. Läski, joka ei jaksa osallistua. Minua kiusattiin rajusti, siis todella rajusti, viidenneltä luokalta alkaen aina yläasteen loppuun saakka, Laine muistelee MTV Uutisten haastattelussa aikaa, josta hän ei haluaisi muistaa mitään.
Hän kuitenkin pitää muistelua erityisen tarpeellisena nyt, kun keskustelu kouluväkivallasta on leimahtanut Vantaan tapauksen myötä.
Lue myös: Poliisi vakavana 14-vuotiaan törkeästä pahoinpitelystä Havukosken koululla – "On vähättelevää käyttää tämän asian yhteydessä kiusaamistermiä"
Kiusaaminen alkoi, kun Adalmiina Laine aloitti ala-asteen viidennen luokan pienen paikkakunnan kyläkoulussa Uudellamaalla. Ensimmäiset kouluvuotensa hän oli käynyt Helsingissä, ja siellä kaikki oli sujunut hyvin. Äiti oli kuitenkin löytänyt uuden puolison, joka asui maaseudulla. Adalmiina sisaruksineen muutti maalle äidin mukana.
– Se oli valtava shokki. Menin sellaiseen luokkaan, jossa kaikki olivat olleet alusta saakka yhdessä. Olin siis jo valmiiksi erilainen, joukkoon kuulumaton, Adalmiina muistelee.
Hän joutui kuulemaan päivittäin sekä persoonallisesta pukeutumistyylistään että painostaan. Fyysistä väkivaltaa ei liiemmin ollut, mutta henkistä senkin edestä.
– Minut otettiin silmätikuksi. En ikinä unohda kiusaajien sanoja ”Onko täällä ketään, joka haluaisi tappaa ton?”.
Sinä päivänä myös poliisit kävivät koululla, Adalmiina muistelee. Sekään ei lopettanut kiusaamista.
Yläasteella Adalmiina tapasi pukeutua mustiin vaatteisiin. Kuva koulukotiajoilta vuodelta 1999.
Piina jatkui yläasteella
Yläasteen lähestyessä Adalmiina toivoi, ettei yksikään kiusaajista tulisi samalle luokalle. Se oli turha toive.
– Sama helvetti jatkui. Ja minä romahdin.
Syrjimistä, haukkumista. Päivittäin hän sai kuulla olevansa jollain tapaa viallinen. Adalmiina sai lempinimen: Chicken, Chiku, Kana.
– Se tuli siitä, kun pidin jalkoja eri tavalla kuin muut pitivät istuessaan.
Lue myös: "Monenko muun elämä pitää mennä lopullisesti pilalle, että tajuatte?" – MTV:n lukijoilta selvä viesti koulukiusaamisesta
Poissaoloja alkoi kertyä
Yläasteella oppilailla kiersi kirjevihko, johon jokaisen luokan oppilaan piti kirjoittaa vuorollaan. Se tuli myös Adalmiinalle.
– Sain lukea sieltä, miten Chiku ei tullut tänäänkään kouluun.
Adalmiinan keino selviytyä tilanteesta oli lintsata koulusta. Hän otti myös hatkoja, lähti karkumatkoille. Välillä häntä etsittiin poliisien kanssa. Hän viilteli itseään, alkoi polttaa tupakkaa. Vaatteet vaihtuivat mustiksi. Siitäkin tuli sanomista, tietysti.
– Saatettiin huudella "Varokaa – saatana tulee!"
Koulunkäynti tietysti kärsi, vaikka Adalmiina oli aiemmin saanut hyviä arvosanoja erityisesti äidinkielessä.
– Edelleen aikuisenakin vapaudenkaipuuni on hirveän suuri. Tykkään, ettei kukaan saa määritellä mitä minun pitäisi tehdä. Että minulla on oma päätäntävalta tietyistä asioista.
Mikseivät aikuiset puuttuneet?
Erityisesti kyläkoulussa kiusaamiseen olisi Adalmiinan mielestä voitu puuttua tehokkaamminkin. Kiusaaminen kohdistui Adalmiinan lisäksi kuitenkin myös opettajaan.
– Opettajalle tehtiin kerran sellainen jekku, että ne työnsivät jotain metallista pistorasiaan, ja kun opettaja oli laittamassa jotain sinne, hän sai sähköiskun.
Luokalla oli myös toinen oppilas, jota kiusattiin. Kyse oli vähän isokokoisemmasta pojasta, joka oli älykäs ja hyvä koulussa. Adalmiina on monesti miettinyt, mitä hänelle kuuluu nyt.
Koulukoti toi avun
Adalmiina sai peruskoulun suoritettua loppuun vasta Koivikon koulukodissa Mikkelissä, jonne hänet sijoitettiin ysiluokan jälkeen. Hänelle oli kertynyt niin paljon poissaoloja, että sijoittaminen kodin ulkopuolelle katsottiin parhaaksi.
Koivikossa asiat alkoivat sujua.
– Koulukotiaika oli minun elämäni parasta aikaa jälkikäteen ajateltuna. Siellä meidät opetettiin elämään yhteiskunnassa ja ottamaan vastuu omista tekemisistä. Meidän kanssamme oli joku 24 tuntia vuorokaudessa. Se oli turvallinen vaihe elämässäni.
Alla olevalla videolla julkisuuden henkilöt ottavat kantaa kiusaamista vastaan. Juttu jatkuu videon jälkeen.
2:54
Vaikka kiusaaminen jatkui pienemmässä mittakaavassa myös siellä, Adalmiina kokee saaneensa tarpeeksi tukea, jotta saattoi sanoa vastaan kiusaajilleen.
16-vuotiaana psykiatriseen laitoshoitoon
Kiusaamisen jättämät traumat eivät kuitenkaan kadonneet minnekään. Koulukodin jälkeen hän meni valmentavalle kurssille Järvenpään Invalidiliiton koulutuskeskukseen oppimisvaikeuksien takia. Psyykkinen oireilu alkoi noihin aikoihin.
– Vaivuin psykoosiin. Minut kuljetettiin Hämeenlinnan psykiatriseen sairaalaan, koska olin jo siellä aiemman käyntini vuoksi kirjoilla. Minut vietiin aikuisosastolle – ja sieltä minulla on todella pahat muistot.
Adalmiina joutui olemaan suljetulla osastolla pitkään. Hän oli osastohoidon alkaessa 16-vuotias. Viimeisen kerran hän sulki Hämeenlinnan psykiatrisen osaston oven takanaan 19-vuotiaana.
”Lapset ovat elämäni paras asia”
Myöhemmässä elämässään hän on aloittanut ja lopettanut ammatillisen koulutuksen kuusi kertaa. Hän on rakastunut, mennyt naimisiin ja eronnut.
Hän on tullut neljästi äidiksi. Pikkulapsiajan kuormitus osoittautui lopulta ylitsepääsemättömäksi, ja kaikki lapset ovat nyt sijoitettuna perheeseen. He ovat nyt 6–10-vuotiaita.
– He ovat elämäni paras asia. Meillä on hirveän hyvät välit sijaisvanhempien kanssa. Minun lapseni tietävät, että he ovat tärkein asia maailmassa minulle.
Lue myös: Koulukiusaamista ei ole saatu kitkettyä puheista huolimatta
Kouluväkivaltakeskustelu herätti halun auttaa
– Olisi hirveän tarpeellista pitää nuorille perehdytysiltoja nuorisopsykiatrian puolelta. Siellä voitaisiin kertoa, millaisia haittavaikutuksia kiusaamisella voi olla itsetuntoon. Kiusaajat pitäisi jotenkin saada ymmärtämään, että he tuhoavat toista.
Vantaan kouluväkivaltatapauksesta käyty julkinen keskustelu on herättänyt hänessä halun auttaa ja kertoa tarinansa.
Omat kiusaajansa hän on jo kohdannut ja antanut heille anteeksi, vaikka anteeksipyynnön hän on saanut vain yhdeltä heistä. On ollut tärkeää päästä lopulta yli, ottaa heiltä pois valta määritellä kenenkään ihmisen arvoa.
– Se, mitä he tekivät vuosia sitten, on väärin. He eivät silti onnistuneet musertamaan minua.
Myös kiusatuille hänellä on viesti.
– Aina on saatavilla apua, kunhan vain uskaltaa kertoa, että kiusataan. Olet yhtä arvokas kuin kaikki muutkin. Älä ikinä luovuta.