Venla koki koulussa asioita, jotka seuraavat häntä läpi elämän – jopa kuraattori käänsi lapselle selkänsä

Koulussa oli ihan kamalaa, tiivistää Korhonen kokemuksensa kiusaamisesta.

– Aluksi se ei tuntunut vakavalta, koska minulla oli kavereita, sain tukea.

Järjellistä syytä kiusaamisen alkamiseksi on vaikea löytää. Kiusaajat puuttuivat Korhosen mukaan hänen kasvissyöntiinsä ja siihen, että hän itki herkästi.

Kuudennen alussa tilanne vaikeutui. Korhonen suljettiin yhteisön ulkopuolelle.

– Minut suljettiin kokonaan ulos luokastamme ja kaveriporukasta. Minua ei enää katsottu, minulle ei puhuttu, minun parina ei suostuttu olemaan. Kun kysyin neuvoa opettajalta, opettaja vastasi, että hän ei voi tehdä mitään sille, että minulla ei ole kavereita.

"Koulussa oli ihan kamalaa"

Kyse ei ollut siitä, etteikö kavereita, pitkäaikaisiakin, olisi ollut, vaan siitä, että he kääntyivät Korhosta vastaan. 

Syytä hän ei tiedä vieläkään. 

Kestämätön tilanne johti siihen, että Korhonen masentui. Koulu alkoi tuntua epätodelliselta.

– Koulussa oli ihan kamalaa. Tuntui siltä, että onko minua olemassa. Kukaan ei ottanut kontaktia. Oli vaikeaa jaksaa päivästä toiseen ja mennä kouluun. Oli tosi vaikeaa nousta sängystä, kun tuntui siltä, että ei minua ole olemassakaan siellä koulussa. 

Korhonen ei silti luovuttanut.

– Minussa oli pieni taistelija, joka sanoi, että pitää jaksaa panostaa koulutyöhön.

Päiviin toivoa toi musiikki.

– Harrastin musiikkiopistolla huilunsoittoa. Se oli tosi iso voimavara. 

Jopa koulukuraattori käänsi selän

Ulossulkeminen jatkui koko kuudennen luokan ajan.

– En saanut vaihtaa luokkaa, vaikka halusin apua.

Erityisesti mieleen on jäänyt tapaaminen kuraattorin kanssa.

– Koulukuraattori laittoi kaikki kiusaajat saman pöydän ympärille, ja he lyöttäytyivät yhteen. Kuraattori meni siihen mukaan. Sitten kuraattori laittoi osanottajien vanhemmille Wilma-viestin, jossa hän kertoi, että hänen mielestään Venlaa ei kiusata. Kokemukseni mitätöitiin täysin.

– Koulukuraattori, jonka viimeistään olisi pitänyt asiaan puuttua, käänsi minulle selän.

Kiusaajat jatkoivat yläasteelle, samalle luokalle. 

– Rupesin saamaan uhkaavia viestejä. Minua pommitettiin viesteillä. Poistin somet, koska pelkäsin, että minua vain kiusataan lisää. 

Sen sijaan aikuiset toimivat Korhosen onneksi vihdoin.

– Sain vaihdettua luokkaa. Uusi ryhmänohjaaja ja kuraattori tekivät kiusaamisesta lopun. 

– Yläkoulun kuraattori jututti kiusaajia yksi kerrallaan, ja joitakin niistä taas jututti ryhmänohjaajani.

Miksi aikuiset eivät reagoineet aiemmin?

Masennusoireet kaikkosivat, kun olosuhteet muuttuivat.

Mutta miksi aikuiset eivät reagoineet aiemmin?

– Hyvä kysymys. Ei vain haluttu nähdä sitä asiaa. Kokemukseni mitätöitiin.

Korhosen mukaan kiusaaminen ja kouluväkivalta pystyttäisiin Suomessa kyllä lopettamaan, jos tahtoa olisi.

– Kyse on yksinkertaisesta asiasta. Jos joku kokee, että häntä kiusataan, se kokemus pitäisi ottaa totena, kuunnella ja tukea. Kukaan ei halunnut selvittää asiaa. Ja mieluummin kiusaajat vaihtaisivat koulua eikä kiusattu.

Lue myös: Lapsiasiavaltuutettu varoittaa kouluväkivallasta ja kuormituksesta: "Opettajien hätähuuto on suuri – he eivät kohta jaksa enää"

"Nollatoleranssi on sanahelinää"

Nollatoleranssin pitäisi siis olla tavoiteltavaa, mutta Korhosen mielestä siihen ei nyt edes pyritä.

– Nollatoleranssi on sanahelinää, kaunis ajatus. Käytännössä ei tehdä yhtään mitään.

Korhonen kertoo, että hänen kiusaajansa eivät joutuneet koskaan mihinkään vastuuseen teoistaan. 

Vaikka pahin on ohi, trauma pysyy sitkeänä.

– Kiusaaminen on laittanut kantamaan häpeää ja epävarmuutta itsestään. Tämä on vakava trauma, jolla on kauaskantoiset vaikutukset. Edelleen kärsin päivittäin joistakin siihen liittyvistä asioista, vaikka se helpottaa tietysti päivä päivältä.

Korhonen näkee tulevaisuutensa valoisana. Hän käy parhaillaan turva-alan koulutusta oppisopimuksena ja työskentelee muun muassa Kansallisarkistossa. Hän pyrkii yliopistoon ja haaveilee filosofian professuurista. 

Tuoreimman THL:n kouluterveyskyselyn (kevät 2023) mukaan vähintään viikoittaisesta kiusaamisesta kertoo noin 8 prosenttia yläasteikäisistä. Pojilla osuus on palannut noin vuoden 2010 tasolle oltuaan aiemmin laskusuunnassa. Tytöillä vähintään kerran viikossa kiusaamista kokeneiden osuus on suurempi kuin kertaakaan 90-luvun puolivälin jälkeen.