Adelen salaperäinen sormus hämmästytti punaisella matolla – kiitti samalla ex-miestään
Adele säteili Brit awards -gaalassa ja ihastutti tunteikkaalla puheellaan.
Brittiläinen supertähti Adele piti tunteikkaan puheen Brit awards -palkitogaalassa jossa hän voitti vuoden 2022 parhaan albumin sekä parhaan artistin palkinnot.
Tunteikkaassa puheessaan Adele Kiitteli vuolaasti ex-miestään, sekä pariskunnan yhteistä poikaa, Hello-lehti kertoo.
– Haluan kiittää kaikkia ketkä ovat työskennelleet albumini parissa, mutta haluan omistaa tämän puheen pojalleni ja hänen isälleen Simonille. Tämä albumi oli meidän yhteinen matkamme, ei pelkästään minun.
Adele erosi ex-miehestään Simon Koneckista vuonna 2017. Pariskunnalla on yhteinen poika Angelo.
Suurta huomiota gaalan punaisella matolla herätti tähden nimettömässä nähty timanttisormus.
Adele seurustelee amerikkalaisen urheiluagentti Rich Paulin kanssa. Pariskunnan tiedetään salailleen suhdettaan, kunnes Viime toukokuussa heidät nähtiin yhdessä koripallo-ottelussa.
Viime aikoina on huhuttu tuoreen parin välirikosta, mutta Adele vihjasi Instagramissaan kaiken olevan hyvin, Metro-lehti uutisoi.
Kun Adele ilmoitti saapuvansa Britt Awardseihin, hän lisäsi postauksensa loppuun salaperäisesti
–Ainiin ja Rich lähettää terveisiä.
Uusimmat
-
12:39
Ukrainan kärkikenraali: Kiovan joukot valmistautuvat maahyökkäykseen
-
12:37
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
12:20
Chrissy Teigen poseerasi 10 vuotta sitten yläosattomissa Sports Illustrated -lehdessä – teki nyt comebackin!
-
12:18
Miestä syytetään äitinsä taposta Vantaalla – työnsi sormet silmiin
-
12:11
Murhaepäily Lahdessa: 31-vuotias kuoli raakaan väkivaltaan, kaksi vangittu – suuri aineisto hidastaa tutkintaa
-
11:56
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
11:56
HS: Suomeen yleistuki vuonna 2026 – näin se toimii
-
11:53
Leijonien ongelmakohta vaatii kipeästi ratkaisuja – asiantuntijalta kiehtova ehdotus Jesse Puljujärvestä: "Toisi suoraviivaisuutta"
-
11:33
Ylen juontajat repesivät suorassa lähetyksessä, kun tekniikka heittäytyi "totaalisen yhteistyökyvyttömäksi"
-
11:26
Ruumiinavaus vahvisti: Supertulinen sipsi tappoi 14-vuotiaan pojan USA:ssa
-
11:20
Poista tämä latauslaite heti käytöstä
-
11:17
Poliisi ampui synagogan polttamista aikoneen miehen Ranskassa
-
11:09
Johanna Puhakka ja Samuel Glassar siirappisella somevideolla
-
10:59
Poliisi teki huumetallista jättilöydön
-
10:40
Kansainvälinen poliisioperaatio: Satoja kiloja kannabista Suomeen pumpannut rikollisklaani nalkkiin
-
10:38
Leijonaraati: Suomen yllätystappiosta tiukkaa kritiikkiä Jukka Jaloselle: "Luokatonta"
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
Lataa lisää