ADHD:n hoidossa käytettävien lääkkeiden korvaukset kasvoivat viime vuonna 25 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, kertoo Kela. Myös lääkkeiden käyttäjien määrä on kovassa kasvussa.
ADHD-lääke metyylifenidaatista maksetut korvauksesta kasvoivat 15 prosenttia ja olivat yhteensä seitsemän miljoonaa euroa. Korvauksia sai yhteensä 72 000 ihmistä, 14 000 enemmän kuin vuonna 2021.
Toisesta ADHD-lääkkeestä, lisdeksamfetamiinista, maksettiin puolestaan korvauksia kaksi miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2021, yhteensä kahdeksan miljoonaa euroa. Korvauksia sai 12 000 ihmistä, 4 000 enemmän kuin edellisvuonna.
Yhteensä ADHD-lääkkeiden korvauksia maksettiin kuitenkin vain 18 miljoonaa euroa eli hyvin pieni osa lääkekorvausten kokonaissummasta.
Yli puolet suomalaisista saa lääkekorvauksia
Kokonaisuudessaan lääkekorvausten kasvu jatkui viime vuonna ja korvausten määrä oli yhteensä 1,8 miljardia euroa, kertoo Kela tiedotteessaan. Korvaukset kasvoivat kolme prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
Ylivoimainen valtaosa korvauksista, 1,5 miljardia euroa, oli perus- ja erityiskorvauksia. Vuotuisen lääkekaton eli omavastuun ylittävistä kustannuksista maksettiin lisäkorvauksia noin 250 miljoonaa euroa.
Kelan mukaan korvausten kasvun syitä ovat lääkkeiden käyttötarkoitusten laajeneminen sekä uusien, aiempaa kalliimpien lääkkeiden tulo korvausjärjestelmään.
Myös lääkkeiden kokonaismyynnin arvo kasvoi. Se oli viime vuonna 3,8 miljardia euroa. Myynti kasvoi Kelan mukaan 3,8 prosenttia vuoteen 2021 verrattuna.
Yli puolet suomalaisista, kolme miljoonaa ihmistä, sai lääkekorvauksia viime vuonna. Korvauksia saaneiden määrä kasvoi 84 000 ihmisellä vuoteen 2021 verrattuna.
Syöpä- ja reumalääkkeiden korvaukset yli 600 miljoonaa euroa
Diabeteslääkkeistä maksettavat korvaukset kasvoivat 4,5 prosenttia ja olivat yhteensä 207 miljoonaa euroa.
Syöpälääkkeistä ja immuunivasteen muuntajista maksetut lääkekorvaukset olivat viime vuonna Kelan mukaan 620 miljoonaa euroa. Ne muodostivat noin 35 prosenttia kaikista maksetuista korvauksista. Tämän ryhmän lääkkeitä käytetään syövän lisäksi myös muun muassa reuman ja suolistosairauksien hoitoon.
Kyseisen ryhmän lääkkeistä eniten korvauksia maksettiin biologisesta reumalääkkeestä adalimumabista, 53 miljoonaa euroa. Lääkkeen korvauksia maksettiin varsin pienelle ryhmälle eli 8 500 ihmisille. Eturauhassyövän hoidossa käytettävästä entsalutamidista maksettiin toiseksi eniten korvauksia, 44 miljoonaa euroa 1 600 henkilölle
Kelan tiedotteen mukaan lääkekorvausten kasvua on alkanut jo hidastaa kalliiden biologisten lääkkeiden hintakilpailu ja edullisempien valmisteiden saapuminen markkinoille.
Adalimumabista maksetut korvaukset kasvoivat vain 0,7 prosenttia, vaikka samaan aikaan korvauksia saaneiden määrä kasvoi 11 prosenttia vuoteen 2021 verrattuna.