Vuoden rauhanturvaajaksi on valittu sotilasvirkamies Tarja Raappana.
Hänellä on vuosikymmenten kokemus kansainvälisistä kriisinhallintatehtävistä. Hän on työskennellyt jo 1990-luvulla YK:n operaatiossa Golanilla ja Bosniassa sekä sotarikostutkijana Kosovossa. Tuorein komennus päättyi juuri Afganistanissa, jossa hän palveli Nato-johtoisen Resolute Support -operaation esikunnassa yhdenvertaisuusneuvonantajana.
Suomen Rauhanturvaajaliiton hallitus valitsi Raappanan vuoden 2017 rauhanturvaajaksi. Siviilissä Raappana työskentelee poliisina ja hänellä on myös korkeakoulutus kasvatustieteistä. Raappana kokee, että palkinto kuuluu ennen kaikkea tiimille, jossa hän työskenteli Afganistanissa.
– En ole tehnyt urotöitä. Rauhanturvaaminen on tiimityötä. Katson, että Vuoden rauhanturvaaja -tunnustus kuuluu koko Suomen ammattitaitoiselle osastolle Afganistanissa ja kannustavalle tiimilleni RS-operaation erityisyksikössä, Tarja Raappana aloittaa.
Lisäksi Raappana kokee, että Suomen Afganistanin-suurlähettiläs Anne Meskasella on ollut suuri rooli hänen työssään yhdenvertaisuusneuvonantajana. Raappana kuvailee, että Meskanen on ottanut yhdenvertaisuusasiat sydämen asiaksi. Motivaatiota työhönsä nainen saa taas pojaltaan ja omalta äidiltään.
– Tunnustus kuuluu myös aikuiselle pojalleni, joka operaatio toisensa jälkeen on kannustanut minua parantamaan maailmaa ja äidilleni, joka on pitänyt satoja jalkapareja lämpimänä kutomalla villasukkia jokaiseen seitsemään kansainväliseen operaatioon, jossa olen työskennellyt, hän kiittelee.
Seksuaalinen häirintä jäi selvittämättä
Afganistanissa Raappana työskenteli Nato-johtoisessa RS-operaatiossa yhdenvertaisuusneuvonantajana. Työhön kuului antaa paikallisille viranomaisille neuvoja sukupuolten tasa-arvoasioissa. Raappana kuvailee työtään vaativaksi sosiaalisten taitojen ja fysiikan kautta.
– Kuljin turvallisuussyistä pääosin helikoptereilla täydessä varustuksessa projektiemme tiimoilta poliisin ja armeijan erityisyksiköissä. Olin paikallisille virkasisarille ennen kaikkea roolimalli. Yritin luoda naisten osallistumiselle nykyistä parempia ja turvallisempia olosuhteita ja motivoida heitä.
Special Police Training Center- kurssilaisia ja kansainvälisiä neuvonantajia (lapsi oli kurssilla äitinsä mukana), Kabul, 2016. Kuva: Tarja Raappana.
– Kuljin kollegoitteni mukana kokouksissa ministeriössä. Kun paikalliset virkamiehet näkivät, miten luontevaa kansainväliselle yhteisölle on tehdä työtä naisten kanssa, he itsekin pitivät naisten palkkaamista lakisääteisiin tehtäviin luontevana asiana.
Afganistanilaisnaisia harjoituksessa Kabulissa lokakuussa 2016. Kuva: Tarja Raappana.
Raappana kertoo, että yhdenvertaisuusneuvonantajana häntä jäi häiritsemään se, ettei hän saanut selvitettyä pitävätkö huhut seksuaalisesta häirinnästä työpaikalla paikkansa.
– Seksuaalinen häirintä oli asia, josta ei suostuttu puhumaan. Siitä ei ehkä uskallettu työpaikan menettämisen pelossa puhua. Myös perheen ja uran yhteensovittaminen oli asia, josta oli vaikea puhua paikallisten kanssa, hän kertoo.
Seitsemän eri komennusta maailmalle
Tarja Raappana kertoo, että haki aikoinaan rauhanturvaajaksi oikeastaan siksi, että edesmennyt esimies ei myöntänyt hänelle virkavapaata maailmanympärysmatkaa varten.
– Niinpä minä hain ensimmäiselle naisten rauhanturvakoulutusjaksolle, kuten noin 3 800 muutakin naista. Koulutus- ja valintatilaisuuteen valittiin kaksipäiväisten testien jälkeen 34 naista. Olin yksi heistä. En Niinisalon varuskuntaan astellessani osannut arvata, millaiselle maailmanympärysmatkalle päätyisin YK:n, EU:n, Etyjin ja Naton mukana, Raappana hymyilee.
Raappana kuvailee työtään kriisinhallintatehtävissä palkitseviksi.
– Olen saanut kaiken osaamiseni ja kaikki koulutukseni käyttöön. Jokaisen tulisi säännöllisin väliajoin mennä pois omalta mukavuusalueeltaan ja nähdä todellisia ongelmia. Suomessa on lynkkausmieliala; Tuen sijasta poliitikkoja, erityisesti valtioneuvoston jäseniä, riepotellaan mielin määrin. Se on surullista katsottavaa, hän pohtii.
Työssään sotarikostutkijana ja ihmisoikeusrikostutkijana Raappana on kohdannut lukuisien ihmisten kärsimyksiä ja traumoja. Ihmiset olivat esimerkiksi Kosovossa menettäneet kotinsa, rakkaimpansa ja joutuneet raiskatuiksi.
– Joskus minusta tuntui, että läsnäolo, kuunteleminen, kädestä kiinni pitäminen ja myötäeläminen olivat parasta, mitä saatoin tehdä, Raappana sanoo.