AFP: Yhdysvallat ei aio enää sanella rauhanehtoja Israelin ja palestiinalaisten konfliktissa

h_51625394
Ammusten rei'ittämä asunto synkkää taivasta vasten Gazan kaupugissa lokakuussa 2014.EPA
Julkaistu 15.02.2017 05:49

MTV UUTISET – AFP – STT

Yhdysvallat ei vaadi kahden valtion ratkaisua Israelin ja palestiinalaisten konfliktissa, jos rauha saavutetaan muin keinoin, sanoo lähde Valkoisesta talosta uutistoimisto AFP:lle.

Nimettömänä kommentoivan lähteen mukaan Yhdysvallat ei aio enää sanella rauhanehtoja, vaan tyytyy ratkaisuun, jonka osapuolet voivat saada keskenään aikaan.

Tämä olisi selvä muutos Yhdysvaltain vuosikymmeniä jatkuneeseen tukeen kahden valtion ratkaisulle.

– Kahden valtion ratkaisu, joka ei toisi rauhaa, ei ole tavoite, jonka kukaan haluaa saavuttaa, sanoo korkea virkamieslähde AFP:lle.

– Tavoite on rauha, tuli se sitten kahden valtion ratkaisun muodossa, jos osapuolet niin tahtovat, tai jollain muulla tavalla, jos osapuolet niin tahtovat.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin on määrä tavata Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu keskiviikkona Washingtonissa. Trump on ilmaissut tahtovansa auttaa rauhan neuvottelemisessa.

Liki 50 vuotta sekä demokraatti- että republikaanihallitukset Yhdysvalloissa ovat liputtaneet kahden valtion ratkaisun puolesta. Trump on virkaan astuttuaan kuitenkin pyrkinyt osoittamaan olevansa Israelin järkkymätön liittolainen ja tekemään pesäeroa edeltäjänsä Barack Obaman politiikkaan.

Obama muun muassa varoitti useaan otteeseen, että Israelin siirtokuntarakentaminen miehitetyllä Länsirannalla voi tehdä kahden valtion ratkaisusta mahdottoman ja että yhden valtion ratkaisu puolestaan voisi uhata Israelin valtion tulevaisuutta. 

Joulukuussa Trump kannusti Israelia Twitterissä:

1:58img

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat