Ahosen kaikki ajatukset MM-kisoissa – hakee Rukalta vain "kohtuullista avausta"

3:05img
Julkaistu 25.11.2016 13:51

Atte Ruuttila & Vivian Mattsson

Janne Ahonen selvitti tiensä karsinnoista kisaan maailmancupin avauskisassa Rukalla. Ahosen kauden päätavoite on luonnollisesti keväällä Lahden MM-kisoissa.

Yksi kaikkien aikojen mäkikotkista Janne Ahonen ponnisti itsensä selvästi perjantaiseen suurmäen kilpailuun. Ahosen mukaan karsinnoista jäi "ok-fiilis", eikä kisassa menestyminen jää ainakaan kunnosta kiinni.

– Ihan kohtuullinen suoritus tuohon paikkaan, toki parantamisen varaa jäi. Koetetaan tänään jatkaa hyvällä fiiliksellä ja tehdä pieni petraus, niin saisi kohtuullisen avauksen kaudelle, kommentoi Ahonen MTV Sportille.

– Kunto on kaiken kaikkiaan ihan hyvä, mikään ei sen puoleen huolestuta tai mietitytä. Lähinnä teknisiä juttuja kun saisi piirun verran paremmalle puolelle.

Suuria tavoitteita Ahonen ei Rukan maailmancup-kisaan listaa. Suuressa kuvassa ajatukset ovat Lahdessa, mikä saa vielä kokeneenkin kisailijan syttymään.

– Koettaa saada hyviä hyppyjä ja se sijoitus on sitten mikä on. Ei ole sen kummempia ajatuksia. Ne ovat kevättalvessa.

– Se on ainutlaatuista, että urheilija pääsee kotimaisemissa kilpailemaan arvokisoissa. Jos joukkueessa olen mukana, niin ne olisivat toiset arvokisat kotona ja jos ottaa MM-kisat 1989 mukaan, joissa olin koehyppääjänä, niin kolmannet.

Ahonen on tyytyväinen Suomen mäkijoukkueen uuteen päävalmentajaan itävaltalaiseen Andreas Mitteriin, joka on "mies paikallaan".

– Hyvä ja touhuava kaveri. Uskon, että justiin sitä mitä suomalainen mäkihyppy tarvitsi tässä vaiheessa. Ei mitään uutta ja ihmeellistä, mutta pientä herättelyä sekä urheilijoihin että muuhunkin mäkiväkeen.

Tuoreimmat aiheesta

Mäkihyppy