Kalajoen metsäpalot ovat polttaneet toistaiseksi 290 hehtaarin kokoisen alueen.
Aluetta raivataan ja Jokilaakson pelastuslaitoksen lisäksi mukana ovat monet muut pelastuslaitokset ympäri Suomea sekä Puolustusvoimat.
Suurimmat liekit ovat nyt sammuneet, mutta pelastusjohtaja Jarmo Haapanen Jokilaaksojen pelastuslaitokselta ei uskalla vielä sanoa, että palo olisi hallinnassa.
Lue myös: Kopterikameravideo paljastaa Kalajoen tuhot: Liekkipalot ovat sammuneet, mutta turve käryää edelleen valtoimenaan
– Sana hallinnassa otetaan käyttöön, kun aletaan olla lähes sataprosenttisen varmoja, ettei palo pääse leviämään, vaikka sääolosuhteet kehittyisivät meidän kannalta epäedulliseen suuntaan, Haapanen sanoo.
Syttymisalue on tiedossa noin muutaman kymmenen metrin tarkkuudella, mutta varsinainen syttymissyy on selvittämättä.
– Siihen ei ollut mahdollisuutta, kun syttymisalue on keskellä paloaluetta. Se ei myöskään ole tässä vaiheessa kaikkein kiireellisin tehtävä. Erittäin todennäköistä on se, että tavalla tai toisella ihmisen toiminta on siihen [syttymiseen] vaikuttanut.
Tämän tarkemmin Haapanen ei pysty arvioimaan syttymissyytä vielä.
Tupakantumppikin voi riittää
Haapanen toivoo, että ensi viikolla sammutustyöt ovat edenneet sellaiseen vaiheeseen, että palontutkijat voivat mennä tutkimaan syttymisaluetta tarkemmin.
– Pelkällä maastontutkimuksella se ei selviä, vaan pitää varmaan tehdä joitakin haastatteluita sun muita. Se on palotutkijoiden yksityiskohtaisempaa ammattityötä.
Haapasen on vaikea kuvitella, että palo olisi tahallaan sytytetty.
Maastopalot johtuvat Haapasen mukaan yleensä ihmisen huolimattomuudesta tai jostakin ihmisen toiminnasta maastossa.
– Nythän maasto on niin kuivaa, että teoriassa jopa tupakantumppi on voinut saada tämän aikaan.
Haapanen kiittelee kovasti pelastustyöntekijöitä, Puolustusvoimia ja koneurakoitsijoita, jotka ovat tulleet apuun. Palon rajoittamisesta joudutaan pitämään jatkuvasti huolta ja maastossa liikkuminen on haastavaa suurille raivauskoneille.
Oikaisu 3.8. klo 12.08: Metsäpalon syttymisalue on keskellä paloaluetta, ei taloaluetta, kuten jutussa aiemmin kirjoitettiin.