Jo yli viikon ajan Kalajoella ovat riehuneet metsäpalot. Vaikka paloalue on hallinnassa, palon lopullinen sammuttaminen kestää arviolta vielä viikkoja.
Jokilaaksojen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Matti Virtanen kommentoi MTV Uutisille, että tarkkaa päivää palon lopulliselle sammuttamiselle on tässä vaiheessa mahdotonta sanoa.
– Nyt jälkisammutusvaihe alkaa, ja mahdollisesti huomisen päivän aikana pienennämme porukan määrää. Mutta kestää vielä vähintään viikkoja, että palo on sammutettu lopullisesti.
Tämänpäiväisessä tiedotustilaisuudessa kerrottiin, että palo keskialueella voisi kyteä jopa tulevaan talveen asti.
Tuulivoimatyömaan läheisyys oli tässä tapauksessa onni onnettomuudessa, sillä paikalla oli jo valmiiksi 8 kaivinkonetta ja muuta kalustoa, jota tarvinnut erikseen tuoda paikalle.
Virtanen muistuttaa, että Kalajoen metsäpaloon liittyy paljon paksuja turvepitoisia alueita, joissa täytyy kuunnella metsä- ja luontoasiantuntijoita sekä maanomistajaa, millä tavalla tämän palo sammutetaan.
– Kysymys on luonnon ja maan muokkauksesta. Puhutaan myös suuresta puustomäärästä ja näin ollen merkittävästä rahasummasta, Virtanen havainnollistaa.
Tarkkaa rahasummaa hän ei tässä vaiheessa halua määrittää.
– Eurojen laskemisen aika on sitten myöhemmin.
Lue myös: Pelastusjohtaja Kalajoen metsäpaloista: Tästä syystä tulipalo on hankala sammuttaa – "Kymmenien senttien syvyydessä kyteviä pesäkkeitä"
Evakuoidaanko asukkaita?
Kun palo riehui kiihkeimmillään, lähialueiden asukkaita valmistauduttiin evakuoimaan. Tällä hetkellä evakuoinneille ei Virtasen mukaan ole tarvetta eikä evakuointeja ole tulevaisuudessa näköpiirissä.
Päivystävä palomestari kertoo, että paikalliset ovat suhtautuneet ymmärtävästi Kalajoen paloon.
– Kun se omalle kohdalle osuu, niin onhan se haastava tilanne ja varsinkin, jos oma koti pitää jättää. Mutta erittäin asiallisesti tapaamani paikalliset ovat suhtautuneet tähän.
Virtasen mukaan palo on tällä hetkellä hallinnassa, joten paloalue ei enää nykyisestä leviä.