Viikonloppuna Intian valtamerellä sijaitsevaa Madagaskarin saarivaltiota murjoneen Batsirai-syklonin kuolonuhrien määrä on noussut yli 90:een. Asiasta kertoivat maan viranomaiset tänään.
Eniten kuolonuhreja on löydetty Ikongon alueelta, joka on lähellä maan itärannikkoa.
Avustusjärjestöt ovat lisänneet ponnistuksiaan, sillä yli 110 000 ihmistä on hätäavun tarpeessa. Lisäksi yli 60 000 ihmistä on joutunut viranomaisten mukaan jättämään hirmumyrskyn takia kotinsa.
Avustusjärjestöjen lisäksi Ranska on lähettänyt 60 pelastustoimintaan osallistuvaa ihmistä Madagaskariin. Heidän tehtävänään on asentaa laitteita juomaveden puhdistamista varten sekä lennättää lennokkeja vahinkojen arvioimiseksi alueilla, joille on vaikeuksia päästä normaaliaikoinakin.
Batsirai iski itärannikolle lauantaina
Batsirai iskeytyi Madagaskarin itäiselle rannikkoalueelle lauantai-iltana. Kun sykloni liikkui sisämaahan päin, se aiheutti tulvia, jotka hävittivät riisipeltoja Madagaskarin vilja-aitaksi kutsutulla alueella. Tämä on herättänyt pelkoja humanitaarisesta kriisistä.
Maailman ruokaohjelma WFP on toimittanut ruoka-apua Manakaraan, joka on yksi pahimmin kärsineistä alueista.
Vajaa 80 prosenttia Madagaskarin 28 miljoonasta asukkaasta elää köyhyysrajan alapuolella. Batsirai iski samaan aikaan, kun maan eteläosassa vallitsee ankara kuivuus, jonka takia yli miljoona ihmistä kärsii aliravitsemuksesta.
Kyseessä on jo toinen sykloni Madagaskarilla parin viikon sisällä. Edellinen Ana-sykloni tappoi saarella 55 ihmistä ja ajoi 130 000 ihmistä kodeistaan.
Katso pääkuvan videolta, millaista tuhoa sykloni aiheutti Madagaskarilla.
Jutua päivitetty kauttaaltaan 9.2.2022 kello 22.15.