Aino Huilajalle työ uutisankkurina ei ole koskaan ollut itsestäänselvyys – tältä näyttää työ MTV Uutisten kulisseissa
MTV Uutisten uutisankkurilla Aino Huilajalla on edessä pitkä ja monipuolinen työpäivä. Päivä alkaa radiouutisten lukemisella ja päivän aikana Huilajan tulee muun muassa valmistautua illan lähetyksiin, käydä uutisaiheita läpi sekä esiintyä suorassa uutislähetyksessä.
– Päivät ovat pitkiä, mutta hujahtavat yleensä erittäin nopeasti, kertoi Huilaja.
Uutistoimituksessa työskennellessä elää lähteiden ja tiedon äärellä. Työn yllättävyys ja uutisten hektisyys ovatkin asioita, jotka kiehtovat Huilajaa uutistyössä eniten.
– Jännittävintä tässä työssä on se, kuinka elämme maailman pulssilla. Ison uutisen saapuessa koko lähetys myllätään uusiksi, minkä takia pitää aina olla valppaana. Ennen jokaista lähetystä minulla on sellainen pieni hyvä jännitys. Ramppikuume kuuluu kyllä työhön. Jos sitä ei olisi ollenkaan, itse lähetys menisi luultavasti huonommin.
"Ei koskaan päivänselvää, että tulen lukemaan uutisia"
Huilaja saapui MTV toimitukseen lähes kaksitoista vuotta sitten. Ankkurin töiden lisäksi Huilajaa on aina kiinnostanut kansainvälisyys, minkä takia hän tekee töitä myös ulkomaantoimittajana.
– Sellainen mieletön uteliaisuus toi minut tänne. Minulle ei kuitenkaan koskaan ollut päivänselvää, että minä tulen lukemaan Seitsemän ja Kymmenen uutisia.
Uutisankkurilta vaaditaan tietynlaisia ominaisuuksia, jotta työssä pärjää. Huilajalle tärkeitä ominaisuuksia ovat muun muassa tietynlainen asiallisuus, luonnollinen esiintymistaito sekä selkeä puhekyky.
– Uutiset ovat aika virallinen formaatti, joten tässä työssä pitää pystyä solahtamaan tiettyyn formaattiin. Myös mieletön kyky elää epävarmuudessa täytyy olla, sillä kun tulemme aamulla, emme tiedä, mikä meitä odottaa illalla, kertoi Huilaja.
Yhteishenki antaa puhtia pitkiin päiviin
Uutisankkureiden työpäivät voivat olla jopa 12-tuntisia. Lisäksi työssä pitäisi olla parhaassa terässä vasta iltakymmeneltä, kun kaikki muut ovat jo menossa nukkumaan.
Näistä asioista huolimatta luja yhteishenki tekee työstä MTV Uutisissa erityisen antoisan.
– Heti tänne saapuessani tämä on ollut todella kiva työyhteisö. Tunnelma toimituksessa on erittäin nauravainen. Myös uudet työntekijät ovat kertoneet, kuinka heti ensimmäisestä päivästä lähtien on tullut tosi kotoisa olo. Ehkä tämä on vähän sellainen yksi pieni perhe, kuvaili Huilaja tunnelmaa MTV Uutisissa.
Katso ylhäältä videolta, mitä kaikkea muuta uutisankkurin työhön kuuluu.
Uusimmat
-
07:46
Heidi Hautala muistelee 20 vuottaan EU-parlamentissa: "Panin todella tuulemaan"
-
07:32
Aleksander Barkov tehoili ja valittiin ykköstähdeksi: Florida jyräsi Bostonin – supertähdestä huonoja uutisia
-
07:26
Koiran käytös voi muuttua omituiseksi uintireissun jälkeen – syynä voi olla ikävä vaiva
-
07:10
Maahan iski voimakkain aurinkomyrsky yli 20 vuoteen
-
07:10
Koiranulkoiluttajat väistivät täpärästi, kun poliisi jahtasi humalassa ajanutta teiniä – katso video
-
07:05
Vuosi sitten somessa seurattiin huvittavaa sekaannusta, kun toimittaja luuli viisufania Käärijäksi – muistatko, miten tapahtumaketju eteni?
-
07:04
Leijonien painajaisessa yllättävä tausta – Tshekin NHL-sankari hymyili ja kuittasi suomeksi
-
07:00
Puolan vuoden 2023 euroviisuedustajan esityksessä sattui yllättäviä kömmähdyksiä, jotka eivät näkyneet yleisölle: "Kaikki alushousuja myöten näkyi"
-
06:59
Kolme rivitalohuoneistoa vahingoittui Kärsmäellä tulipalossa – poliisi otti yhden epäillyn kiinni
-
06:55
Tähtikuljettajan apuri hukkasi tärkeimmän työvälineensä – hätääntynyt reaktio tallentui tv-kuviin: "Ei toivoisi kenellekään"
-
06:49
Yhdysvallat ei usko Venäjän läpimurtoon Harkovassa
-
06:30
Joonatan, 12, nappasi koskesta jättitoutaimen – syötiin paistettuna
-
06:30
Mikael Granlundilta kylmänviileä kuitti Tshekin NHL-kuulan karuihin temppuihin
-
06:29
Yllättävä tieto kissojen punkkitartuntojen oireista: "Pääsevät helpommalla"
-
06:22
Raportti: Israel on voinut käyttää yhdysvaltalaisaseita tavalla, joka on ristiriidassa kansainvälisen oikeuden kanssa
-
06:01
Maria-Anca haki Suomen kansalaisuutta heti kun tiukennuksista ilmoitettiin – kertoo nyt miksi
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
Lataa lisää