Ex-maastohiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen sai ihmisten leuat loksahtamaan, kun hän paljastui Masked Singer Suomi -ohjelman Discokissaksi.
Aino-Kaisa Saarinen , 44, nähdään usein sisukkaana maastohiihtäjänä, moninkertaisena maailmanmestarina ja olympiamitalistina. Enää hän ei hiihdossa kilpaile, mutta muuten kyllä, sillä hän paljastui Masked Singer Suomi -ohjelman Discokissaksi.
Ohjelmassa häntä veikattiin entiseksi pääministeriksi Sanna Mariniksi, triathlonisti Martina Aitolehdeksi ja autourheilija Emma Kimiläiseksi.
– Discokissa-nimeen oli pari eri vaihtoehtoa, ja puku oli niin mielettömän hieno, että siitä lähdettiin. Discokissa oli hyvä, iskevä ja kuvasi hahmoa, Saarinen kertoi Viiden jälkeen -ohjelmassa 1. marraskuuta.
Discokissaksi Saarinen ei tunnustaudu, paitsi ehkä 90-luvulla. Hänellä on kuitenkin musiikkitausta.
– Olin musiikkiluokalla kolmannesta yhdeksänteen, mutta enemmänkin kuorolaulupuolella, enkä niinkään solistityyppi ole ollut.
Saarisella on kaksi lasta ja hän opiskelee tällä hetkellä Oulun yliopistossa kauppatieteitä. Pääaineena on rahoitus.
– Opiskelen etänä, ettei tarvitse Ouluun asti mennä. Paikka minulla on ollut jo vuodesta 2004. Nyt se vasta mahdollistui. Se sopii nyt elämäntilanteeseeni, että pystyn tekemään sitä aika lailla vapaasti, Saarinen kertoi.
Katso yllä olevalta videolta, mitä mieltä Aino-Kaisa Saarisen lapset ovat hiihtämisestä.
Katso Aino-Kaisa Saarisen esityksiä Discokissana alta!
2:15
1:57
Haastattelun voit katsoa kokonaisuudessaan alla olevalta videolta.
19:44