Krista Pärmäkosken elämästä kertova kirja säästää yhtä kilpakumppania lukuun ottamatta kaikki hiihtotähdet kritiikiltä. Vain Aino-Kaisa Saarinen saa kovasanaisempaa arvostelua osakseen.
Uransa olympiavuoteen 2018 lopettanut Saarinen, 45, ehti hiihtää viimeiset kymmenen huippuvuottaan maajoukkuetovereina Pärmäkosken kanssa.
Pärmäkoski (os. Lähteenmäki) oli vielä nuori lupaus, kun Saarinen taisteli arvokisamitaleista 2010-luvun taitteen molemmin puolin. Saarinen tiedetään hiihtopiireissä ristiriitaisena persoonana, joka ajautui urallaan moniin kahnauksiin maajoukkueen sisällä.
LUE MYÖS: Kirja: Krista Pärmäkoski paljastaa rajut oireensa: ”Olin varma, että olin tullut hulluksi”
Pärmäkoski ei lähde Yle Urheilun toimittajan Laura Arffmanin kirjoittamassa keskiviikkona julkaistavassa kirjassa Avoin: Krista Pärmäkoski (Gummerus) paljastamaan uutta tietoa esimerkiksi Vancouverin olympialaisten 2010 kovista yhteenotoista Saarisen sekä Riitta-Liisa Roposen ja Virpu Kuitusen (nyk. Sarasvuo) välillä.
Hän kuitenkin tuo ilmi tulehtuneen ilmapiirin, jonka nuori hiihtäjä pystyi aistimaan. Tapahtumat olivat lähteneet vyörymään, kun Saarinen oli päättänyt jättää vapaan hiihtotavan parisprintin kisaamatta ja keskittyä henkilökohtaisiin matkoihin.
– Virpi, Aino-Kaisa ja alppihiihtäjä Tanja Poutiainen olivat saaneet omat huoneet asuintalon yläkerrasta. Krista nukkui saman talon autotallissa ja säästyi siksi seuraamasta välienselvittelyä lähietäisyydeltä, Arffman kirjoittaa.
– Krista koki, että hänen huonetoverinsa olivat turvallisia ihmisiä eikä yläkerran metakkaa ollut tarpeen kuunnella. Hän oli ulkopuolinen ja mietti aivan muita asioita.
LUE LISÄÄ: Aino-Kaisa Saarinen avautuu Virpi Kuitusesta: Unettomien öitteni alkulähde
Myöhemmin Pärmäkoski joutui itsekin enemmän vastakkain Saarisen kanssa. Oslon MM-kisoissa 2011 hänet nostettiin Saarisen rinnalle parisprinttiin, vaikka Saarinen olisi todennäköisesti ottanut mieluummin Pirjo Murasen. Päävalmentaja Magnar Dalen päätti kuitenkin toisin.
Pärmäkoski muistaa ”Aikun” ikävän suhtautumisen, kun hän kysyi arasti neuvoja uransa ensimmäiseen parisprinttiin.
– Muista, että minä en ole toista sijaa huonommin pariviestissä koskaan hiihtänyt, Saarinen täräytti.
Aino-Kaisa Saarisen käytös Oslon MM-kisoissa 2011 ihmetytti Krista Pärmäkoskea.
Kaksikko ylsi Pärmäkosken kirin ansiosta kisassa hopealle. Saarinen kuitenkin jatkoi mielenilmauksiaan kisan jälkeenkin.
– Maalissa Aino-Kaisa onnitteli ja ilmoitti heti perään, että Kristan pitäisi hoitaa haastattelut yksin. Hän lähtisi dopingtestiin ja siitä pikaisesti palautumaan seuraavaa matkaa varten. ”Mitä helvettiä!” Krista ajatteli, kirja kertoo.
Lopulta hiihtomaajoukkueen tiedottaja Toni Flink sai taivuteltua Saarisen hoitamaan mediavelvoitteensa.
Saarisen kirja aiheutti tulisen kriisipalaverin
Aino-Kaisa Saarinen onnistui suututtamaan monet hiihtomaajoukkueen jäsenet syksyllä 2016 julkaistulla kirjallaan Tahto – Aino-Kaisa Saarisen kahdet kasvot. Toimittaja Pekka Holopaisen kirjoittamassa kirjassa Saarinen laukoi katkeroituneita piikkejä joka suuntaan.
Pärmäkoski muistaa, millainen sotku Saarisen muistelmista tuli maajoukkueen sisällä.
– Äitiyslomalta vauhdilla takaisin kisaladuille palannut Aino-Kaisa ruoti kirjassaan terävään sävyyn valmennusta ja myös joukkuetovereitaan. Yllättävät, pienetkin asiat olivat joutuneet tikunnokkaan. Aino-Kaisalla tuntui olevan norsun muisti, Pärmäkoski sanoo.
LUE MYÖS: Saarinen paljastaa syyn joukkueen välit rikkoneelle ratkaisulleen Vancouverissa
Saarisen kirja herätti ennen kauden 2016–17 alkua niin suurta ärtymystä joukkueen sisällä, että Oloksen leirillä järjestettiin asiasta kriisipalaveri. Kisapappi Leena Huovisen vetämässä tilaisuudessa oli ilmeisesti tarkoitus puhdistaa ilmaa, mutta Saarisen käytös teki vain enemmän hallaa tilanteelle.
– Muun joukkueen välit Aino-Kaisaan olivat tulenarat. Krista katseli hiihtokollegaansa, jonka päälle satoi kritiikkiä. Oli ihmeellistä, miten Aino-Kaisa saattoi olla kaiken keskellä niin neutraali ja tyyni. Tai ehkä Aino-Kaisa oli vain juuri sellainen kuin aina. Varma omasta asiastaan välittämättä muista.
Aino-Kaisa Saarisen kirja suututti koko hiihtomaajoukkueen.
Saarinen osoitti kirjassaan kritiikkinsä myös ”kännyköillään roikkuvaan nuorisoon”, johon Pärmäkoski tuolloin mahdollisesti hänen mielestään lukeutui.
Pärmäkosken kirjassa ääneen pääsee myös Anssi Pentsinen, joka tiivistää palaverin hyisen tunnelman hyvin.
– Suurin osa kommenteista liittyi siihen, miten ikävästi Aino-Kaisa muista urheilijoista puhui ja miten epäreiluilta hänen näkemyksensä kuulostivat. Kohde kuunteli rauhallisena ja seisoi kirjan takana ihan muutamia kommentteja lukuun ottamatta.
– Osa urheilijoista väläytteli jopa kirjan tuottojen siirtämistä maajoukkuetoiminnan hyväksi, Pentsinen paljastaa.
Naisten maajoukkueessa toistuva sotatila
Pärmäkoski käy läpi myös Saarisen viimeisiksi arvokisoiksi jääneiden PyeongChangin vuoden 2018 olympialaisten viestijoukkueen valinnan, jossa päävalmentaja Reijo Jylhä päätti nostaa Saarisen mukaan Pärmäkosken mielestä enemmän paikan ansainneen Johanna Matintalon ohi.
– Kyse oli ennen kaikkea siitä, että joukkue olisi jo kaivannut uudistumista ja virtaa nuoresta hiihtäjästä. Olympialaisten lopussa Aino-Kaisa ilmoitti uransa päättymisestä. Reijo oli kaiketi tiennyt päätöksestä ja antanut vielä kerran mahdollisuuden taistella viestimitalista, Arffman kirjoittaa.
Naisten maajoukkueen sisäiset ongelmat eivät pysyneet kovinkaan hyvin ulkopuolisilta salassa. Toisinaan valmentajat huomasivat riitoja syntyvän, vaikka he pyrkisivät kuinka miellyttämään kaikkia.
LUE MYÖS: Saarinen uutuuskirjassa: Vaatimus Dalenin erosta vei koirankoppiin
Esimerkiksi vuoden 2015 Falunin MM-kisojen viestijoukkueen valinta meni sotkuksi sillä, että Jylhä oli poikkeuksellisesti antanut hiihtäjien itse tehdä ehdotuksensa kokoonpanosta paperilappuäänestyksellä. Tämä johti vain kyräilyyn ja eripuraan urheilijoiden välillä.
– Naisten valmentajan tärkein tehtävä on ymmärtää huoneeseen mennessä, että vaikka asioita käydään läpi, homma ei ole sillä selvä, vaan aina käynnistyy joku prosessi, joka on määräämättömän ajan kesken tai ei välttämättä lopu koskaan. Sitä pitää sietää, Jylhä kommentoi Pärmäkosken kirjassa.