Aino-Kaisa Saarisella enää yksi oljenkorsi MM-kisoihin

2:50img
Julkaistu 29.01.2017 16:32
Toimittajan kuva
Ossi Karvonen

ossi.karvonen@mtv.fi

@ossikarvonen

Aino-Kaisa Saarisen paikka Lahden MM-kisoihin on kiven alla, arvioi MTV Sportin maastohiihtoasiantuntija Toni Roponen.

Saarisen näytöt ovat jääneet vaisuiksi maailmancupissa alkukaudella. Hän oli sunnuntaina Falunin 15 kilometrin perinteisen yhteislähtökisassa 19:s, heikoimpana suomalaisena. Saarinen jäi kisan voittaneesta Norjan Marit Björgenistä yli kaksi minuuttia ja lähimpään suomalaiseenkin eroa oli 38 sekuntia.   

Kokenut Saarinen on puhunut tavoittelevansa huippusijoitusta Lahden MM-kisojen perinteisen kympiltä, joka on hänen ykkösmatkansa. Tuolle matkalle on mahdollista antaa näyttöjä vielä kertaalleen maailmancupissa, Otepään kympillä MM-kisoja edeltävällä viikolla. 

- Saarisella on haastava tilanne. Otepäässä hänen pitää olla ihan huikeassa kunnossa, että pääsee edes hiihtämään Lahden MM-kisoissa, Toni Roponen totesi tv-lähetyksessä sunnuntaina.

Roponen huomauttaa, että myös Krista Pärmäkoski, Laura Mononen, Anne Kyllönen ja Kerttu Niskanen haluavat juuri perinteisen kympille Lahdessa. Jaossa on neljä paikkaa. 

- Saarinen on hyvin pienen oljenkorren varassa, että pääsee hiihtämään. Perinteisen kymppi on tavallaan myös tämän suomalaisnelikon – joka oli hänen edellään tänään – päämatka MM-Lahdessa. 

Tuoreimmat aiheesta

Maastohiihto