Aino-Kaisa Saarisen hiihtovireestä puhuttava arvio – mahtuuko edes MM-joukkueeseen?

5:37img
Julkaistu 09.01.2017 11:08

TEEMU JORDBERG, VAL DI FIEMME / OSSI KARVONEN

Maastohiihtäjä Aino-Kaisa Saarisella on vaikeuksia mahtua Suomen joukkueeseen suosikkimatkallaan perinteisen kympillä MM-Lahdessa, arvioi MTV Sportin asiantuntija Toni Roponen. 

MM-kotikisoihin, ja varsinkin perinteisen kympille tähtäävä Saarinen totesi STT:lle Tour de Skin aikana, että hän kokee olevansa vähintään yhtä hyvässä tilanteessa kuin Sotshin olympiavuonna. Roponen esitti omat epäilynsä Saarisen arviosta MTV Sportin tv-lähetyksessä. 

1:11img

Saarisen paras sijoitus juuri päättyneellä Tourilla oli 11:s Val di Fiemmen perinteisen kympin yhteislähtökisassa, josta kuitenkin puuttui muutamia huippunimiä. Äitiyslomalta kesällä palannut Saarinen on Roposen mukaan vielä kaukana MM-kunnosta. 

– Kaikki kilpailut ovat olleet enemmän tai vähemmän sitä, että hänen tasonsa on siellä sijoilla 20-30. Hänellä on tällä hetkellä vaikeuksia päästä hiihtämään perinteisen kymppiä Lahdessa. Se on ainut matka, jota Saarinen voi hiihtää siellä. Hänen on ehdottomasti noustava aivan uudelle tasolle päästäkseen siihen kilpailuun, Roponen summaa. 

Roponen arvioi Suomen naishiihtäjien Tour de Skin ja odotukset MM-Lahteen pääkuvan videolla. Alla olevassa videossa Roponen spekuloi muun muassa miesten viestimenestyksellä MM-Lahdessa.

5:44img

Tuoreimmat aiheesta

Maastohiihto