Valmentaja lataa Matti Heikkiselle huimat MM-menestysnäkymät – pitkä kisatauko edessä

5:44img
Julkaistu 09.01.2017 09:35

MTV SPORT

Viidenneksi maastohiihdon Tour de Skin kokonaiskisassa sijoittunut Matti Heikkinen on noussut uudelle tasolle, alleviivaa MTV Sportin asiantuntija Toni Roponen.

Heikkinen jää nyt valmentajansa Roposen mukaan kuukauden kilpailutauolle, jonka aikana kroppaa viritellään MM-kisakuntoon. Ennen MM-Lahtea hän kisaa vielä SM-hiihdoissa ja Otepään maailmancupissa.

– Nyt keskitytään vain täysillä Lahteen. Olen erittäin luottavainen sen suhteen, että Matilla on siellä kaksi, jopa kolme, (henkilökohtaista) matkaa, joilla hän taistelee aidosti mitaleista, Roponen toteaa viitaten 15 kilometrin perinteiseen, yhdistelmäkisaan ja 50 kilometrin vapaaseen.

3:05img

– Erityisesti Matin kyky hiihtää viimeinen 1,5 kilometriä maailman kovinta vauhtia, ja haastaa siten jopa maailman kovimmat sprintterit, antaa mahdollisuuden pärjätä myös yhteislähtökisoissa.

Roponen arvioi Suomen mieshiihtäjien Tour de Skin ja odotukset MM-Lahteen pääkuvan videolla. Alla olevassa videossa Roponen spekuloi muun muassa Aino-Kaisa Saarisen MM-mahdollisuuksilla.

5:37img

Tuoreimmat aiheesta

Maastohiihto