Aiotko hankkia harrasteauton? Asiantuntija vinkkaa toimimaan keskieurooppalaiseen malliin

2:22img
Porilainen Kari toteutti unelmansa ja osti Yhdysvalloista hämmästyttävän menopelin.
Julkaistu 11.05.2019 15:52

Ville Järveläinen

Autot ovat yhä suositumpi harrastus. Vaikka alkuun voikin päästä suhteellisen pienellä rahallisella panostuksella, kannattaa ostovaiheessa olla tarkkana ja pitää pää kylmänä.

Noin 50 000 suomalaista omistaa harrasteauton, jolla ajetaan pääasiassa kesäisin. Tyypillisesti harrasteauto viettää siis talvet tallissa ja pääsee takaisin tien päälle vasta säiden salliessa.

Kynnys harrasteauton hankintaan on madaltunut vuoden 2017 liikennevakuutusuudistuksen myötä, sillä nyt kakkosautoon on mahdollista saada samat bonukset kuin arkipeliinkin.

Autoharrastaja Jukka Hallamaa hakee autoilusta vastapainoa hektiselle työlleen. Harrasteauto mahtui arkeen, kun omakotitalon kunnostustyöt saivat jäädä.

– Harrastus on vastapainoa. Aika kiireinen ja hektinen työ, niin tämä autoharrastus aina leikkaa sen viikonloppuisin ja tapahtumapäivinä, jolloin ei tarvitse miettiä muuta, kuin olla porukassa mukana, Hallamaa kertoo harrastuksestaan.

Hallamaan mukaan uudistuneet liikennevakuutukset ja verotuksen uudistukset tukevat autoharrastusta.

Näin ostat harrasteauton

Vakuutusyhtiö LähiTapiola antaa tiedotteessaan vinkkejä myös harrasteauton ostamiseen.

– Tärkeintä vanhemman auton ostamisessa on auton kunnon arviointi ja se pystyykö sitä tekemään luotettavasti. Kannattaa aina maksaa hiukan siitä, että saisi puolueettoman asiantuntijan raportin auton kunnosta, kertoo LähiTapiolan liikenneturvallisuuden johtava asiantuntija Markus Nieminen, joka on autoharrastaja itsekin.

Keski-Euroopassa kuntotarkastuksen teettäminen ennen ostopäätöstä on ollut Niemisen mukaan arkipäivää jo pitkään. Nykyään Suomestakin löytyy asiantuntijoita kunto- ja hinta-arvioiden tekemiseen.

– Kaikkein kalleinta kunnostettavaksi on auton kori, jos ei osaa sitä itse tehdä. Esimerkiksi ruostekorjaukset voivat olla hyvinkin kalliita tehtäväksi. Toisaalta jos ostaja on itse käsityötaitoinen, niin voi ostaa huonokuntoisen auton halvalla omaksi kunnostusprojektiksi, Nieminen kertoo.

Lue myös: Jenkkipoliisin upea Dodge Charger kuuluu nyt porilaiselle Karille – takapenkillä on istunut supertähti käsiraudoissa

Vaikka harrastuksen alkuun voi päästä muutaman tuhannen euron investoinnilla, ei autojen hinnoille ole ylärajaa. Esimerkiksi vanhempien italialaisten urheiluautojen hinnat ovat nousseet pilviin autoharrastajien ja sijoittajien kasvavan kiinnostuksen myötä.

– Esimerkiksi 70-luvun kuplavolkkari on nätti ja persoonallinen auto, jonka voi saada kunnossa olevana muutamalla tuhannella eurolla.

Tarvitseeko vanhaan autoon kaskoa?

Monesti puhutaan, että vanhalle autolle ei kannata ottaa kaskoa lainkaan – etenkään silloin, jos ajoneuvon hankintahinta on alhainen.

Paljon pitkiä matkoja ajavan kannattaa kuitenkin harkita vanhempaankin autoon kaskoa. Osakaskostakin korvataan esimerkiksi kesken matkan hajonneen auton lähimpään korjaamoon kuljettamisesta aiheutuneita kuluja sekä matkakustannukset kotiin.

LähiTapiolan lisäksi myös ainakin If ja OP tarjoavat nimenomaan harrasteautoille räätälöityä kaskoa. Kun kaskoa valitsee kallisarvoiseen tai muuten rakkaaseen harrasteautoon, voi olla syytä tarkistaa, että se korvaa vahingot silloinkin, kun auto on seisonnassa.

Lähde: LähiTapiola

Tuoreimmat aiheesta

Autot