Lokki hyökkäsi taaperon kimppuun Walesin rannikolla varastaakseen keksin. Tapaus jätti lapselle verestävät vammat.
1-vuotias Sienna Byrne joutui lokin hyökkäyksen kohteeksi viime viikolla, kun hän istui rattaissaan ja oli juuri saanut äidiltään keksin käteensä. Lokki syöksyi taivaalta napatakseen herkkupalan, uutisoi Metro-lehti. Perhe oli viettämässä päivää merenrannalla Llandudnon kaupungissa.
– Hän kiljui, ja se oli aivan kamalaa, taaperon äiti Hayley Byrne kuvailee.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
– Verta tuli hirvittävä määrä ja iho repeytyi hänen sormestaan. Lintu vain seisoskeli pöllämystyneenä, kun me yritimme lohduttaa onnetonta lastamme, joka itki silmät päästään, Hayley kertoo.
Samalla alueella on tapahtunut vastaavaa aiemminkin
Vanhemmat puhdistivat veren ja apteekkari neuvoi heitä puhdistamaan haavan usein, jottei tarvetta antibiooteille tule. Onni onnettomuudessa oli, ettei lapsi saanut vammoja esimerkiksi silmiinsä.
Hayley kertoo, ettei kyseessä ole ensimmäinen kerta, kun jotain vastaavaa tapahtuu alueella. Vanhemmat vannovat, etteivät aio palata sinne enää uudestaan.
Lue myös: Petolinnut koulutettiin kovistelemaan häiriköiviä lokkeja – rantakaupunki Yhdysvalloissa karkottaa lokkeja erikoisella keinolla
Hayley on vaatinut tapahtuneen jälkeen, että lokkikantaa pienennetään.
"Lokit ovat osa luontoa ja suojeltuja"
– Lokit ovat osa luontoa ja suojeltuja, joten valitettavasti voimme tehdä ongelman ratkaisemiseksi hyvin vähän, kaupungin matkailuyhdistyksestä kerrotaan.
Yhdistys kertoo pystyttäneensä useisiin paikkoihin kylttejä, joissa kielletään lokkien ruokkiminen. Lisäksi he ovat yrittäneet karkottaa lokkeja haukkoja imitoivilla leijoilla. Näillä toimilla ei kuitenkaan ole ollut suurta vaikutusta.
Lue myös: Röyhkeä lokki varasti naisen eväät – Alicia otti kuvan täydellisellä hetkellä
Lähde: Metro