Norjan massamurhaajan ongelmat alkoivat jo ennen hänen syntymäänsä. Näin voisi kiteyttää laajan norjalaisartikkelin sisällön, joka kertoo tarkasti Anders Behring Breivikin lapsuudesta ja nuoruudesta. Artikkeli on Norjan TV2:n tuotantoa.
Norjalaispsykologi selitti massamurhien jälkeen poliisille kolmannen sukupolven hypoteesia, jonka klassinen esimerkki Anders Behring Breivik on. Teorian mukaan ensimmäinen ja toinen sukupolvi epäonnistuivat luomaan hyvän vanhempi-lapsi-suhteen ja vanhemmaksi tullessaan tämä lapsi siirtää ongelmat eteenpäin. Näin kolmas sukupolvi kuormittuu niin, että jotakin kamalaa tapahtuu.
Teorian mukaan Anders Behring Breivikin ongelmien juuri on hänen äitinsä ja isovanhempiensa vaikeassa suhteessa. Andersin isoäiti sai poliotartunnan synnyttäessään Andersin äitiä. Äiti lähetettiin orpokotiin, mutta palasi vanhempiensa luokse kahden vuoden kuluttua.
Vähitellen isoäiti halvaantui polion takia ja jäi pyörätuoliin. Äidin suhde isäänsä oli hyvä, mutta isä kuoli tytön ollessa 8-vuotias. Pieni tyttö joutui äitinsä omaishoitajaksi. Äiti syytti invalidisoitumisestaan tytärtään ja esti häneltä kaikki ulkopuoliset kontaktit.
Isoäiti sairastui skitsofreniaan ja hänestä tuli psykoottinen. Isoäiti piti tytärtään täysin vallassaan kunnes 17-vuotiaana hän karkasi Osloon keskellä yötä ja kieltäytyi sen jälkeen kaikesta kontaktista äitinsä kanssa.
Oikea perhe
Äiti tuli pian raskaaksi, mutta hän ei ollut yhdessä lapsen isän kanssa. Myöhemmin hän tapasi Jens Breivikin, jonka kanssa hän meni naimisiin. Nuori pari muutti Lontooseen, ja Anders Behring ilmoitti olevansa tulossa. Jo raskausaikana äiti moitti sikiötä "ilkeäksi lapseksi, joka aiheutti kaaosta ja kiusasi häntä".
Äiti halusi abortin, mutta raskaus ehti niin pitkälle, ettei aborttia enää tehty, kun äiti palasi sitä varten Norjaan.
Andersin isä ja äiti erosivat. Isä jatkoi diplomaattista uraansa Lontoossa ja äiti palasi lapsineen Norjaan, missä asui ex-miehensä asunnossa Oslossa.
Naapurit ottivat yhteyttä mieheen ja kertoivat huoneistosta jatkuvasti kuuluvasta melusta. Andersin isosisko joutui äidin rooliin huolehtimaan pikkuveljestään, kun äiti teki yövuoroa avustavana hoitajana.
Kesällä 1981 äiti haki helpotusta Andersin hoitoon anomalla viikonlopuiksi tukiperhepaikkaa. Äiti perusteli anomustaan sillä, että poika oli poikkeuksellisen vaativa.
Pojan kasvattaminen ei sujunut äidiltä, joka yritti laittaa hänet kuriin ja järjestykseen jopa lasta läpsien. Äidin mukaan Anders reagoi hirnumalla ja virmuilemalla sekä hokien "ei satu, ei satu".
Kaksivuotias Anders sai tukiperhepaikan viikonlopuiksi nuoren parin luota. Kun äiti toi pojan perheen luo, hän pyysi, että poika saisi koskettaa miehen penistä, koska hän ei ole koskaan nähnyt muita kuin "tyttöjen osia".
Pian äiti perui sijaisperhejärjestelyn.
Perusteellinen arvio
Helmikuussa 1983 Anders äiteineen ja siskoineen otettiin avohoitosuhteeseen Norjan kansalliseen lasten ja nuorten psykiatriseen keskukseen. Äiti otti itse yhteyttä keskukseen naapuriensa neuvosta. Hän koki, että poika oli levoton, arvaamaton ja hyperaktiivinen.
He tulivat keskukseen päivittäin aamulla klo 8 ja olivat siellä pitkälle iltapäivään. Tätä jatkui neljä viikkoa, mutta edistystä ei tapahtunut. Andersin käytöstä arvioitiin tarkkailemalla hänen leikkimistään.
Arvio oli synkkä: "Andersilta puuttuvat spontaanius ja halu olla aktiivinen, mielikuvitus ja kyky osallistua leikkiin. Hän ei osoita mielialan vaihteluita, jotka olisivat tyypillisiä hänen ikäiselleen. Häneltä puuttuu sanasto, jolla ilmaista tunteita. Hän osallistuu aktiviteetteihin mekaanisesti eikä juurikaan osoita iloa tai mielenkiintoa leikkiä kohtaan. Hän vaikuttaa usein surulliselta ja kamppailee ilmaistakseen tunteitaan, mutta kun reaktio tulee, se on usein kohtuuttoman voimakas."
Vähitellen Anders alkoi kuitenkin osoittaa mielenkiintoa leikkihuonetta kohtaan ja kertoi, että sinne oli kiva tulla ja sieltä oli ikävä lähteä. Hänen käytöstään tarkkailleet asiantuntijat tulivat siihen tulokseen, ettei pojassa ollutkaan mitään vikaa, vaan ongelma oli kotiympäristö. Hänestä oli tullut äitinsä turhautumien syntipukki, lukee arviointiraportin yhteenvedossa.
Andersin asioita ei auttanut se, että lastensuojeluviranomaiset ja psykiatrinen keskus eivät tulleet toimeen keskenään.
Äidin käytös
Perhettä psykiatrisessa keskuksessa tarkkailleet asiantuntijat kiinnittivät huomionsa äidin epäjohdonmukaiseen käytökseen. Käytös oli ristiriitaista ja vaikeasti ennakoitavaa. Välillä äiti osoitti kiintymystä, mutta seuraavassa hetkessä hän huusikin aggressiivisesti pojalleen.
Poika torjuttiin brutaalisti. Äiti ilmoitti epäröimättä, että toivoi poikansa olevan kuollut. Asiantuntija-arvion mukaan äiti sekä tarrautui poikaansa että torjui hänet.
– Kuinka nelivuotias pystyisi käsittelemään tuollaista kohtelua? Hänen täytyi olla hämmentynyt, pohti yksi psykiatrisen keskuksen työntekijöistä poliisille massamurhan jälkeen.
Vuonna 1983 kirjoitetussa raportissa lukee näin: "Anders on äitinsä miehiin kohdistuvien seksuaalisten pelkojen uhri." Ja "äiti projisoi poikaansa omat primitiiviset, aggressiiviset ja seksuaaliset fantasiansa: kaikki ne ominaisuudet miehissä, joita hän pitää vaarallisina ja aggressiivisina."
1980-luvulla kertynyt aineisto kiinnittää huomion äidin moniin poikia ja miehiä koskeviin ajatuksiin ja fantasioihin, joiden mukaan miehet olivat vaarallisia, eikä heitä voinut ymmärtää.
Dramaattinen päätös
Kun perhettä oli havainnoitu neljän viikon ajan, pidettiin kaikki mahdolliset osapuolet yhteen kokoava laaja kokous, joka tuli dramaattiseen lopputulokseen: "Anders oli heti otettava pois äidiltään."
Psykiatrin mukaan Anders sai jatkuvaa negatiivista huomiota, jota välttääkseen hän vetäytyi ja muuttui passiiviseksi.
1:01
1:00
– Ottaen huomioon pojan ja äidin patologisen suhteen, on elintärkeää yrittää varhaisessa vaiheessa ohjata poika pois vakavasti vääristyneeltä kehityspolulta, kirjoittaa psykiatri.
Kun päätös oli tehty, sitä ei kuitenkaan pantu täytäntöön, koska lastensuojeluviranomaiset pitivät sitä liian ankarana äitiä kohtaan.
Kompromissiksi keksittiin, että Anders on sijaisperheessä viikonloput.
Isä puuttui peliin
Kun Andersin isä sai lasten ja nuorten psykiatriselta keskukselta raportin poikansa tilanteesta, hän aloitti oikeusprosessin saadakseen pojan huoltajuuden kokonaan itselleen. Nyt Andersista ja hänen parhaastaan väittelivät isä, äiti, hoitavat tahot, viranomaiset ja juristit.
Lopulta kaikki poikkeusjärjestelyt pojan parhaaksi raukesivat äidin asianajajan kovasanaiseen kirjeeseen. Viranomaiset keskeyttivät yhtäkkiä kaikki toimenpiteet, jotka tähtäsivät Andersin saamiseen pois äitinsä epävakaasta otteesta.
Pian sen jälkeen oslolainen oikeusistuin antoi päätöksen, ettei Andersin tilanne täytä hädän tunnusmerkkejä.
Psykiatrinen keskus oli kuitenkin edelleen huolissaan pojasta. Keskus pyysi apua lastensuojelusta oikeusistuimen päätöksen jälkeen, jotta poika olisi viety äidiltään voimatoimin. Muutaman viikon kuluttua psykiatrinen keskus sai vastauksensa äidin asianajajalta, jonka mukaan keskus ahdisteli äitiä.
Erinäisiä yrityksiä Andersin pelastamiseksi tehtiin vielä, mutta niistä mikään ei johtanut toivottuun lopputulokseen.
Poika jäi äidilleen
Lopulta poika jäi äidilleen. Sen lisäksi, että äiti oli epävakaa eikä lainkaan sopiva pienen pojan kasvattajaksi, myös eri viranomais- ja hoitotahot sanailivat keskenään. Isä tai tuomioistuin eivät saaneet muutosta tilanteeseen.
1980-luvun Norjassa äidin sana painoi kaikista eniten, siinäkin tapauksessa, että äiti oli todettu epävakaaksi kasvattajaksi, kertoo Norjan TV2 artikkelissaan.
Myöhemmin kun verilöyly tapahtui, syyttelivät viranomaistahot taas toisiaan 1980-luvulla tehdyistä virheistä.