Neljävuotias Kevin Hjalmarsson löydettiin kuolleena ruotsalaisessa Arvikan kunnassa kesällä 1998. Poliisitutkinta kesti vain muutaman kuukauden. Lyhyen tutkinnan aikana poliisi päätyi siihen, että Kevinin paras ystävä Robin Dalén, 5, ja hänen veljensä Christian Karlsson, 7, murhasivat Kevinin. Vasta 20 vuotta myöhemmin veljekset todistettiin syyttömiksi.
Kevinin murhasta epäiltiin vuosien ajan kahta lasta eikä poliisi huomioinut tutkinnassa lainkaan veljesten alibia. Juttu ei edennyt ikinä oikeuteen, koska epäillyt olivat vasta lapsia.
Myöhemmin pojat alkoivat tutkia itse internetistä Kevinin kuoleman yksityiskohtia. Kuitenkin vasta tv-dokumentti The Kevin Case (Fallet Kevin, 2017) puhdisti heidän maineensa.
Tänään ilmestyvä Andreas Slättin kirjoittama kirja Kevinin kuolema – Kuinka Ruotsin tunnetuin oikeusskandaali tuhosi yhden perheen elämän (Atena) kertoo veljesten ja heidän perheensä tuskasta pitkään jatkuneen syyllisyyden varjossa.
Rikosepäily heräsi lähes heti
Neljävuotias Kevin kuoli sunnuntaina 16. elokuuta 1998. Tuolloin poika lähti ensin isovanhempiensa luota pyörällä äitinsä luo ja sieltä ulos leikkimään kavereidensa kanssa.
Myöhemmin samana päivänä Kevin löydettiin kuolleena Arvikan Dottevikin asuinalueelta pienen lammen rannalta.
Tapaus järkytti syvästi koko paikkakuntaa. Erityisen järkyttyneitä olivat Kevinin paras ystävä, 5-vuotias Robin, hänen 7-vuotias veljensä Christian ja koko poikien perhe.
Aluksi poliisi epäili Kevinin hukkuneen. Kuitenkin jo pari päivää myöhemmin poliisi kertoi omaisille, ettei se pidä pojan kuolemaa hukkumisonnettomuutena.
Poliisi uskoi, että Kevin oli kuollut rikoksen uhrina.
Lue myös: Ruotsalaisveljekset vapautuivat 4-vuotiaan murhaepäilyistä 20 vuoden jälkeen
Paljon kuulusteluja
Poliisi tiedotti tapauksesta tiiviisti. Alle viikko tapahtuneen jälkeen poliisi kertoi tiedotustilaisuudessa, että murha-ase oli löytynyt. Epäillystä ei ollut vielä tietoa. Murha-aseesta ja pojan kuolinsyystä poliisi vaikeni täysin.
Poliisin tutkinta kesti kolme kuukautta, jonka aikana he kuulustelivat erityisen paljon ja useasti Kevinin parasta ystävää Robinia ja tämän isoveljeä Christiania.
Poliisi ei kuitenkaan kertonut pojille tai heidän vanhemmilleen, että pieniä poikia epäiltiin Kevinin murhasta. Poikien isä, äiti ja äitipuoli kuvittelivat, että näitä haluttiin kuulla todistajina, koska Robin leikki usein Kevinin kanssa ja oli nähnyt tätä lyhyesti myös surmapäivänä.
Poliisi haki usein poikia mukaansa näyttämään paikkoja Dottevikissä. Vanhemmat pidettiin poissa kuuloetäisyydeltä, kun poikia kuulusteltiin.
Poliisit myös pyysivät vanhempia raportoimaan kaiken, mitä pojat puhuivat Kevinistä ja tämän kuolemasta.
Poliisi keräsi yhteen kaiken saamansa tiedon, mutta perheelle ei kerrottu, mitä siitä pääteltiin. Poikien jutut muuttuivat koko ajan hullummiksi ja hullummiksi kuulustelujen venyessä, eikä kuulusteluille tuntunut tulevan loppua. Isästä tuntui, että hänellä piti säännöllisesti olla jotakin kerrottavaa poliisille puhelimessa, muistaa kaikki, mitä pojat olivat sanoneet tai antaneet ymmärtää.
Psyykkinen vointi romahti
Christianin ja Robinin isä-Weinelle ja äitipuoli-Evalle koko poliisitutkinnan aika oli niin raskasta, että molempien psyykkinen vointi romahti. Ensiksi Eva joutui psykiatriselle osastolle pitkäksi aikaa.
Kuukausi Kevinin kuoleman jälkeen Weine otettiin sairaalaan psykiatriselle osastolle viikoiksi.
Myös pienten Christianin ja Robinin henkinen vointi huononi, mitä pidemmälle poliisitutkinta eteni. Pojat olivat ahdistuneita ja levottomia ja he näkivät painajaisia. Heille järjestettiin tapaamisia lastenpsykologin kanssa ja pojat oppivat luottamaan häneen.
Vasta 20 vuotta myöhemmin veljeksille selvisi, että lastenpsykologi oli tiiviisti mukana poliisitutkinnassa. Sen takia hän myös kyseli pojilta paljon tapahtuneesta.
Poikien äitiä Annikaa poliisi kielsi puhumasta Kevinin kuolemasta lastensa kanssa. Äiti ihmetteli ehdotonta käskyä, mutta noudatti sitä.
Veljeksiä Christian Karlssonia ja Robin Dahlénia epäiltiin vuosikaudet Kevinin murhasta.
Kymmeniä pitkiä kuulusteluja
Poikia kuulusteltiin tutkinnan aikana kymmeniä kertoja ja kuulustelut kestivät usein tuntikausia. Vanhemmille ei koskaan sanottu, että he voisivat pyytää poikien avuksi kuulusteluun asianajajan. Paikalla olivat vain kaksi poliisia ja lastenpsykologi.
– Kuvitelkaa kaikki ajatukset, jotka ehtivät tulla päähän neljän ja puolen tunnin aikana, kun oma seitsenvuotias poika on poliisin kuulusteltavana, ja itse haluaisi vain olla hänen luonaan, pitää sylissä, tietää, miten hän voi. Samalla sitä vanhempana ajattelee kauhuissaan kaikkea, mitä on saattanut tapahtua, mitä on tapahtunut, mitä lapsi on kokenut. Se on tuskallista, poikien äiti Annika kirjoitti päiväkirjaansa lokakuussa 1998.
Tuolloin äiti ei edes vielä voinut aavistaa, että samalla kun hän odotti tunteja poikaansa kuulusteluista, kuulustelija yritti painostaa Christiania myöntämään rikoksen. Tuoreessa kirjassa kerrotaan, miten perheellä oli alibi Kevinin surman ajalle, mutta poliisi ei huomioinut sitä.
Poliisi koki kaikista vääristä kuulustelutekniikoista huolimatta, että näyttöä oli riittävästi.
Esitutkinnanjohtaja Rolf Sandberg lähetti sisäisenä tiedotteena toimintasuunnitelman, jossa hän houkutteli kollegojaan ilmoittamaan sosiaaliviranomaisille, kirkolle ja muille asianomaisille tahoille, että Robin ja Christian olivat syyllisiä murhaan. Kukaan ei muistanut tai välittänyt siitä, että koko Dahlénin perheellä oli sille illalle alibi.
Sokkitieto
14. lokakuuta 1998 lastenpsykologi tuli Annika-äidin kotiin ja kertoi, että hänen poikansa ovat nyt pääepäiltyjä Kevinin murhassa. Se oli täydellinen sokki äidille.
Lastenpsykologi kehotti Annikaa menemään Christianin kanssa lasten- ja nuortenpsykiatriselle vastaanotolle Karlstadiin. Sinne tulisivat myös Robin ja äitipuoli Eva. Klinikalle oli jo järjestetty paikka perheelle.
Annika sulki oven tajuamatta vieläkään kunnolla, mitä oli tapahtunut tai miksi. Hänen poikansa olivat pääepäiltyjä Kevinin murhassa. Sen oli pakko olla jonkinlainen väärinkäsitys, poliisi oli tehnyt virheen ja tarvitsi apua sen korjaamisessa. Annika yritti koota ajatuksensa, mutta ei saanut niihin mitään tolkkua.
Myöhemmin samana päivänä poikien isä Weine kutsuttiin psykiatriselta osastolta käymään poliisilaitoksella. Isä ajatteli sen olevan hyvä merkki, kun poliisi halusi keskustella, koska poliisi ei muutoin paljon puhunut tutkinnasta.
– Sinut on pyydetty tänne, koska meillä on tärkeää kerrottavaa. Poikasi – Christian ja Robin – ovat nyt Kevinin murhatutkinnan pääepäiltyjä.
Sanat tuntuivat vievän maton Weinen alta. Tuntui kuin ilmat olisi lyöty pihalle. Jälkeenpäin hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä hän vastasi, miten hän reagoi tietoon tai kuinka poistui paikalta.
Isä vietiin takaisin psykiatriselle osastolle, missä hän vietti neljä viikkoa vahvasti lääkittynä.
Lue myös: Christiania ja Robinia epäiltiin 4-vuotiaan leikkikaverinsa tappamisesta – kuolleen pojan isä kertoo, miten ystävystyi veljesten kanssa 20 vuotta myöhemmin
Muka tunnustus
Varsinainen poikien tunnustus tapahtui poliisin mukaan 26. lokakuuta 1998. Christiania ja Robinia oli kuulusteltu viikkoja ja 5- ja 7-vuotiaat pojat olivat jo täysin uupuneita.
Christian on aivan murtunut, ja hän pyytää äitiään luokseen monta kertaa kuulustelussa 26. lokakuuta. Kun Annika viimein päästetään hetkeksi kuulusteluhuoneeseen, Christian ei pysty hillitsemään itkuaan. Kuulustelija vain jatkaa ja jatkaa, ja äiti kehottaa vastaamaan naisen kysymyksiin kuin kunnon poika.
Christian on seitsemän vanha, eikä kukaan tue häntä, puolusta häntä tai valvo hänen etujaan kuulusteluhuoneessa. Hän on yksin ilman äitiä eikä hän ole nähnyt isäänsä moneen viikkoon. Hän on aivan yksin, ja vaikka hän sanoo lukemattomia kertoja, ettei hän jaksa enää, painostaa poliisi jatkamaan saadakseen tunnustuksen ja voidakseen lopettaa tutkinnan.
Painostavat kuulustelut
Kuulustelija lupasi Christianille, että hän pääsisi kotiin, kun hän vain ensin kertoisi tapahtumien kulun.
Poliisi pakottaa Christianin sanomaan olemattoman totuuden, eikä kukaan tutkintatiimissä vaikuta pystyvän ottamaan sen vertaa etäisyyttä, että huomaisi, kuinka johdattelevia kysymykset ovat tai että kuulusteltavana on lapsi, joka lopulta suostuu mihin tahansa vain päästäkseen pois tai että poliisiin kohdistuvat paineet ovat saaneet heidät kokonaan unohtamaan vedenpitävän alibin.
Viimeisessä Robinin kuulustelussa toimittiin täysin eri tavalla kuin aiemmin, koska paikalla huoneessa oli vain yksi poliisi, ei kahta. Lastenpsykologi ei ollut paikalla lainkaan.
Tutkinnanjohtaja teki itse kuulustelun ja kirjoitti sen muistiin. Kuulustelua ei videoitu. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tutkinnan aikana toimittiin näin.
Ruotsin ensimmäiset lapsimurhaajat
Poliisi tiedotti Kevinin murhan selviämisestä 2. marraskuuta 1998. Poliisin mukaan kaksi pientä lasta olivat syyllisiä murhaan. Koko maa oli sokissa.
Poikien vanhempien oli mahdotonta käsittää asiaa.
Ensin sosiaaliviranomaiset ottivat pojat huomaansa. Christian ja Robin olivat Ruotsin ensimmäiset lapset, jotka olivat murhanneet toisen lapsen. Näin ainakin sosiaaliviranomaiset uskoivat poliisitutkinnan perusteella.
He aloittivat oman selvityksensä pojista, jonka ajan perhe asui Karlstadin lasten- ja nuortenpsykiatrisella osastolla. Aluksi perhe ei voinut lähteä mihinkään ilman henkilökunnan valvontaa. Jopa poikien vessakäyntejä valvottiin.
Perhe laitettiin säilöön
Pojille tehtiin klinikalla lukuisia psyykkisiä ja fyysisiä testejä. Perhe ei ymmärtänyt, mikä niiden tarkoitus oli.
Vanhemmat eivät myöskään saaneet vastauksia siihen, mikä suunnitelma viranomaisilla oli heidän varalleen ja mitä tulisi tapahtumaan. Vanhemmille määrättiin 11-henkinen tiimi keskustelemaan heidän kanssaan. Vanhempia ohjeistettiin edelleen puhumaan poikiensa kanssa Kevinin kuolemasta ja raportoimaan poikien kertomuksista viranomaisille.
Perhe asui lasten- ja nuorisopsykiatrisella klinikalla suljetuissa oloissa kuukausia.
Weinestä tuntui vuoden 1999 kylmän maaliskuun aikana siltä kuin lasten- ja nuortenpsykiatrinen klinikka olisi vain säilö perheelle. Heidät saatiin pidettyä lukkojen takana. Iänikuisia testejä lukuun ottamatta heillä ei edelleenkään ollut minkäänlaisia rutiineja tai kokonaissuunnitelmaa, jonka laatimiseen he olisivat saaneet osallistua. He vain leijuivat tyhjiössä vailla mitään suuntaa tai päämäärää. He elivät täysin eristyksissä muista omassa pikkumaailmassaan, joka kävi päivä päivältä klaustrofobisemmaksi.
Psykologi syötti tarinaa
Huhtikuussa 1999 Weine-isä ja äitipuoli-Eva muuttivat Christianin ja Robinin kanssa perhekuntoutuskeskuksen asuntoon, jonka yläkerrassa asuivat keskuksen työntekijät. He valvoivat perhettä kaikki päivät.
Äiti-Annika muutti asuntoon lähistölle. Äiti tunsi jäävänsä sivuun poikiensa hoidosta, kokouksista ja keskusteluista.
Yhä vieläkin lastenpsykologi kävi poikien kanssa keskusteluja, joissa heitä painostettiin kertomaan esitutkintaan liittyvistä yksityiskohdista, miten veljekset olivat riidelleet Kevinin kanssa ja sitten surmanneet tämän.
Vanhemmat luottivat lastenpsykologiin eikä heillä ollut aavistustakaan, että poikia altistettiin yhä uudelleen uusille kuulusteluille.
Kunta kielsi kotiinpaluun
Vuosi Kevinin kuoleman jälkeen sosiaaliviranomaiset olivat sitä mieltä, että pojat erotettaisiin toisistaan. Toinen voisi asua äidin luona ja toinen isän ja äitipuolen.
Lastenpsykologi suositteli poikien sijoittamista sijaisperheeseen. Ensisijaisesti sijaisperhettä etsittiin isoveli-Christianille, joka oli sosiaalitoimen mukaan hyvin vaativa lapsi.
Yksi sijaisperhe löytyikin, mutta kun he kuulivat, että Christian oli lapsimurhaaja, he kieltäytyivät ottamasta tätä.
Pojat kävivät koulua, mutta koulussa ja vapaa-ajalla heillä oli aina mukanaan avustaja. Muille oppilaille ei kerrottu Kevinin murhasta eivätkä nämä liioin ihmetelleet, miksi sekä Christianilla että Robinilla oli aikuinen mukana oppitunneilla.
Lopulta pojat saivat uusia kavereitakin ja pystyivät elämään jotenkuten normaalia elämää, kuitenkin valtavan salaisuuden kanssa.
Pojat jäivät lopulta asumaan vanhempiensa kanssa, mutta erillään. Robin asui isän ja äitipuolen luona, Christian äidin luona.
Perhe ei voinut muuttaa takaisin Arvikaan, koska pojat eivät saaneet palata asumaan paikkakunnalle ennen kuin he olisivat täysi-ikäisiä. Vanhemmat olisivat saaneet palata, mutta sosiaaliviranomaiset olivat päättäneet, että pojat eivät saaneet asua Arvikan kunnassa ennen aikuisuutta.
Suuri salaisuus
Perhe piti salaisuuden tiiviisti. Pojat eivät kertoneet Kevinin murhasta kavereilleen, koulutovereilleen eikä myöhemmin teini-ikäisinä edes tyttöystävilleen.
Vanhemmat pelkäsivät työelämään palattuaan, että heidän salaisuutensa paljastuisi.
Poikien äiti Annika löysi kaksi vuotta tapahtuneen jälkeen itselleen uuden sydänystävän, mutta hän kertoi tälle vasta 17 vuotta myöhemmin poikiensa rikosepäilystä.
Aluksi pojat eivät itse käsittäneet, että heitä pidettiin lapsimurhaajina. Robinille asia alkoi aueta 10-vuotiaana. Christian oli alkanut ymmärtää muutamaa vuotta aiemmin, että hänen ja Robinin lapsuus oli erilainen kuin muilla.
Pojat kävivät terapiassa ja yhä terapeutti kysyi samoja asioita.
Robin tiesi, että hänen piti käydä puhumassa Kevinistä ja tämän kuolemasta, mutta hän ei ymmärtänyt, mitä hyötyä siitä oli tarkoitus olla. Eikä hänellä ollut aavistustakaan, kuinka kauan terapia jatkuisi. Jo viisivuotiaana hän oli ymmärtänyt, ettei saanut missään nimessä puhua Kevinistä kellekään perheen ulkopuoliselle, paitsi sosiaaliviranomaisille.
Oikeasti Robin ei muistanut mitään Kevinin kuolinpäivästä. Hän ei muistanut sitäkään, mitä hän oli kertonut poliisille. Hän ei pystynyt kuvittelemaan, että olisi voinut tappaa jonkun.
Pojat kyseenalaistivat tutkinnan
13-vuotiaana Robin alkoi kerätä Kevinin tapaukseen liittyviä muistiinpanoja. Robin kaivoi tietoja, uutisia, teki muistiinpanoja ja pohti asiaa. Veljekset eivät olleet koskaan edes nähneet tapauksen esitutkintaa, koska poliisi oli julistanut sen salaiseksi.
Silti Robinilla oli vahva tunne omasta ja veljensä syyttömyydestä, vaikka poliisi olikin päättänyt, että hän ja Christian olivat murhanneet Kevinin.
Välillä Robin ajautui epätoivoon. Vuonna 2008 hän harkitsi vakavasti itsemurhaa. Hänestä tuntui, että kukaan ei puolustanut häntä.
Robin koki epätoivoiseksi oman taistelunsa syyttömyytensä puolesta, kun koko maailma ympärillä piti häntä ja Christiania syyllisinä.
Christian alkoi kyseenalaistaa Kevinin tapauksen tutkinnan vasta myöhemmin, 23-vuotiaana.
Poliisi teki valtavia virheitä
Totuus tapauksesta selvisi vasta vuonna 2017. Tutkiva toimittaja Dan Josefsson oli aiemmin tutkinut erästä oikeusskandaalia ja osoittanut, että murhasta tuomittu Sture Bergwall oli syytön. Kevinin tapauksessa oli yhtäläisyyksiä tuohon juttuun.
Kummassakin tutkinnassa oli käytetty samaa muistitutkijaa.
Josefsson alkoi paneutua asiaan vuonna 2015 ja Ruotsin televisio kiinnostui tekeillä olevasta dokumentista. Josefsson sai yhteyden Robiniin, Christianiin ja heidän vanhempiinsa. Hän tutki Kevinin kuolintapausta perusteellisesti lähes kaksi vuotta. Tuloksena oli kolmiosainen dokumenttisarja.
Lue myös: Ruotsin rikoshistorian emämoka? Murhista syyttömänä tuomittu vapautumassa
Dokumentti The Kevin Case esitettiin Ruotsissa toukokuussa 2017. Siinä tuotiin esiin poliisin painostavat ja johdattelevat kuulustelut ja se, miten poliisi sivuutti poikien alibin. Pojat olivat olleet kalastusreissulla toisen perheen mukana, kun Kevin kuoli.
Poikien vanhemmissa heräsi dokumentin jälkeen valtava helpotus, mutta myös syyllisyys. Etenkin Weine-isä oli vihainen siitä, miten kyseenalaistamatta hän oli suhtautunut poliisien tutkimuksiin.
Poliisi oli tehnyt suurimman virheen. Oli vaikea tajuta, kuinka huonosti tapaus oli hoidettu. Heillä ei ollut ollut minkäänlaisia todisteita. Olihan Weine ymmärtänyt sen jo silloin aikanaan, mutta että poliisilla oli DNA:ta, joka todisti, että pojat eivät olleet syyllisiä.
Sitten oli vielä niin sanottu tunnustus, ainoa asia, jonka perusteella pojat julistettiin syyllisiksi lapsenmurhaan – sellaista ei ollut! Mitään tunnustusta ei yksinkertaisesti ollut. Poliiseilla oli ollut niin hirveä tarve ratkaista Kevinin murha tiedotusvälineiden ja yleisön vaatiessa nopeaa ratkaisua, että he olivat kertoneet Robinille ja Christianille, kuinka Kevin oli kuollut. Sen jälkeen he olivat esittäneet johdattelevia kysymyksiä ja saaneet pojat kertomaan asioita, jotka sopivat yhteen kerrotun kanssa.
Epäillyn DNA oli löytynyt murha-aseesta, mutta se ei sopinut Christianin tai Robinin DNA:han. Silti poliisi vaikeni siitäkin.
Erityisen heikko todistusaineisto
Dokumentin myötä poikien syyttömyys tuli esiin. Veljeksistä tuntui, että heille alkoi uusi elämä, elämä ilman salaisuuksia.
Maaliskuussa 2018 syyttäjä oli käynyt läpi kaiken arkistoidun todistusaineiston ja kuulustelupöytäkirjat. Tarkoitus oli selvittää, poistetaanko Christian ja Robin nyt todella epäiltyjen listalta.
Syyttäjän mukaan poikia ei ollut syytä epäillä murhasta. Syyttäjä katsoi, että tutkinnasta oli puuttunut tekninen todistusaineisto ja poikien kuulustelut olivat olleet aivan liian pitkiä ja niitä oli ollut liikaa. Syyttäjän mukaan oli myös syytä epäillä, liittyikö koko tapaukseen edes rikosta.
Lehdistötilaisuudessa syyttäjä totesi, että poikia vastaan kerätty todistusaineisto oli erityisen heikko.
Viimein, 20 vuoden jälkeen, Christian ja Robin olivat vapaita ja heidän maineensa oli puhdistettu.
– Toivon, ettei kenenkään muun tarvitse kokea tällaista matkaa. Kenenkään ei tarvitse kokea samanlaista henkistä kidutusta, Christian sanoo kirjassa.
– Vuosien aikana olemme katuneet eniten sitä, etteivät pojat ole kokeneet normaalia lapsuutta ja nuoruutta. On vaikea myöntää sitä, mutta emme halunneet heidän paljastuvan. Se oli ohjenuoranamme. Poikiemme suojeleminen, Weine-isä toteaa.
Poliisin tutkinnanjohtaja tai lastenpsykologi eivät ole tähän päiväänkään mennessä pyytänyt anteeksi pojilta ja heidän vanhemmiltaan.
Kursiivilla kirjoitetut kohdat ovat lainauksia kirjasta Kevinin kuolema.