Vilja Eerika kuoli Suomen rikoshistorian iljettävimmän murhan uhrina – uutuuskirja piirtää synkän kuvan tytön lapsuudesta: "Eerikan elämä oli vaikea alusta lähtien"

VILJAEERIKA_STILL_3

Luetuimmat

    Näytä lisää
    Julkaistu

    Tiia Palmén

    tiia.palmen(at)mtv.fi

    Vilja Eerika tuli tunnetuksi koko Suomelle toukokuussa 2012, kun hän kuoli isänsä Touko Tarkin ja äitipuolensa Sirpa Laamasen murhaamana kotonaan äitienpäivänä. Kuolema oli karmea, mutta tietojen karttuessa selvisi, että Eerikan 8 vuotta kestäneeseen elämään mahtui paljon kurjuutta jo ennen kuolemaa.

    Tytöstä oli tehty lukuisia lastensuojeluilmoituksia siitä lähtien, kun hän oli vasta puolitoistavuotias.

    Tänään julkaistu Vera Miettisen kirjoittama kirja Eerika (Deadline Kustannus Oy) piirtää synkän kuvan tytön lapsuudesta.

    Eerikan elämä oli hänen syntymästään lähtien haitallinen hänen kehitykselleen. Eerikaan kohdistuvasta fyysisestä väkivallasta ei ole ensimmäisiltä vuosilta viitteitä, mutta hän eli silti pienestä pitäen päihteidenkäytön ja väkivallan ilmapiirissä.

    Vuoden 2003 lopulla ja vuonna 2004 poliisi kävi lukuisia kertoja äidin osoitteessa kotihälytystehtävissä. Eerikan isän ja äidin riidat olivat menneet niin pahaksi, että isälle määrättiin lopulta lähestymiskielto. Poliisi kävi äidin osoitteessa senkin jälkeen, kun äiti ja Eerika asuivat kahden.

    Eerika eli päihderiippuvaisten ja mielenterveysongelmaisten sekä -häiriöisten vanhempiensa kanssa, väkivallan ja kaltoinkohtelun keskellä.

    – Eerikan elämä oli vaikea alusta lähtien, kirjan kirjoittanut Vera Miettinen kertoo.

    Lastensuojelun asiakkaaksi vasta taaperoikäisenä

    Eerika syntyi vuonna 2004.

    Eerikasta oli tullut lastensuojelun asiakas puolitoistavuotiaana, ja jo tuolloin Eerika asui äitinsä Maaritin kanssa Itä-Helsingin Mellunmäessä. Isä Touko Tarkki oli muuttanut pois, kun Eerika oli ollut neljän kuukauden ikäinen.

    Eerikan äidin toinen lapsi, Eerikan isoveli Marko, huostaanotettiin kesällä 2005. Sosiaalitoimessa oli ollut oikeastaan aina huolta äidin päihde- ja mielenterveysongelmista sekä häneen kohdistuvasta väkivallasta. Vuoden 2003 lopulla ja vuonna 2004 poliisi kävi lukuisia kertoja lapsen äidin osoitteessa kotihälytystehtävissä. Äiti ja Eerika sijoitettiin avohuollon tukitoimena kokoperhehoitoon syksystä 2005 kevättalveen 2006.

    Keväällä 2007 äiti ja Eerika olivat päihdehuollon perhekuntoutuksessa, ja Eerika siirrettiin päiväkotiin kokopäiväryhmään elokuussa 2007.

    Eerika kävi kuitenkin vain harvoin päiväkodissa ja sieltä oltiinkin toistuvasti yhteydessä äitiin poissaolojen vuoksi.

    Kirjan mukaan Eerika oli ryhmässä mieluiten aikuisten luona tai heidän sylissään. Hän oli vain vähän kontaktissa muihin lapsiin eikä hän saanut ystäviä. Päiväkoti yritti sopia äidin kanssa hoito- ja kasvatuskeskusteluja, mutta vuoden aikana ne eivät toteutuneet kertaakaan, koska äiti ei tullut paikalle.

    Huoltajuus siirtyi isälle

    Äidin päihteidenkäytöstä tehtiin toinen lastensuojeluilmoitus, kun Eerika oli vielä alle 5-vuotias. Kolmas ilmoitus tuli jo puolen vuoden päästä.

    Kirjassa kerrotaan, että syyskuussa 2009 lastensuojelu sai kolmannen ilmoituksen, jonka mukaan Eerikan äiti on sairaalassa ja tyttö on isoäidillään hoidossa. Tuolloin äidinäidin miesystävä oli tukistanut Eerikaa.

    Kului vain viikko, ja tuli seuraava lastensuojeluilmoitus. Ilmoittaja oli huolissaan äidin luona vallitsevista olosuhteista ja äidin kasvatusmenetelmistä.

    Eerika asui äitinsä luona kuusi ensimmäistä elinvuottaan, jonka jälkeen huoltajuus siirtyi isälle kesäkuussa 2010. Syynä oli äidin silloinen elämäntilanne. Äiti uskoi tuolloin, että se olisi tyttären parhaaksi. Kirjan mukaan hän katui kuitenkin syvästi sitä, että suostui antamaan isälle lapsen yksinhuoltajuuden.

    Äitipuoli valehteli kaikille

    Olot isän ja äitipuolen luona eivät olleet sen paremmat kuin äidinkään kotona.

    Isä ja äitipuoli asuivat Helsingin Puotilassa 30-neliöisessä yksiössä, joka oli täynnä tavaraa. Äitipuoli esitti tuolloin kaikille olevansa ranskalaismarokkolainen Nadia Berough.

    Vuosien aikana hän valehteli lastensuojeluviranomaisille ja sosiaalityöntekijöille, kuten myös miehelleen Toukolle, olevansa raskaana ja odottavansa nelosia. Hän väitti myös, että hän on lääkäri ja hänen kaksi poikaansa olivat kummatkin tehneet itsemurhan.

    Puheet nelosraskaudesta sekoittivat myös Eerikaa, koska hän odotti yli kahden vuoden ajan vauvoja syntyviksi.

    Tapasi myös isovanhempiaan

    Isänsä luona asuessaan Eerika tapasi välillä myös isoäitiään, eli isänsä äitiä, josta käytetään kirjassa nimeä Teija. Nainen työskenteli toisella paikkakunnalla lastensuojelun sosiaalityöntekijänä.

    Kun Teija sitten näki Eerikan, he aina touhusivat paljon yhdessä. Eerika tykkäsi askarrella langasta kaikenlaista ja leikkiä nukeilla sekä leikkieläimillä. Eerika tykkäsi näytellä itsekin koiraa tai kissaa. Eerika oli kertonut mummilleen, että hän haluaisi kissan, mutta äiti ei ollut suostunut sellaista hankkimaan. Eerikalla oli kyllä oma koira nimeltään Uke, ja sitä Eerika rakasti.

    Eerikan isoisä oli ammatiltaan musiikkiterapeutti, ja hän oli tehnyt itsekin musiikkia. Levyt eivät olleet menestys, mutta tulipahan tehtyä. Aarre oli ainakin omasta mielestään hyvä isä, ja hän halusi tukea poikaansa elämän jokaisessa käänteessä.

    Kun Touko käytti alkoholia, isä vei hänet väkisin vieroitukseen. Myös Eerika oli hänelle tärkeä. Aarre oli ollut usein huolissaan siitä, miten Maarit ja Touko pärjäävät vanhempina. 

    Isoisä oli epäileväinen myös poikansa Toukon uuden naisystävän Nadian suhteen. Nainen ei vaikuttanut isoisästä lainkaan luotettavalta. Isä yritti puhua Toukolle järkeä, siinä kuitenkaan onnistumatta.

    Äiti petti lupauksia

    Isänsä luona asuessaan Eerika tapasi äitiään joka toinen viikko ensin äitinsä luona ja myöhemmin valvotusti. Eerika odotti aina tapaamisia ja oli onnellinen nähdessään äitinsä. Äidin luona asui myös Eerikalle rakas Uke-koira.

    Vuosien aikana Eerika joutui myös pettymään äitiinsä useasti, kun hän ei saapunutkaan sovittuihin tapaamisiin. Lapsi tiesi, että juominen oli syynä siihen, että äiti ei pitänyt lupauksiaan.

    Äidillä oli myös vanhempi lapsi, Marko, joka oli otettu huostaan lastenkotiin jo aiemmin. Eerika piti isoveljestään ja näki häntä silloin tällöin äidin luona. Eerikalla ja Markolla oli ikäeroa pari vuotta.

    Lähes aina Eerika itki, kun hänen täytyi lähteä äitinsä luota takaisin isän kotiin.

    Mielikuvissaan lapsi pakeni usein prinsessamaailmaan.

    Hän laittoi silmänsä kiinni ja kuvitteli olevansa yhä prinsessamaailmassa. Siellä ei ollut huolia eikä riiteleviä aikuisia. Prinsessamaailmassa oli vaaleanpunainen, valtava linna, jota ympyröi kaunis satumainen puutarha.

    Eerika käveli pehmeää nurmikkoa pitkin kohti linnan ovea, aukaisi sen ja astui sisään. Linna hohti kirkkaasti valkoisenaan. Eerika puristi silmiään entistä tiukemmin kiinni, jotta hän ei olisi vielä joutunut takaisin todellisuuteen. Kyyneleet vierivät pitkin poskia. Linna katosi takaisin mielikuvitusmaailmaan. Miksi isi ja äiti aina riitelivät?

    Äidin mukaan Eerikan käytös muuttui isän luona

    Isänsä luona asuessaan Eerika alkoi kuitenkin käymään päiväkodissa useammin ja hän pärjäsi siellä hyvin. Ystäviäkin tuli.

    Äidin huolet lapsesta kasvoivat kuitenkin jatkuvasti. Jo elokuussa 2010 äiti ilmaisi ensimmäisen huolensa lastensuojeluun. Äidin mukaan Nadia käytti vahvoja lääkkeitä ja hän oli huolissaan, mitä tytölle tehdään isän luona. Äidin mukaan Eerikan käytöskin muuttui isän luona.

    Lastensuojelu teki vierailukäyntejä Touko Tarkin luo ja he yrittivät myös saada selvyyttä Nadia Beroughin valheista, mutta todisteita ei saatu.

    Jo syyskuussa 2010 lastensuojelussa Eerikan silloinen vastuusosiaalityöntekijä sai selville, että Nadia Berough oli oikeasti Sirpa Laamanen ja koko monikkoraskaus oli valetta. Nainen ei myöskään ollut lääkäri.

    Äitipuolen valehtelu oli ennenkuulumatonta, mutta se ei ollut peruste sijoittaa Eerikaa muualle asumaan.

    Sosiaalityöntekijöille Eerika kertoi, ettei hän luottanut yhteenkään aikuiseen.

    ”Onko sinulla elämässäsi joku aikuinen, kehen voisit luottaa?” Eerika näytti hetken mietteliäältä. ”No ei oikeastaan.” ”Etkö luota edes isääsi?” Eerika mietti taas hetken, mutta näytti edelleen surulliselta. Sitten tyttö pudisti päätään nopeasti. Ele oli niin pieni, että se oli juuri ja juuri nähtävissä.

    Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

    Äitipuoli keksi valheita Eerikan käytöksestä

    Syksyllä 2010 myös Touko Tarkin naapurit alkoivat huolestua Eerikasta. Ajan kuluessa huolet vain voimistuivat.

    Naapurit epäilivät Eerikan isän käyttävän huumeita, koska hän oli niin usein tokkurainen. Siitäkin liikkui huhuja, että äitipuoli söi morfiinijohdannaisia lääkkeitä väitetyn aivokasvaimen takia.

    Tuohon aikaan isä oli usein iltaisin töissä, ja Nadia hoiti Eerikaa. Kirjan mukaan äitipuoli oli kuin myrskyn merkki, kun Touko saapui iltaisin töistä kotiin.

    Eerika näytti itkuiselta. ”Vilja on ollut tänään ihan mahdoton. Se heitti tahallaan lautasen lattialle niin, että se meni rikki. Sitten Vilja leikkeli vaatteitaan. Katso nyt”, Nadia sanoi tuohtuneena ja osoitti vaatekasaa paloitelluista housuista ja paidoista. ”Onpa outoa…”, Touko ehti sanoa ennen kuin Nadia taas jatkoi. ”Sitten Vilja taas temppuili syömisen kanssa, ja jouduin pakottamaan pennun syömään. Sulla ei ole mitään otetta Viljan kasvatukseen, senkin vätys!”

    Vasta myöhemmin selvisi, että äitipuoli oli valehdellut isälle kaikista Eerikan oireista ja käytöshäiriöistä, mitään sellaista ei oikeasti ollut.

    Lapsen itku kuului naapuriin asti

    Keväällä 2011 naapurit alkoivat nähdä enemmän merkkejä Eerikan huonosta kohtelusta.

    Alakerran naapurille kuului, kun äitipuoli haukkui tyttöä usein lihavaksi. Kirjan mukaan välillä kuulosti siltä, että tytölle syötettiin väkisin epämieluisaa ruokaa, koska hän kakoi ja yökkäili.

    Myös lapsen voimakas itku kuului usein naapuriin. Asunnosta kuului tömähtelyä, ja naapurit epäilivät, että lasta pahoinpidellään myös fyysisesti.

    Kesällä 2011 naapurit näkivät Eerikan usein pihalla leikkimässä yksin.

    Elokuussa naapurit myös kuulivat yhä useammin Nadian haukkuvan kovaan ääneen Eerikaa läskiksi.

    Eerika istui keittiön pöydän päädyssä ja katsoi lautastaan lohduttomasti itkien. Oli aamu, eikä hän ollut taaskaan päässyt lähtemään kouluun ajoissa. ”Syö saatana. Olet jo myöhässä koulussa”, Nadia sanoi hampaiden välistä sihisten. Eerika itki, mutta se raivostutti Nadiaa entisestään.

    Touko seisoi heidän edessään ja videokamera kuvasi Eerikaa ja puurolautasta. ”Tee nyt niin kuin Nadia sanoo”, Touko sanoi kovalla äänellä. Eerika katsoi kyynelsilmin isäänsä. Hän ei ollut aiemmin huutanut kuin ehkä pari kertaa.

    Nadia nappasi lusikan käteensä ja työnsi sen Eerikan kasvojen eteen. ”No niin, suu auki!” Eerika itki ja yritti pitää suutansa kiinni, mutta Nadia huusi lisää. ”Tässä videossa nyt sitten näkee mummikin, että et sinä kyllä kotona syö nätisti." 

    Syksyn 2011 aikana lastensuojeluun tehtiin neljä ilmoitusta Eerikasta. Kolme niistä koski Nadiaa. Ilmoituksissa epäiltiin, ettei hän kykene hoitamaan Eerikaa.

    Mustelmia ihmeteltiin

    Eerika aloitti koulun Mellunmäen ala-asteella elokuussa 2011. Terveydenhoitaja havaitsi heti alkusyksystä lapsen poskessa valtavan mustelman, mutta sitä selitettiin jalkapalloharrastuksella.

    Mustelmia ihmeteltiin koulussa useasti tämän jälkeenkin.

    Koulussa puututtiin myös siihen, että Eerika tuli kouluun usein myöhässä ja hän joutui ekaluokkalaisena kävelemään yksin monen kilometrin koulumatkan.

    Isän mukaan kävely oli Eerikalle rangaistus, koska hänen aamutoimensa kestivät niin kauan.

    Kuraattorikin puuttui tilanteeseen ja tapasi myös Eerikan isää, mutta asiat eivät muuttuneet.

    Lasta juoksutettiin tuntikausia pihalla

    Syksyllä 2011 perheen naapurit joutuivat jälleen todistamaan vastenmielistä näkyä, joka jatkui kuukausia. Eerikaa juoksutettiin kerrostalon pihalla lähes joka toinen päivä ja välillä jopa päivittäin. Pahimmillaan hänen piti juosta yli kaksi tuntia.

    Kirjan mukaan naapurit yrittivät saada kontaktia tyttöön, mutta tämä ei pysähtynyt eikä puhunut.

    Välillä Eerika kysyi isältään tai äitipuoleltaan, saisiko hän jo tulla sisälle ja lopettaa juoksemisen, mutta läheskään aina lupaa ei tullut.

    Samoihin aikoihin syyskuussa 2011 äiti huomasi tapaamisessa, että Eerikan päässä oli kaljuja kohtia. Hiuksia oli keikattu niin, että vain päällä oleva tukka oli pitkä. Äiti päätti ottaa kuvia lapsensa päästä.

    ”Äiti, ei saa kuvata. Kuvaaminen on kielletty”, Eerika sanoi ja itki. Maarit oli itkuinen. ”Onko joku leikannut hiuksiasi?” Eerika pudisti päätään ja alkoi nyyhkyttämään lohduttomasti. ”Äiti, näistä asioista ei saa puhua”, Eerika sanoi. Kyyneleet vierivät nopeasti tytön poskille.

    Äiti yritti kertoa huolestaan sosiaalityöntekijöille, jotta nämä puuttuisivat asiaan.

    Koulustakin kyseltiin isältä siitä, miksi tytöllä oli niin usein mustelmia ja miksi häneltä oli lähtenyt hiuksia. Touko selitti hiustenlähtöä painon putoamisella ja mustelmia harrastuksilla. Isän mukaan Eerika myös itse aiheutti mustelmia raapimalla ja nipistelemällä itseään.

    Huoli kasvoi myös henkilökunnalla tapaamispaikassa, jossa Eerika kävi näkemässä äitiään. Hiustenlähtö ja mustelmat olivat jo aiheuttaneet huolta, mutta lisäksi Eerikalla oli usein yllään epäsiistit ja epäsopivat vaatteet.

    Koulun terveydenhoitajakin puuttui asiaan, mutta selvyyttä ei tullut.

    Juoksuttaminen oli rangaistus

    Äitipuoli ja isä jatkoivat Eerikan pakkosyöttämistä syksyn 2011. Kirjan mukaan välillä tyttö oksensi ja itki, ja äitipuoli pakotti Eerikaa syömään jopa oman oksennuksensa. Isä kuvasi vieressä tapahtumia videolle.

    Myös pihalla juoksuttamiset pahenivat syksyn mittaan. Lokakuussa Eerika juoksi jo useamman kerran päivässä.

    Eerika oli nähty juoksemassa pihalla nyt jo varmasti kolmen viikon ajan joka päivä kolme kertaa kahden tunnin ajan. Sitä ennen tyttö oli juossut myös, mutta lyhyempiä aikoja. Huuto kuului taas, mutta huutaja ei ollut Eerika, vaan ääni tuli naapuritalosta.

    Naapuri ei nähnyt huutajaa, mutta hän arveli, että ääni kuului Eerikan äitipuolelle. ”Sinä et saa tulla vielä sisälle! Juokse, juokse!” Eerika nyyhkytti entistä enemmän.

    Kirjassa kerrotaan, että lastensuojeluviranomaiset kysyivät Eerikan juoksemisesta isältä lokakuun lopussa. Touko kertoi, että juokseminen on Eerikalle rangaistus siitä, että hän valehtelee, rikkoo koruja ja leikkaa vaatteita. 

    Eerika oli myös tapaamisessa läsnä, mutta hän ei sanonut mitään.

    Koulusta henkilökunta ilmoitti huolistaan lastensuojeluun marraskuussa 2011.

    Tapaamiset Eerikan kanssa olivat osoittaneet sen, että asiat eivät olleet tytön elämässä hyvin. Tapaamisten lisäksi viitteitä ongelmista tuli arjessa. Aamuiset myöhästymiset olivat vain lisääntyneet viime aikoina, ja se oli iso merkki siitä, että jotain ongelmia kotona oli.

    Viranomaisten yhteistyö ei toiminut

    Eerikasta tehtiin lukuisia lastensuojeluilmoituksia ja monella oli valtava huoli lapsesta, mutta tyttöä ei pystytty auttamaan ajoissa.

    Hän kuoli julmalla tavalla toukokuussa 2012 isänsä ja äitipuolensa murhaamana.

    Tänään julkaistussa kirjassa todetaan, että viranomaisten yhteistyö oli puutteellista, mutta Eerikan kuoleman jälkeen tilanne on parantunut. 

    Oikeusministeriön selvityksen mukaan Eerikan kuolemaan johti moni syy. Yksi niistä oli lastensuojelun kiireellinen ja nopea sijoitus, jota ei edeltänyt kunnollinen taustaselvitys. Myös viranomaisten yhteistyö oli ollut puutteellista. Yhteistyön puuttuminen johti siihen, että lapseen kohdistuneita väkivallan merkkejä ei tunnistettu.

    Kun Eerika meni esimerkiksi koululääkärin vastaanotolle mustelma poskessa, lääkäri ei omien sanojensa mukaan tiennyt tytön juoksuttamisesta, sijoitusjaksosta perhekotiin eikä edes koulun tekemistä lastensuojeluilmoituksista. Oikeusministeriö totesi myös selvityksessään, että perheen tukemisen ajatus, vanhempien oikeuksien kunnioittaminen ja perheen yksityisyyden suoja ylittivät päätöksentekotilanteessa Eerikan edun.

    Selvityksessä myös todettiin, että Eerikan oma kokemus välittyi lähinnä aikuisten kertoman perusteella, eikä Eerikan kuulemista toteutettu asianmukaisesti ja tarpeeksi monipuolisesti.

    Kursiivilla olevat tekstit ovat otteita tänään julkaistusta Eerika-kirjasta.

    Lue lisää aiheesta:
    Henkirikokset Oikeudenkäynnit Vankeustuomio Lastensuojelu Rikos

     

    Lue myös:

      Uusimmat

      •