Äiti yritti heittää lapselleen leipäpaketteja piikkilangan yli, mutta aina joku terveempi ja nopeampi nappasi ne – 15-vuotias Vilho kuoli nälkään Hennalan vankileirillä

Vilho Ilmari Salminen syntyi Lahdessa. Hennalan vankileirille joutuessaan hän oli 15-vuotias. Hänen äitinsä yritti heittää hänelle ruokapaketteja leirin piikkilanka-aidan yli, mutta paketit sai aina joku terveempi ja nopeampi. Vilho Salminen kuoli nälkään.

Vilho Salmisen tarina on yksi lukuisista vankien kohtaloista Hennalan leirillä vuosina 1918 ja 1919. Surulliset kohtalot on koottu nyt yhteen Marjo Liukkosen tänään ilmestyvässä kirjassa Teloitusjonossa (Atena, 2019).

Hennalan vankileirille Lahteen päätyi noin 13 000 punakaartilaista Suomen sisällissodan päätyttyä toukokuussa 1918. Vankileiri tyhjennettiin viimeisistä vangeista vuoden 1919 loppuun mennessä.

Puolikas silli ja pala leipää päivässä

Olosuhteet vankileirillä oli vailla ihmisarvoa ja vankien saama ravinto oli erittäin niukkaa. Kirjassa kerrotaan, että vankien päivässä saama ruoka-annos oli tyypillisesti nyrkin kokoinen leivänpala ja puolikas silli.

Osa vangeista sai suurempia ruoka-annoksia sillä edellytyksellä, että he tekivät töitä vangitsijoilleen.

Nälkä pakotti vangit etsimään ympäristöstä kaiken syötäväksi kelpaavan. Vangit söivät matoja, sammakoita, ruohoa, lehtiä ja vankilanjohtajan koirankin.

Kirjan mukaan vankileirillä kuoli vankeja nälkään päivittäin. Koska kaikkien leirillä kuolleiden vankikortteihin ei oltu kirjattu kuolinsyytä, tarkkoja lukuja nälkään kuolleiden määrästä ei ole saatavilla.

Ruokapaketti pelasti hengen – tai vei sen

Heinäkuun alusta 1918 lähtien vangit saivat ottaa vastaan paketteja, joiden paino oli rajattu enintään viiteen kiloon. Monet äidit lähettivät leirillä olleille pojilleen ruokapaketteja. Useille vangeille paketit olivat viime hetken pelastus uhkaavalta nälkäkuolemalta.

Monilta viiden kilon ruokapaketti vei hengen, sillä nälkiintynyt elimistö ei enää kestänyt vankkoja ruokamääriä. Saattoi myös käydä, että paketti tuli liian myöhään, eikä nälkiintynyt enää ruokaa kaivannut.

Vankileirillä oli myös yleistä, että toisten ruokatarvikkeita varastettiin ja niistä tapeltiin.

Surkeat olot eivät rajoittuneet pelkästään niukkaan ravintoon. Kirjan mukaan noin 42 neliömetrin kokoisessa sellissä saattoi nukkua betonilattialla 64 miestä.

Vangit joutuivat olemaan erittäin epähygienisissa olosuhteissa. Sekä sellit että vankien vaatteet olivat syöpäläisten ja ulosteiden peittämiä.

Nuorimmat vangit muutaman kuukauden ikäisiä vauvoja

Vankileirillä ei ollut pelkästään punakaartilaisia. Vankien joukossa oli runsaasti eri-ikäisiä siviilejä, joista nuorimmat olivat vain muutaman kuukauden ikäisiä vauvoja. Lapsia ehti kuolla leirin kammottavissa olosuhteissa kylmään, nälkiintymiseen ja sairauksiin.

Liukkonen on tutkinut Hennalan leirin olosuhteita ja nais- ja lapsivankien kohtaloita aiemminkin. Hän kokee Hennalan vankileirin olosuhteiden esille nostamisen tärkeäksi siksi, että aiheesta ei aiemmin ole kerrottu kaikkea.

– Koska voittajat kirjoittavat historian, olemme saaneet 270 kirjaa valkoisen armeijan komentajan Carl Gustaf Mannerheimin elämästä. Hennalan vankileirin miesten tarina sen sijaan on jäänyt kertomatta. Kirjoitin tämän kirjan, koska ajattelen, että hävinneidenkin kohtalo on kertomisen arvoinen, Liukkonen kertoo kirjassa.

"Muistomerkki siitä, mitä seuraa vihapuheista"

Liukkosen mukaan vankileirillä kuolleiden miesten tarinat ovat ajankohtaisia siksi, että Hennalan viimeisten vankien lähdöstä tulee vuoden 2019 lopussa kuluneeksi tasan sata vuotta.

Sata vuotta sitten sattuneita hirveyksiä ei ole syytä unohtaa.

– Itse katselen Hennalaa muistomerkkinä siitä, mitä seuraa vihapuheista, jotka kohdistuvat ihmisiin vailla valtaa, Liukkonen kirjoittaa kirjan lopussa.