Aivokasvaimen poisto muutti Suvi Larun aviomiehen persoonallisuuden kokonaan. Vaikka tilanne vaikutti toivottomalta, pari rakastui lopulta uudelleen.
Aluksi yhteys oli vahva – kuin saduista. Mutta saduissa kenellekään ei tule syöpää.
Aivokasvaimen poisto muutti Suvi Larun aviomiehen persoonallisuuden täysin. Ohimolohkon vaurioiden myötä tuttu Jukka Pekka katosi, ja tilalle tuli täysin vieraalla tavalla käyttäytyvä mies. Parin välillä ollut vahva side murtui.
Larun ja kirjailija Johanna Elomaan teos Lupasin sinulle rakastaa (WSOY) ilmestyi tammikuussa 2024. Katso Suvin haastattelu yllä olevalta videolta!
Lue myös: Niinan syöpä leikataan Saksassa, kun HUS kieltäytyi kahdesti: "Kumpi parantaa elämänlaatuani, mahdollisuus parantua vai hoidot, joiden jälkeen kuolen?"
Jukan persoona muuttui täysin
Laru tapasi Jukka Pekan 2002. Ilmassa oli taikaa.
– Hän oli äärettömän valovoimainen. Hän oli tunteellisin mies, jota olin siinä kohtaa elämässäni koskaan tavannut. Se meitä tavallaan veti yhteen, Laru kertoi Huomenta Suomen haastattelussa.
Kaikki kuitenkin muuttui vuonna 2012. Tuolloin Jukka Pekan aivoista löytyi kananmunan kokoinen kasvain. Tilanne oli hyvin vakava, ja mies olisi voinut kuolla.
Tavallaan osa hänestä kuolikin kasvaimen poistoon.
"Mä kaipaan Jukka Pekkaa. Mä kaipaan jotain, häntä, ihmistä, joka rakastaa mua kuten hän."
Suvin päiväkirjamerkintä teoksesta Lupasin sinulle rakastaa
Kahden leikkauksen jälkeen Jukan persoona muuttui täysin. Aiemmin tunteellinen mies kääntyi kuin peilikuvaksi itsestään. Leikkausten jälkeen hänellä ei ollut avioliitostaan tunnemuistoja. Arki oli mustavalkoista, mutta tilanne vaikutti vain Larun ja Jukan väleihin.
– Se oli isoin juttu minulle psykologina ja pariterapeuttina. Ymmärsin, että minulla on kumppani, jonka valitsin lapseni isäksi, mutta joka onkin [nyt] aivan toinen, Laru kuvailee.
– Kirjassa haluan tuoda näkyväksi, että hän muuttui. Sairaus oli sellaisella alueella, joka vaikutti tunnemaailmaan. Se näkyi meidän parisuhteemme vuorovaikutuksessa, arjen asioissa.
Lue myös: Petri Lampinen sai muistisairausdiagnoosin 52-vuotissyntymäpäivänään – "Öisin itkin ja mietin, että tässäkö elämäni oli"
Miestä ei voinut koskettaa tai syleillä yllättäen
Leikkausten jälkeen arki kuormitti Jukkaa, ja hän uupui esimerkiksi aistiärsykkeistä voimakkaasti. Miestä ei voinut koskettaa tai syleillä spontaanisti, sillä hän meni siitä pois tolaltaan. Myös Jukan oma-aloitteiset hellyydenosoitukset katosivat.
Laru koki menettäneensä kumppaninsa, joka kuitenkin esimerkiksi työpaikalla toimi kuten entinen itsensä. Kotona Jukka enää ollut samalla tavalla läsnä, eikä Laru itse tullut kuulluksi. Jukka katsoi kohti, mutta samalla ohi.
– Jukan oli vaikea ymmärtää tunnemaailmaa kanssani. Se oli aluksi hänelle mahdotonta, Laru sanoo.
Nyt Laru ajattelee, että Jukka Pekka kuoli leikkauksissa. Sen jälkeen hän oli Jukka – toisenlainen, uusi.
– Oli selkeästi kaksi eri ihmistä, kaksi eri miestä, joiden kanssa sain 20 vuotta elää ja olla.
Lue myös: Tiedätkö, mistä päänsärkysi johtuu? Lääkäri listaa yleisimmät syyt: "Särkylääke ei vie itse pohjasyytä"
Jukka ei muistanut aiempaa yhteyttä
Parin mennessä naimisiin Jukka oli kirjoittanut pitkän kirjeen kaikille häävieraille. Kun hän sitten yhdeksän vuotta häiden jälkeen luki kirjeen, hän kommentoi ainoastaan tekstin pituutta. Minkäänlaista tunnereaktiota ei syntynyt.
Larusta tuntui, ettei hän enää edes tuntenut miestään, mutta Jukan kokemus oli erilainen: hän ei muistanut aiempia tunteitaan tai sitä yhteyttä, jonka menetystä Laru suri. Töissä sujui edelleen hyvin, eikä mies myöskään tiedostanut muutosta tunneälyssään.
"Kirje on lähes kolmen sivun mittainen, ja luettuaan sen, Jukka sanoi, että onpa tosi pitkä kirje. Hänen kasvoillaan ei käynyt minkäänlaista tunnetta. En erottanut eleissä lämpöä tai liikutusta. Hänellä ei ollut kirjeestä mitään muistikuvaa. Hän ei pystynyt liikuttumaan."
Lainaus teoksesta Lupasin sinulle rakastaa
Larua auttoi tieto siitä, ettei mies toimi häntä kohtaan tahallaan eri tavalla. Silti myös avioero kävi mielessä. Yksinäisyyden kokemus oli toisinaan murskaava.
Jukka Pekka oli jätettävä taakse. Larun oli pakko unohtaa aiempi elämä; vain sillä tavalla hän saattaisi tutustua uuteen Jukkaan.
Lue myös: Helsinkiläinen Marjut tietää, miten omaishoitajuus kuormittaa: "Kukaan meistä ei pärjää täällä ihan yksin"
Onnistui löytämään uuden yhteyden mieheensä
Vaikka elämä ei ole täydellistä, se voi olla hyvää ja onnellista. Esimerkiksi Jukan suhde lapseensa säilyi yhtä vahvana kuin ennen leikkauksia.
Lopulta myös Laru onnistui löytämään uuden yhteyden mieheensä; he rakastuivat uudelleen.
– Tutustuimme, aloimme sietää toisiamme, ystävystyimme. Loppupeleissä rakastuimme. Jouduimme tekemään sen valinnan, että entinen jäi taakse. Loimme oikeasti uudenlaisen suhteen, Laru sanoo.
"Tiesin koko 10 vuotta, että jossakin kohtaa olen leski"
Jukka menehtyi aivokasvaimeen 2022.
Menetyksen jälkeen Laru suri paitsi Jukka Pekkaa ja itseään, myös Jukkaa, jota oli oppinut rakastamaan.
Larun ja Elomaan teoksessa suuren roolin saa toivo. Yhteyden voi löytää, vaikka se tuntuisi kadonneen. Rakkauden uusi rakentaminen vaati aikaa ja molempien halun.
– Kaikissa perheissä on kriisejä ja haasteita. Annetaan niille aikaa, koitetaan selvittää, Laru sanoo.
"Kun mietin aikaa Jukka Pekan ja Jukan kanssa, ajattelen, että ensimmäiset kymmenen vuotta minä elin poikkeuksellisen miehen kanssa, kun taas sairastumisen jälkeen elin tavanomaisen, hyvän, mutta aivan tavallisen miehen kanssa."
Lainaus teoksesta Lupasin sinulle rakastaa
Elämästä ei koskaan tiedä. Siksi isoillekin ongelmille kannattaa Larun mukaan antaa aikaa, olivat ne millaisia tahansa.
– Halusimme sen [suhteen] eteen tehdä töitä. Tämä näkyi loppuun asti. Tiesin koko 10 vuotta, että jossakin kohtaa olen leski. Surimme yhdessä, kävimme asioita yhdessä läpi.
Vaikka tilanne oli ajoittain hirvittävä, Larulla kuitenkin oli aikaa valmistautua Jukan poismenoon.
– Jos hän olisi kuollut salamana kirkkaalta taivaalta, en ehkä olisi mitenkään näin hyvin selvinnyt, Laru pohtii.
Sairaus ei myöskään vienyt perheeltä kaikkea; työ ja arki lapsen kanssa säilyi, samoin Jukan into matkailuun. Nyt Laru on kiitollinen kirjasta ja siitä, että saa kertoa tarinansa. Että sai lopulta rakastaa kahta hyvin erilaista, mutta hienoa miestä.
– Meille kenelle tahansa voi tapahtua ihan mitä tahansa, tänä päivänä tai huomenna. Nautitaan niistä onnellisista hetkistä, joita meillä on.
Katso Suvi Larun haastattelu yllä olevalta videolta!
Lue myös: Saida Kilpisuon vaimo kuoli pian yhteisen lapsen syntymän jälkeen: "Leskeyden tabu on ollut minulle iso yllätys"
Lue myös: Vili sairastui leukemiaan 1,5-vuotiaana – kaksi oiretta saivat lääkärin epäilemään verisyöpää
Osittainen lähde: Suvi Laru, Johanna Elomaa: Lupasin sinulle rakastaa (WSOY, 2024)