Taaperon syöpädiagnoosi pysäytti jyväskyläläisperheen elämän.
Huomenta Suomessa kuultiin torstaina koskettava tarina jyväskyläläisestä perheestä, jonka arki pysähtyi totaalisesti muutama vuosi sitten.
Perheen elämä kääntyi päälaelleen joulukuussa 2020, kun selvisi, että 1,5-vuotiaan Vili-pojan lämpöily ja kävelyn loppuminen eivät johtuneetkaan puhkeavista hampaista ja murtumasta. Vilillä todettiin yllättäen leukemia.
Roosa nauha -keräys käynnistyy 21. syyskuuta. Keräyksellä tuetaan tänäkin vuonna rintasyöpätutkimuksen lisäksi muiden syöpien tutkimusta.
Vilin äiti Marika Korpela kertoo, että lääkärin sanoja oli ensin vaikea hyväksyä. Äiti oli aivan varma, että lääkäri puhuu jonkun muun lapsesta.
– Ne ovat nyt jonkun toisen lapsen labratulokset tai niissä on tehty joku virhe. Minun lapsellani ei voi olla syöpää. Se kuulosti aivan hullulta ajatukselta, äiti Marika kuvailee ajatuksiaan muutaman vuoden takaa.
Lue myös: Leukemian oireet ovat salakavalan epämääräiset – tunnista hälytysmerkit
Lääkäri tunnisti leukemian ensioireet
Vili vaikutti äidin mielestä kaikin puolin ihan terveen näköiseltä ja kaiken piti olla hyvin. Miten taapero voisi olla muka vakavasti sairas?
Yksityisen terveysaseman lääkäri oli kuitenkin osannut epäillä verisyöpää Vilin kalpeuden ja limakalvojen kuivuuden vuoksi.
– Onneksi lääkäri oli valppaana ja osasi katsoa kokonaisuutena lasta, eikä vain sitä jalkaa.
Sinä päivänä jyväskyläläisperheen arki muuttui totaalisesti: normaalin arjen valtasivat jatkuva pelko, huoli ja paniikki. Kehitysvammaisen esikoisen omaishoitajana toiminut Marika-äiti päätyi nyt samaan tehtävään myös kuopuksensa kohdalla.
Diagnoosia seurasivat pari vuotta kestäneet syöpähoidot. Kun Vili vihdoin sai puhtaat paperit ja parani syövästä, äiti Marika tunsi uupumuksen vyöryvän ylitseen.
– Siinä kohtaa itse romahdin ja voimat loppuivat täysin, Marika kuvailee.